Kolumni: Hengelliset kesäjuhlat ovat lapselle viitta taivastielle

Saara Kinnunen. Kolumnistikuva. Vuoden kristillinen kirja -palkinnon voittaja vuonna 2016.

Lapsuuteni kesään kuuluivat Saaren Orpokotijuhlat. Ne ovat Itä-Suomessa vaikuttaneen uukuniemeläisen herätysliikkeen jokavuotinen kokoontuminen. Ensimmäiset muistot liittyvät kuorma-autolla tehtyyn kotikylänmatkaan. Lapset istuivat perälavan lattialla ja aikuisille oli varattu puupenkit. Sujuihan se matka turvallisesti niinkin.

Juhlien makumuisto liittyy riisipuuroon ja luumusoppaan. Vieläkin kesäjuhlilla se on ehdoton suosikkini. Sitä on harvoin enää tarjolla.

Lapsena kesäjuhlilla sykähdytti juhlaportti ja siinä oleva toivotus. Juhlakansan veisuun kuuleminen oli toinen syvältä liikuttava kohta. Näin on edelleen.

Erityinen juhlamieli syntyi joku vuosi sitten Isonkyrön herättäjäjuhlilla, kun pitäjän rajalla Suomen liput tervehtivät tulijoita. Pala nousee yhä kurkkuun, kun minkä tahansa herätysliikkeen juhla-alueelle saavuttuani kuulen juhlakansan laulavan.

Oma perheeni ei ollut vakituinen kävijä missään tietyssä kesäjuhlassa. Kävimme juhlilla, jos ne sattuvat sadan kilometrin säteelle asuinpaikastamme, tai jos joku perheenjäsen oli ohjelmavastuussa. Tosin viime vuosien aikana yhteiseksi kesäjuhlaksi on muotoutunut anglikaanisesta uudistusliikkeestä alkunsa saanut New Wine -tapahtuma. Meidän on löydettävä asumus, mihin mahtuu reilusti parinkymmenen hengen kokoiseksi paisunut perhekuntamme.

Kesäjuhlien kaunistus mielestäni on, kun näen isän tai äidin tai heidät yhdessä kulkevan lastensa kanssa. Pienet lapset tulevat helposti sinne minne aikuisetkin, mutta lähtemisen vaiva on vanhemmille haasteellinen ja oma juhlaravinto koostuu murusista, joita lastenhoidon välissä ehtii kuulemaan. Murusillakin elää pitkään.

Erityisesti arvostan vanhempia, jotka tulevat juhlille koulu-ikäisen kanssa. Jos lähtemisen tapa on alkanut jo pienenä, isompanakin on luonnollista lähteä. Matka voi olla odotettu kesän kohokohta.

Monet juhlien järjestäjät ovat oivaltaneet, että tulevaisuuden juhlakansa koostuu tämän päivän lapsista. Siksi lasten ohjelmat ovat huolella valmistettuja. On toimintaa, musiikkia, retkiä ja kiinnostavalla tavalla toteutettua hengellistä opetusta. Lapset viihtyvät, kunhan pääsevät ensin alkuun.

Perheemme kesäjuhlakokemukset koostuivat aikanaan monesti lasten ohjelmiin osallistumisesta. Viihdyimme hyvin itsekin ja tulimme siellä ravituksi. Nytkin meidän voi löytää sieltä, jos lastenlasten jääminen omaan kanavaan tuntuu hankalalta.

Monet vanhemmat kyselevät, miten auttaa lapsia kulkemaan taivastietä. Kesäjuhlat ovat yksi tienviitta. Juhlamatkat antavat yhteisiä kokemuksia, lujittavat vanhempien ja lasten yhteyttä ja vahvistavat kuulumista Jumalan perheeseen. Juhlilla lapsi näkee, että Jeesukseen uskovia ihmisiä on paljon. Lapsiakin on iso joukko, vaikka kotipaikkakunnalla lapsella saattaisi olla tunne, että vain harvat uskovat.

Moni muistaa vielä aikuisenakin kivan jännityksen, kun lapset kutsuttiin perhejuhlassa näyttämölle omaan esitykseen. Huomaahan isä ja äiti varmasti. Kamerat räpsivät muistoja.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva perheneuvoja.

Kuva: Jukka Granström

2 kommenttia

  • Seija Rantanen sanoo:

    Lapsuuteni ja nuoruuteni kesiin kuuluivat erilaiset hengelliset kesäjuhlat. Lapsena ne vielä menettelivät. Tai siis oikeasti en muista niistä juuri mitään. Mutta nuorena – totta puhuen – ajattelin kyllä, että kauniit kesäviikonloput olisi voinut hauskemminkin käyttää, kuin kököttämällä jollakin puuduttavalla lautapenkillä kuuntelemassa loputtomia puheenjorinoita vanhojen pappojen ja mummojen seassa. Mutta en halua tällä mitenkään väheksyä Saaran kokemusta, joka varmasti on ihan yhtä aito.

    Kertokaapas, tämän palstan lukijat, omia kokemuksianne lapsuutenne ja nuoruutenne hengellisistä kesäjuhlista. Olisi todella kiinnostavaa tietää, miten me olemme ne kokeneet.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Lapsuudessani en edes tiennyt, että jotin tälläisiä juhlia olisi olemassa.

    Ilmoita asiaton kommentti