Kolumni: Historiaa ei voi poistaa, mutta sen kanssa voi elää – yhdessäkin

Emme pääse menneisyyttä pakoon. Historian tapahtumat tupsahtavat eteemme kaukaakin ja yllättäen.

Menneisyyden tapahtumiin reagoidaan sekalaisesti. Tämä päivä ja eilinen sekoittuvat. Esimerkkejä lähiajoiltakin riittää. Otetaan muutama.

George Floydin murha nosti kaiken muun liikehdinnän keskellä patsaiden kaatamisen aallon Yhdysvalloissa protestina rasismille ja menneille orjuusajoille. Amerikkalaisten mielenosoitusten seassa on paljon tämän päivän kovaa politiikkaa ja valtataistelua.

Belgian kuningas Leopold II:n Kongo-politiikka on tuomittu niin, että kuninkaan patsaita on siirretty pois paikoiltaan. Belgiassa on jo päätetty perata maan siirtomaa-aikojen politiikan kouluopetus uuteen uskoon.

Suomessa selvitellään, mitä pitäisi tehdä vuoden 1918 sisällissodassa teloitettujen punaisten joukkohaudalle tai -haudoille Vierumäellä, Versowoodin teollisuusalueella.

Näitä esimerkkejä riittää niin paljon kuin kiinnostaa seurata. Uusia tulee.

***

Ei historiaa voi poistaa muistomerkit hävittämällä tai heittäytymällä tietämättömäksi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta sen kanssa voi elää – yhdessäkin.

Tulevaisuus voi tulla paremmaksi oppimalla menneisyyden vääryyksistä. Se onkin jo kova laji.

Menneisyyden hallintaan kuuluu se, että kansakunta tekee jatkuvasti tiliä menneisyytensä kanssa. Se on sivistysvaltion tunnusmerkki. Vuoden 1918 sisällissotaa ja kaikkea siihen liittyvää käsiteltiin Suomessa pari vuotta sitten monipuolisesti ja maltillisesti. Ja sekin tilinteko jatkuu – myös paikallisesti.

***

Pari johtopäätöstä.

Ensinnäkin historian opetusta on oltava kouluissamme jatkossakin riittävä määrä. Vähentää sitä ei saa. Kansalaisten on hyvä tuntea yhteistä menneisyyttämme niin hyvien kuin pahojen vaiheiden osalta. Kansalaisen kriittistä valveutuneisuutta vahvistaa se, että hän tuntee riittävästi oman maansa historiaa. Ja tämä aika kysyy kriittisiä kansalaisia.

Toisekseen historian tutkimuksessa ei tarvitse eikä pidä varoa ikävien asioiden läpivalaisua. Suomenkin lyhyessä ja pääosin menestyksellisessä historiassa on kipeitä ja pimeitä vaiheita. Suora ja maltillinen analyysi sekä sen pohjalle rakentuva keskustelu on omiaan lääkitsemään pahimpia haavoja, jos sellaisia on. Niin on käynyt sisällissotamme osalta.

Kauheuksia ja kummallisuuksia historiassa riittää. Niillä mässäily tai niiden vähättely voi päästä lööppeihin, mutta muuta virkaa semmoisella ei juuri ole.

Tutkimustyön luonteeseen – totuuden etsimiseen – kuuluu väittely: vallitsevia käsityksiä haastetaan uusilla tiedoilla ja tulkinnoilla.

Kaikki katoaa, mutta historia ei. Historia on täällä.

Kirjoittaja on ministeri.

Kuva: Jukka Granström

Lue Seppo Kääriäisen muita kolumneja:

Kolumni: Maailmanlaajuisia yllätyksiä iskee elämäämme vastakin

Kolumni: Suurten kriisien keskellä kannattaa puhua totta mutta rohkaista

Kolumni: Kansakunta tarvitsee sopimisen taitoja ja tahtoa

Kolumni: Kritiikki on eri asia kuin mälvääminen

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.