Kolumni: Jokaisella on oikeus toivoon – ja unelmaan

Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri Kaisamari Hintikka kuvattuna Helsingissä Kampin kappelin luona 16.2.2017.

Huhtikuun alussa 1968 Ruotsin kirkossa oli kiire. Kirkkojen maailmanneuvoston neljäs yleiskokous alkaisi 4. heinäkuuta Uppsalassa. Kokouksen pääpuhujaksi oli kutsuttu mies, jolla oli unelma, Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen keulahahmo, baptistipastori Martin Luther King Jr.

Tasan kolme kuukautta ennen kuin kirkkojen edustajien oli tarkoitus kokoontua Uppsalaan, uutinen Kingin murhasta heilautti kokouksen valmistelut hetkeksi pois raiteiltaan.

Uppsalan yleiskokous opittiin myöhemmin tuntemaan ekumeenisen liikkeen käännekohtana. Yhden tulkinnan mukaan kirkot politisoituivat Uppsalassa. Toinen näkemys on, että ne avautuivat maailman hädälle, oikeudenmukaisuuden ja rauhan kysymyksille.

Vaikka Martin Luther King ei koskaan puhunut kirkkojen edustajille Uppsalassa, hänen unelmansa oikeudenmukaisesta maailmasta vaikutti vahvasti yleiskokouksessa ja sen jälkeisessä ekumeenisessa liikkeessä.

***

Viime vuosina maailman luterilaisten kirkkojen keskuudessa on kiinnitetty yhä enemmän huomiota siihen, mikä on kirkon paikka julkisessa tilassa – siis rakentamassa yhteiskuntaa ja yhteistä hyvää. Jokainen kastettu kristitty on kutsuttu elämään vuorovaikutuksessa Jumalan ja toistensa kanssa. Samalla kun rukoilemme Jumalan valtakunnan tulemista, rakennamme sitä jo tässä maailmassa. Kirkko ei toimi irrallaan muusta yhteiskunnasta vaan osana sitä.

Jokainen on osallinen Jumalan valtakunnan rakennustyössä, jokainen Jumalan kuvaksi luotu, nuori tai vanha, köyhä tai rikas. Meidän yhteinen tehtävämme on pitää esillä erityisesti kaikkein heikoimpien, yhteisestä hyvästä osattomiksi jääneiden asiaa, oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi. Koska jokaisella on oikeus toivoon – ja unelmaan.

***

Martin Luther King ja Uppsalan yleiskokous on jättänyt näkyvän jäljen lähes jokaiseen suomalaiseen luterilaiseen kirkkosaliin. Yleiskokouksen alla Uppsalan tuomiokirkkoon teetettiin piispa Martin Lönnebon aloitteesta Kingin muistoksi suuri kynttelikkö, joka sai nimekseen Kansojen sovinnon puu. Muodoltaan se muistutti myös maapalloa, jonka monelle kehälle kirkossa kävijät saattoivat käydä sytyttämässä kynttilän. Reformaatio oli riisunut tällaisten kynttelikköjen käytön luterilaisesta perinteestä. Uppsalan sovinnon puun malli levisi kuitenkin nopeasti ympäri maailmaa. Meilläpäin sitä kutsutaan lähetyskyntteliköksi.

Minkä yhteisen asian puolesta sinä sytytät tänään kynttilän?

Kuva: Jukka Granström

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

1 kommentti

  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Hieno kirjoitus, kiitos!

    Ilmoita asiaton kommentti