Kolumni: Jumala ei peity vain pahaan ja pimeään, hän katoaa myös keveyteen

Eeva-Kaisa Rossi

Halusin papiksi, koska ajattelin Jumalaa jatkuvasti. Hänen työssään olisin lähellä häntä.

Tiesin, että työ on toistoa. Uskon sanoittamista äärimmilleen yksinkertaistettuna, niin että maallistunut juhlaväki saisi raapaisun yhteistä rajapintaa oman maailmansa kanssa.

Kirjassa Olemisen sietämätön keveys Milan Kundera pohtii toiston ja katoavaisuuden painoa. Ainutkertaisuus antaa kaikelle sen painon, mielekkyyden. Elämän arvo piirtyy kirkkaimpana kuoleman peilissä. Lapsen hauta on musta aukko, on pidettävä elämästä kiinni tiukasti, ettei se ime sisäänsä. Kundera kyseenalaistaa näkemyksen, että paino olisi negatiivista ja keveys positiivista. Niin minäkin.

***

En tiennyt, miten kuluttavaa tämä työ on. Ei lapsensa arkun äärellä itkevien takia, vaikka siinä on raskain paino. Ei, vaan kahvinjuonnin takia. Ja sen viikonlopun viidennen isämeidän. Kun kukaan ei katso takaisin, vaikka miten olisin läsnä.

Kevyttä on, kun sanat eivät tavoita. Painon voima maaduttaa jalkapohjat kipeästi karheaan soraan. Tärkeästä täytyisi puhua. Minä olisin tässä sinulle, mutta nyt otetaan valokuvia ja nostetaan maljoja. Taakka jää piiloon, kasvot täytyy säilyttää. Kun olen työni tehnyt, voisin lähteä ennen kahvia. Jättää juttelematta säästä Toholammin sukulaisten kanssa, joita en tapaa enää koskaan.

Maailma huutaa Jumalaa. Mutta Jumala ei peity vain pahaan ja pimeään, hän katoaa myös keveyteen. Kirkon duunareilla on koulutus, sydän ja järki, taitavat kädet ja Jumalan kutsu. Silti emme haasta ihmisiä oman elämänsä hengellisiksi subjekteiksi. Emme kuule huutoa, joka ei ole kirkonkielinen.

Kirkko on perinnettä. Kaikki saa muotonsa siitä, miten on tehty ennen. Se, että ihminen on tutkimaton syvyys, ei näy. Sen esiin kaivaminen on työn takana. Me Herran duunarit kastamme, siunaamme, hautaamme ja juomme kahvia. Muutokset ovat hentoja, keveys pysyy, hymy ei säröile.

Pyhätyöläiselle arki on pyhää. Se, ettei kotielämän rajallisina tunteina jaksa lähteä pyhän äärelle, kostautuu: sanat ohenevat, kun oma kaivo tyhjenee.

***

Melkein kaikki tuttuni ovat väsyneitä, neuvottomia tekemään toisin. Väki vähenee, työ on rannatonta, virkatehtävät on hoidettava. Jos jaksaa uutta, on otettava ne tunnit perheeltä ja levolta. Moni palaa loppuun. Joku lähtee muihin töihin. Toisilla taas ei ole töitä, emmekä pysty jakamaan palkkaamme ja huojentamaan työn kuormaa.

Silti emme sano ei, teemme sen mitä ennenkin. Kuten kotikasteita, kirkollisesti mielettömiä. Ajelemme ympäri pitäjää alba pukupussissa, vaikka kaikki vauvat voisi kastaa kirkossa. Aikaa jäisi muulle, kaikkien yhdessäololle. Ei juhlaa, vaan pyhää.

P.S. Aina jossain tehdään uutta, löydetään ihmisten välille siltoja, jotka kestävät raskaan painon. Iloitsen jokaisesta.

Kirjoittaja on pappi ja kuvantekijä.

Kuva: Eero Tammivuori / K-S Foto

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

25 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Eeva-Kaisa Rossi :”Melkein kaikki tuttuni ovat väsyneitä, neuvottomia tekemään toisin. Väki vähenee, työ on rannatonta, virkatehtävät on hoidettava. Jos jaksaa uutta, on otettava ne tunnit perheeltä ja levolta. Moni palaa loppuun.”

    Voimia teille uupuneille täältä ”hyvinvointivaltion” vuotavia turvaverkkoja paikkailleitten puolelta. Ihailen nyt jo edesmennyttä edellisen seurakuntamme kirkkoherraa, joka kaiken kokemansa hengellisen ja taloudellisen painostuksen keskelläkin jaksoi 90-luvun lamassa olla paikkakunnallaan ainoa, joka paikallisessa lehdessä ilmoitti olevansa huolestunut paikkakunnan nuorten lisääntyneistä itsemurhista, joita itsemurha-aalloksi sanottiin.

    Olin silloin vapaaehtoisena mukana seurakunnan seitsemässä organisaation kehittämisryhmässä ja ihmettelin kirkkoherraa, joka aina vaan jaksoi kääntää syyllistäjilleen toisenkin poskensa, kun hänet syyllistettiin asioista, joihin hänellä ei ollut edes päätösvaltaa.

    Tätä, eikä ruohonjuuritasoilla nykyisestä juurikaan poikkeavaa, oli tunnelma, kun itse olimme nuoria: https://www.youtube.com/watch?v=ngaM4Bs09zI

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Hieno kirjoitus,joka iskee kipeästi asian ytimeen. Vaikka en ole pappi ymmärän kyllä hyvin ihmistä koskettamattoman toiston turhauttavuuden. Lohdutakoon se, että sama koskee monen monta muunkin ammatin tai toimen harjoittajaa. Elämme ja touhuamme toistemme ohi. Aidosti vuorovaikuttavaan pysähtymiseen on aivan liian vähän aikaa, halua tai uskallusta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Kiitos blogista, kiitos Sepon kommentista. Amen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Koskettava kirjoitus! Tämä aika vain tuottaa juuri tälläistä pahoinvointia. Jos kastejuhlassa olisi pääosassa Lastenystävä, toki totutuisi se mitä tapahtui Jeesus-lapselle. Hänet tuotiin temppeliin. Olisi se juhlallista, jos useampi lapsi saisi kasteen yhtäaikaa seurakunnan pyhäkössä. Mieleeni tulee vuosi 1959, kun isäni kuoli. Silloin kaikki seurakunnan vainajat siunattiin kirkon kellarissa olleessa kappelissa kaikki yhdellä kertaa sunnuntaina kello yhdeksän.

    Kun juhlintaan on tullut muita elementtejä, niin juhla tuntuu paremmalta kotona ja pakollinen papin esiintyminen tuo siihen sen, mikä osalle on vielä välttämätöntä. Olisiko syynä sekin, että on alettu ikäänkuin tulemaan ulos katedraalista ihmisten keskuuteen, mutta miten sitten otetaan vastaan? pari kuppia kahvia ja matkalla rennieannos.

    Olisiko myös niin, että maallikkotoimintaa ei osata tai tahdota käyttää, koska ulospäin saattaisi näyttää siltä, että pappi nauttii ansaitsematonta palkkaa. Maallikot voisivat saada aikaan paljonkin, jos puhdasoppisuus ei sitä estäisi tai sen valvonta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Leena Kotila sanoo:

      Sisareni halusi että lapsensa kastettaisiin jumalanpalveluksen yhteydessä, mutta sepä ei soveltunut kirkon viranhaltijoille.

      Niin pitkälle päästiin, että lapsi kastettiin kirkkotilassa sanajumalanpalveluksen jälkeen, kuitenkin niin, että välissä oli selkeä aika jona seurakunta poistui kirkosta ja ristiäisvieraat asettuivat paikalleen.

      Yhteinen kastemessu kuulostaa tietty kivalta ensin, mutta yhtäläisesti se karkottaa siltä sunnuntailta messusta/jumalanpalveluksesta, kuin konfirmaatiomessut, joissa mahdottomat määrät ykkösiin pukeutunutta sukulaisväkeä, perheystäviä sun muualta tullutta tungeksii kukkineen että siellä tuntee olevansa tiellä, auttamatta. Enhän minä toisten häihin tai hautajaisiinkaan työnny.

      Parikuisen vauvan roudaaminen kirkkoon kolmenkymmenen asteen pakkasessa siinä vaiheessa, kun neuvolasta ei vielä anneta lupaa ulkoiluunkaan kuulostaa peräti typerältä. Moni asia vaikuttaa kotikasteen suosioon. Varmasti on raskasta ryysiä pitkin maisemaa alba takakontissa, mutta juuri kodeissa näkee paljon siitä, kuinka ihmiset esimerkiksi taloudellisesti pärjäävät. Tosin ne köyhimmät eroavat kirkosta säästyösyistä, eli heitä ei enää nähdä, ja ellei pappi suostu hyväksymään juhlien “kepeyden kuormaa”, miten hän jaksaa arjen painon? Todella?

      Kotikaupunkini kirkkoherra Toivo Lemmetyinen saattoi lähteä kävelylle ja poiketa satunnaiseen kotiin: Päivää, kuinka teillä voidaan? Kaupunkipaikkakunnalla, seitsemänkymmenluvulla, tuntemattomana ihmisille. Ihan totta. Kun sai ovella vakuutettua henkilöllisyydestään/ei, hän ei ole jehovan todistaja/ei, hän ei ole mormoni/ ei, hän ei käännytä, tahtoo vain kuulla onko kaikki hyvin, otettiin vastaan. Eikä sitä kahvia tarvittu.

      Onkohan kukaan toinen uskaltautunut samaan?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Lauri Lahtinen :” Tämä aika vain tuottaa juuri tälläistä pahoinvointia.”

    ”Aika” ei aiheuttanut 90-luvun nuorten pahoinvointia, vaan eduskunta ja sen hyväksymä nuorten perusturvaa heikentänyt lainsäädäntö ”työvoimapoliittisine” uudistuksineen. Sama taho yksityisti entisen kansallisomaisuuden, irrotti markan arvon reaalitaloudesta, synnytti rahaa-rahalla efektin ja sai aikaan sen, mistä tasavallan presidentti sanoi muutama vuosi sitten ”Edellinen, vuoteen 2007 päättynyt maailmantalouden huikea vetovaihe oli bluffia. Se perustui teknorahaan, hienoihin finanssi-instrumentteihin, jotka veivät luvut nousuun, mutta todellisuus sen takaa puuttui.”

    Arvostamani edesmennyt Erkki Toivanen kirjoitti Uusi Suomi –verkkolehden blogissa 26.11.2007 yhteisestä häpeästämme – EU:n kirjanpidosta. EU:n tilintarkastustuomioistuin oli päättänyt hylätä EU:n komission budjetin varainhoitovuodelta 2006. Kielteinen lausunto annettiin jo kolmannentoista kerran peräkkäin eikä tuomioistuin ole voinut hyväksyä tilejä yhtenäkään vuonna, jolloin Suomi on ollut EU:n jäsen. Toivasen mukaan EU olisi liikeyrityksenä pantu konkurssiin vuosia sitten, ja sen johto istuisi telkien takana, ja että väärinkäytökset jatkuvat vuosikymmenestä toiseen niin kauan kuin se tapahtuu jäsenmaiden hallitusten ja viranomaisten tieten.

    Nyt tuntuu siltä, että viimeinen niitti tuolta ”taholta” on virheellisten tietojen avulla säädetty uusi avioliittolaki, joka loukkaa kirkon autonomiaa ja oikeutta päättää itse kirkollisista asioistaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Tuula: En ymmärrä, mistä ‘tahosta’ puhut ja mikä ‘taho’ on sinusta tämän kirjoituksen aihe. Voisitko selventää? Entä millä tavalla mainitsemasi vuosien 2006 ja 2007 asiat ovat kytköksissä tähän kirjoitukseen? Voisitko myös selittää, mihin virheellisiin tietoihin avioliittolakimme perustuu? Ja entä miten se liittyy tähän kirjoitukseen?

      Asiaankuulumattomien kommenttejen kirjoittaminen on trollaamista ja minusta sinä harrastat sitä aika paljon. Miksi?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Seija Rantanen,

      Auttaisiko tämä 90-luvulla hätää kärsineen nuoren mielipide, joka oli yksi niistä, jotka julkaistiin paikallisessa srk:n lehdessä. Tein jutun, kun hoidin vapaaehtoistyönä o.t.o työpaikkakiusaamisen seurauksena sairauslomalle joutuneen srk:n tiedottajan tehtävää ja haastattelin vallankäyttäjien harjoittamasta politiikasta kärsiviä nuoria:

      ”Nyky-yhteiskunnassa ihanne-ihminen ei saa kyseenalaistaa. Pitää olla tasapaksua massaa, joka vaeltaa hiljaa pakotettuihin putkiin, maksaa verot ja kuolee ennen eläkeikää.”

      Mitä uuteen avioliittolakiin tulee, niin mielestäni oli vallankäyttäjien harjoittamaa trollaamista antaa avioliittolaista julkisuudessa käsitys, että se ei vaikuta kirkon käytänteisiin. Samanlaista trollaamista on asettaa taloudellisen tuoton maksimoimiseksi hengelliselle ihmiseltä-ihmiselle tapahtuvalle työlle koneille soveltuvia ”läpimenoaikoja” tuottavuuden parantamiseksi. Voin kokemuksesta sanoa, että taloudellinen tuottavuus varmasti paranee kuten Suomesta pois muuttanut lähihoitaja kertoi, kun heille oli palvelutapahtuman ihanneajaksi asiakasta kohti määritelty kolme minuuttia. Lopputulos on sitten se, että vanhukset soittavat ja pyytävät apua kuten itselleni mm. Viipurin viimeisen tuomiorovastin miniän kohdalla tapahtui.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Tuula: Miten tämä kommenttisi liittyy Eeva-Kaisa Rossin hienoon ja koskettavaan kirjoitukseen papin työstä?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Seija Rantanen,

      Eeva-Kaisa Rossi kirjoittaa blogissa, että hän ei tiennyt kuinka kuluttavaa tuo työ on. Halusin kertoa, että todella tiedän läheltä seuranneena kuinka kuluttavaa se voi olla – mutta jos se ei mene Seija Rantasen “jakeluun”, niin sitten se ei mene. Kuten ilmeisesti ei sekään, että veronmaksajien varoista maksetaan teidän “seksuaalieettisen oman kivanne” oikeussaleissa aiheuttamat kustannukset kuten myös seurakunnille mahdollisesti aiheutuvat työ- ym.kulut luottamushenkilöiden asiassa tekemistä muutosesityksistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Heiskanen sanoo:

      Tuula, kovin vaikeaa oli löytää kommenttiesi liittyminen tähän hienoon ja rehelliseen blogi-kirjoitukseen.

      Joskus kirjoitat aivan hienoja helmiä, mutta välillä en voi muuta kuin ihmetellä siten, miten hyppäät blogin asioista aivan toisiin asioihin hyvin epäloogisesti. Tähän Seija R ihan aiheesta kiinnitti huomionsa.

      Ilmeisesti Tuula ärsyynnyit tästä ihmettelystä, kun siirryt ilkeilemään “seksuaalieettisen oman kivanne” teksteillä eli vielä vaan etäämmälle blogistin ajatuksista siirryit. Ja tarkoituksesi oli näpäyttää ja loukata, ei keskustella.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Olen jo toisessa blogissa pahoitellut sitä, että olen osallistunut keskusteluun, joka ei meille kuulu. Meidän kirkkomme evankeliumiin kun eivät kuulu nämä “seksuaalieettiset asiat”. Pyydän, että ylläpito poistaa kommenttini.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Tuula: Ymmärrän, että sukusi historia on sinut traumatisoinut. Oman sukuni historia on monin tavoin vielä traagisempi. En silti jakele sitä julkisesti. Puhun siitä omaisteni kanssa.

      Mutta jos sinä saat helpotusta sukusi tarinoiden kirjoittamisesta nettiin, niin mikäs siinä. Joihinkin hienoihin blogeihin yhdistettyinä ne vain tuntuvat vähän häiritseviltä.

      Puhut meistä seksuaalivähemmistöistä aina ‘oma kiva’-nimikkeellä. Se on minusta vähän outoa. Ei tulisi mieleenikään, että leimaisin teidät heterot jonkun ‘oman kivan’ harjoittajiksi. Me kaikki – homot, lesbot ja heterot – olemme kuitenkin ihan saman Taivaan Isän luomia, ja edustimmepa sitten ortodokseja, roomalaiskatolisia tai luterilaisia, Jeesuksen lunastustyön kautta päädymme samaan taivaaseen. Tästä kai sentään olemme yhtä mieltä?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Seija Rantanen :”Oman sukuni historia on monin tavoin vielä traagisempi. En silti jakele sitä julkisesti. Puhun siitä omaisteni kanssa. ”

      Ymmärrän sen, että et halua puhua traumoistasi julkisesti. En itsekään haluaisi, jos olisin traumatisoitunut.

      Taivaspaikkojen jakelu ei ole minun asiani. Sen sijaan ortodoksikirkon usko siihen, että pappeus ja avioliitto ovat sakramentteja, on myös meidän avioliittoomme perusta. Evl.kirkollahan ei näin ole, ja tässä “meidän oman kivamme” terveiset ”meidän kirkoltamme”, vaikka en sen jäsen enää olekaan:

      ”Tämän ajan ideologisten virtausten keskellä Suuri ja Pyhä Synodi osoittaa päätöstensä kautta, että ortodoksinen kirkko kohtaa avioliiton sakramentin tarvittaessa sekä ankaruudella että pastoraalisella hellyydellä. Kirkko ei hyväksy jäsenilleen yhteiselämää samaa tai toista sukupuolta olevan kanssa eikä mitään muutakaan sellaista yhteiselämää, joka poikkeaa avioliitosta.”(Konstantinopolin, Uuden Rooman arkkipiispa ja Ekumeeninen patriarkka 23.11.2016)

      PS. Lähellä sydäntä on ollut myös filosofia ja olen joskus tehnyt asiasta testin. Tässä testin arvio mielipiteistäni: ”Mielipiteitäsi lähimpänä oleva filosofi on Mihail Bahtin. Ajatuksiasi eniten vieroksuu Anton Szandor LaVey.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Tässä lisää ”meidän oman kivan” arkkipiispa Leon näkemyksiä vuodelta 2014:

    “Ortodoksinen avioliittokäsitys ei perustu sukupuolineutraaliuteen vaan juutalaisuudesta omaksuttuun käsitykseen elämän jatkamisesta miehelle ja naiselle annettuna mahdollisuutena ja velvollisuutena. Ortodoksinen vihkitoimitus on sisällöltään hedelmällisyyttä korostava miehen ja naisen välisen liiton kruunaaminen. Se on myös ortodoksisen kirkon avioliittotoimituksesta käyttämä termi. Sakramentaalinen avioliitto on ortodoksiselle kirkolle vain tätä.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Jos teidän oikeauskoinen kirkkonne opettaa kristillisyydestä, että siihen kuuluu lähimmäisten nimitteleminen halventavasti, niin pitäkääpä sitten vain ihan rauhassa ‘oikea uskonne’.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Ylläpidolle!

    Tuntuu, että siitä on jo ikuisuus, kun kanttorikoulutuksen saanut henkilö kertoi toisella keskustelusivustolla olevansa vapaa-muurari ja joutui sen vuoksi evl.kirkon papin ryöpytyksen kohteeksi. Hänen mustamaalaamisensa loppui siihen, kun omalla nimellään kirjoittanut kanttori muuttui nimimerkki Aku Ankaksi, ja pyysi apua. Hän kirjoitti evl.kirkon papin “saarnasta” mm. näin : ”Blogisti lyttää toisten ihmisten viattoman harrastuksen oman uskonsa viitoittamilla perusteilla. Sen jälkeen miltei nimeää minut eläväksi saatanaksi…”

    Olin silloin vielä ortodoksikirkon jäsen ja yritin turhaan auttaa häntä ja muita tuntemiani järjestön jäseniä, mutta kun jouduin samanlaisen ryöpytyksen kohteeksi, erosin ortodoksikirkosta ja palasin evl.kirkon jäseneksi, koska haluan olla evl.kirkkoon kuuluvan johtaja-puolisoni tukena ja rinnalla. Aloitin keskustelun tällä sivulla siksi, kun joku kirjoitti, että yksi järjestöön kuuluva oli menehtynyt järjestöön kohdistuvan mustamaalauksen aiheuttaman stressin seurauksena.

    Nyt pyydän uudestaan, että poistatte kaikki kommenttini tästä keskusteluketjusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Tuula: Nämä tarinasi siirtolaisuudesta, 1990-luvun lamasta, välirikostasi ortodoksisen kirkon kanssa, suhteestasi vapaa-muurareihin tai joihinkin poliittisiin ‘tahoihin’ mahdollisesti 1970-luvulta j.n.e. ovat tulleet tämän palstan lukijoille tutuiksi. Itse sanot, että nämä asiat eivät ole sinua traumatisoineet. Hyvä niin.

      Itse oikeastaan haluaisin tietää vain, miksi seksuaalivähemmistöt ovat sinulle ‘oman kivan’ harjoittajia, joiden kulut sinun täytyy maksaa? Tästä en löydä luotettavaa dokumenttia. Voisitko linkata sellaiseen?

      Omasta puolestani toivottelen Sinulle hyvää juhannusta ja kaikkea hyvää elämääsi tästä eteenpäinkin!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Leena Kotila sanoo:

      Tuula

      En tiedä kuinka ilmaista asianmukaisesti ja rehellisesti etten hämmästy vaikka ortodoksisesta kirkosta käy tasainen paluumuuttajien virta. Ylipäänsä sinne konvertoijien määrää saataisiin pudotettua kertomalla rehellisesti ja avoimesti etukäteen, millä tavoin kirkko opettaa. Esimerkiksi selitys jonka mukaan Kristus ei ole lunastanut ketään, maksanut vain “pohjarahan” ja loppu ansaitaan kilvoittelulla joka paljossa on kuuliaisuutta kirkolle, tuntuu jokseenkin kuin vetäistäisiin matto jalkojen alta. Sairaus kuulemma on Jumalan henk koht rangaistus — entäs nuo syntymässä vammautuneet, jotka toki halusta paranisivat?? Ekumenian tietä pitänee taivaltaa vielä pitkään ennen kuin saataisiin esimerkiksi selkeä opas ortodoksiseen kirkkoon liittymistä harkitsevalle: Näin opettaa evl kirkko, näin ortodoksinen, mutta perin tarpeellinen sellainen olisi!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Leena Kotila sanoo:

    Seija Rantanen ja Tuula Hölttä:

    Luin useampaan kertaan Tuula Höltän kommentin, hän vastasi Lauri Lehtiselle nähdäkseni aivan asianmukaisesti. Ei “aika” mitään aiheuta, jonakin ajanjaksona tehdyt hallinnolliset ja lainsäädännölliset ratkaisut sen sijaan kyllä. Sehän oli aivan asiallinen tarkennus.

    Jos ilmoittaa lähteensä oikein ei suinkaan sentään voida puhua trollauksesta. Seija Rantanen tarkastanee ne tulevaisuudessa ennen kuin syyttää toista keskustelijaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Leena: Kielitoimiston sanakirja määrittelee trollauksen näin: “häiritä tahallaan internetissä käytävää keskustelua”. Tuulan sukutarinat sataan kertaan toistettuna sellaisten kirjoitusten yhteydessä, joihin ne eivät millään tavalla kuulu, on ilmiselvää trollausta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Juu, kyllä Höltän perhehistoria karjalaisine punamummoineen, rapparipuolison frouvana ja vasenkätisenä kotiäitinä saatuine yhteiskunnan ylenkatseineen sekä omavastuullisella takauksella pelastettuine pakolaisnuorineen on käynyt jo kiusallisessakin määrin tutuiksi tämän foorumin lukijoille. Unohtamatta myöskään Höltän perheen erinomaisen loistavasti menestynyttä jälkikasvua ystävineen.

      Noiden tarinoiden toistolle ei tunnu olevan lainkaan rajallista määrää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Kimmo: Näinhän se valitettavasti on. Mutta onneksi Tuula ei ainakaan oman ilmoituksensa mukaan ole traumatisoitunut ;-)

      Leena sen sijaan vissiin sekoittaa trollauksen ja plagioinnin, koska arvelee lähteitten ilmaisemisen suojaavan trollaukselta :D.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Yksi rohkeimpia tilityksiä papin työstä mitä lähiaikoina olen lukenut. Aikoinani minullakin oli kiusaus lähteä opiskelemaan papiksi, mutta uskon että se oli johdatusta, että diakonina olin nähnyt mitä papin työ itseasiassa on ja toisaalta että minulla on epävarma sävelkorva. Kyllä messut pitää osata messuta.

    Sitten toisissa toimissa monen koulutuksen jälkeen, jouduin keskustelemaan monen väsyneen papin kanssa ja myötätuntoni heitä kohtaan syntyi ja kasvoi. Samoin vapaakirkkojen saarnaajat joilla on omat väsymyksensä.

    Ennen vanhaan puhuttiin leipäpapeista. En ole sellaiseen törmännyt ,mutta väsynyt pappi, joka ajaa rutiinilla, ei ole vain vaarassa vaan menettääkin joskus sekä sisäisen palon ja jopa uskonsa. Ei papeillakaan voi olla kovin montaa aitoa uskon oivallusta, vaan he saarnatessaan ja hartauksia pitäessään kuluttavat ne harvat, heitä itseään ylläpitävät oivallukset, loppuun.Sellaisesta seuraa sisäinen kareutuminen. Parhaiten tuntuvat selviävän ne joilla on joku ystäväpiiri jossa he tasaarvoisesti voivat keskustella omistaan.

    Todella suuri pappeja kuluttava tekijä on kirkollisen toiminnan supistuminen. Kun korkeasti kouluttaa itseään monen vuoden verran ja haluaa jakaa sitä tietoa mutta kukaan (?) ei ole kiinnostunut kuulemaan, niin pitkän päälle se ajaa epätoivon partaalle ja panee epäilemään työnsä merkitysta.

    Papin yksi tärkeimmistä tehtävistä on itsensä hoitaminen työnsäkin takia. Jokaisen olisi löydettävä itselleen sopivat keinot siihen eikä odottaa avunhakua kun palamisen oireita alkaa ilmestyä.

    Ilmoita asiaton kommentti