Kolumni: Kirkolla on edelleen varaa olla tarvitsematta ihmisiä, vaikka yhä harvempi tarvitsee kirkkoa

Kaisa Raittila

Kirkolla on vielä varaa sanoa ei.

Kun pappi kutsutaan nimiäisiin, hän kieltäytyy piispallisen ohjeen auktoriteetilla. Seremoniamestariksi hän ei rupea. Hän on käytettävissä vain, jos lapsi kastetaan.

Kastejuhlassa on kahden kerroksen kummeja, kirkon mitat täyttäviä oikeita ja takariviin asettuvia puolikkaita. Pahimmassa tapauksessa nämä haltiakummit jäävät vaille kummin todistusta, joka saattelisi heitä tärkeään tehtäväänsä kastetun lapsen ystävänä. Vielä todennäköisemmin pappi jättää kirjaamatta heidän yhteystietonsa, koska eihän heille kuulu kutsu mahdollisiin kummipäiviin tai lapsen kanssa kirkkoon.

Kun lemmikkinsä menettäneet pyytävät seurakuntaa järjestämään sururyhmän, seurakunnan mielestä mennään jo liian pitkälle.

Mutta sanoessaan kysyjälle ei kirkko on pahasti väärässä.

Kirkko on pahasti väärässä sanoessaan ei, kun ihminen kutsuu sitä pienen ihmisen ensimmäiseen juhlaan. Kirkko on pahasti väärässä ohittaessaan mahdollisuuden rakentaa yhteyden kirkkoon kuulumattomaan kummiin. Kirkko on pahasti väärässä arvottaessaan, minkä sureminen on lohduttamisen väärti.

Kirkolla on edelleen varaa olla tarvitsematta ihmisiä, vaikka laskevat käyrät kertovat, että yhä harvempi tarvitsee kirkkoa.

***

Entä jos kirkon toimintaa ohjaisi se, mikä ihmiselle on milloinkin tarpeen? Väsyneet vanhemmat saisivat nukkua päiväunet. Reumansyömä vanhus levittäisi lattialle tuoksuviksi pestyt matot. Tukiviidakkoon eksyneellä olisi lomakkeelle täyttäjä. Kukaan ei sairastaisi yksin.

Kirkolla on ollut vahva sisäinen ymmärryksensä siitä, mitä kirkon sopii ja mitä ei. Kädet savessa auttamisen se on ulkoistanut diakoniatyölleen. Yhdessä elämisen sijaan se on keskittynyt tapahtumatuotantoon. Suuri seurakuntalaisten reservi odottaa yhä kutsua työnjakoon. Kiireempi on ollut kehittää ja tarjota valmista kuin kuunnella ja asettua käytettäväksi.

Kun kirkko vastaa kysyjälle ei, se menettää mahdollisuutensa tärkeimpään, mitä sillä on. Vain vastaamalla kysyjälle kyllä kirkko rakentaa yhteyttä ihmisten välille. Missä kukaan koskaan pyytää kirkon läsnäoloa, siellä kirkon pitää sanoa aina kyllä. Vain olemalla ihmisten keskellä kirkko on ihmisten keskellä.

Kultainen sääntö on kaikessa yksinkertaisuudessaan kirkon onnistumisen mittari. Kiitos sille, joka jatkojalosti sen vielä kristillisemmäksi kuin evankeliuminkirjoittajakaan osasi: Tee toiselle niin kuin hän toivoo itselleen tehtävän.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Kolumni: Ikävöin kolmiulotteista Jumalaa

Kolumni: Kun kirkko kääntyy ihmisen puoleen, se kysyy, mitä mieltä ihmiset ovat kirkosta

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

25 kommenttia

  • Timo Pöyhönen sanoo:

    Hyvä kolumni! Minä ainakin olen työntekijänä nirsoillut ja nostanut rimaa. Yritän tehdä parannusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Blogin nimessä on kaikki. Yli kymmenen vuotta olen seurannut kirjoituksia. Kirkosta eroaminen jatkuu… Mitään ei tapahdu toiseen suuntaan. Sanat ovat sanoja. Teot ovat tekoja. Kuka tekee? Ei kukaan. Surullista.

    Meillä vietetään vapun aattoa seurakuntasalissa munkkien, siman, ilmapallojen ja taikurin merkeissä. Vanha rovasti Artturi Marttinen katselee hymyillen seinältä yhteistä iloa, jossa ikärakenne on 0-80 v ja 465 henkeä juttelee, nauraa ja kokee yhteisöllisyyttä kahden pantakaulaisen kanssa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Kirkossahan on sekä jumpparyhmä, että kokkikerho. Jumpparyhmässä harjioitellaan uskolla painimista ja kokkikerhossa tehdään vähistä aineista soppaa koko siionille.

    Seurakuntalainen on siirtynyt live-lähetyksistä ruudun ääreen. Ruutu kulkee siellä, missä seurakuntalainenkin. Jos haluaa jotain syvempää, voi katsoa juutuupista jotain…no vaikka mitä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Kun suuret ikäluokat poistuvat keskuudestamme, niin moneen paikkaan jää melkoinen aukko, näin käy ennenkaikkea myös Kirkon riveissä. Toivotaan, että ”muurinaukkoon” löytyy kuitenkin vielä vartijoita. (Hes.13:5)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Paavo Eero sanoo:

      Ismo – riittää jo, kun aktiiviväki menettäjämaakunnissa ja niiden seurakunnissa ikääntyy – siellä pitäytyminen nykyisissä palvelumuodoissa joutuu entistä enemmän koetukselle, mielekkyydessään.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pentti Tepsa sanoo:

    Ei kovin hyvä kirjoitus. Minä kummeksun tuota jatkuvaa vaatimusten asettamista kirkolle ja sitä kautta seurakunnan työntekijöille. Huomaaminen, välittäminen ja rakkauden kaksoiskäskyn toteuttaminen on toki ihanteena kaikilla kirkon työntekijöillä. En tosin kultaista sääntöä, Regula Aureaa muokkaisi siihen epäperäiseen kirjalliseen muotoon, jota Kaisa Raittila ehdottaa. Ei toimi.

    Kasteteologiamme on niin velvoittava, että nimiäisiä on syytä pappien karttaa, elleivät vanhemmat suostu kasteeseen. Pidän itse ainakin jatkuvasti joustavia aikuisrippikouluja, jotta kummiksikin päästään ihan virallisesti.

    Toki kirkko tarvitsee työntekijöineen aivan superlatauksen läsnäolon ja hiljaisuuden rukouksen teologiaa, hiljaisuutta, joka vapauttaa palvelemaan. Olen nähnyt, kun reumasairaalle siivottiin koti, kiitos silloisille ihanille työntekijöille ja vapaaehtoisille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Turtiainen sanoo:

    Kaisa Raittila: “Kultainen sääntö on kaikessa yksinkertaisuudessaan kirkon onnistumisen mittari. Kiitos sille, joka jatkojalosti sen vielä kristillisemmäksi kuin evankeliuminkirjoittajakaan osasi: Tee toiselle niin kuin hän toivoo itselleen tehtävän”.

    Kultaisen säännön periaatetta – varsinkin Kaisa Raittilan muotoilemana – voidaan käyttää perusteena lähes mihin tahansa toimintaan, mikä lähimmäisestä tuntuu oikealta ja hyvältä eikä se silti muutu moraalisesti oikeaksi tai hyväksyttäväksi.

    Asettumalla toisen ihmisen asemaan ei voida johtaa yleispäteviä arvoja tai kirkon toimintaa ohjaavia normeja. Paitsi jos kirkko on vain tämänpuoleinen yhteisö, jolla ei ole erityistä ilmoitusta Jumalasta ja hänen tahdostaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Hyvin sanottu, Jouni Turtiainen. Humanismiss lähdetään tästä hyvältä tuntumisesta ja yhdistetään se oikeaan ja väärään. Lopputulos on mitä sattuu. Meillä on Raamattu, ja myös Jumala joka eri tavoin puhuu meille. Meillä on oikea ja elävä, hyvä Jumala, jonka puoleen voimme aina kääntyä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Juuri näin, kuten Jouni toi esiin. Ja muistaa kannattaa aina, että tuo kultainen sääntö on Raamatussa Jeesuksen omien sanojen mukaan kaksoiskäsky:

    “Ensimmäinen on tämä: ‘Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi’. Toinen on tämä: ‘Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä.”

    Toinen ilman toista, niin homma jää aina puolitiehen. Tuon toisen käskyn ja lähimmäisen Rakastamisen vaateen kyllä ymmärrämme hyvin, mutta mitä tuo ensimmäinen pitää sisällään? Ilman sen ymmärtämistä olemme tuuliajolla, vaikka tekisimme kuinka paljon työtä lähimmäisen hyväksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Kaksoiskäskyn ensimmäinen osa pitää sisällään sen toisen osan: “Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Leena Kotila sanoo:

    Minä en saanut kirkolta sitä kymmentä euroa jolla olisin ostanut makaronini ja tonnikalani…. Kyllä tämä on niin väärin tehty niin vää-äärin… Ei saanut Jeesus siinä leipää ei kalaa.

    Jotenkin minä ihme kyllä rämmin tämän vakavan iskun ylitse kun ylinissa selitti, että minulle kuuluu KELAsta eläkkeensaajan hoitotuki niihin ylikalliisiin lääkkeisiin.

    En tuota todella tiedä. En eronnut kirkosta, ihme ja kumma. Minä en aivan oikeasti nyt tiedä, mitä pitäisi kirkon tehdä kaikille jotka keksivät pyytää jotain. Minusta vaikutti jossain vaiheessa siltä että tavallinen keski-ikäinen heteroämmä ei saanut sieltä mitään, olisi pitänyt kuulua johonkin erityisryhmään. Siis kun ei ajankohtaisesti ollut sururyhmäsurua, en välittänyt mennä temppupapin ja temppukanttorin temppumessuun vai mikä se oli, en välittänyt käsityöryhmästä enkä jumpparyhmästä vaan minua kiinnosti vain mistä minä löydän armollisen Jumalan, jas erityisenä yksityiskohtana kysymys siitä piittaako Jumala yksittäisen ihmisen yksittäisestä elämästä kaikkine käänteineen vai vedätettiinkö minua riparilla kun sanottiin että Jumala johdattaa.

    Kyllä minä sitten sen jälkeen olisin valmis auttamaan ihmisiä, ja tämä on totta, jos ensin minulla olisi välit tuonne yläkertaan reilassa. Körttifoortumilla sain vain kunnolla päihin kun siellä kyselin että johdattaako Jumala. Vai tässä vielä johoraatuksia, mene auttamaan troisia siinon suille johooratusta.

    Ihan varmasti. Osui vain saumaan jolla tuli sysättyä uskonkysymykset jonnekin jota ei passaa kysellä. Ei kirkko semmosta tai en ainakaan minä. Mitäs jos kirkko välillä vastaisi ihmisten hengelliseen nälkään ja sen jälkeen, minä lupaan, koillis-Helsinkiin kehkeytyy eläinsurujen kaipausryhmä. En koskaan unohda Herra Hugoa, siiliä joka menehtyi juuri jouluksi… Eli meille saa tulla. Eikä sen ole tarpeen olla edes siili. Jos kirkko ensin auttaa tässä Jumala-asiassa niin kyllä sitten ihminen auttaa toista, tai en voi luvata toisten puolesta mutta meillä näin toimitaan.

    Kiitämme joka tapauksessa kirkkoa aineellisen nälän huojentamisesta ihan vahingossa. Kun siskon newljhä lasta olivat pieniä, perhe osallistui joka ikiselle kirkon perheleirille koska siellä sai ilmaiseksi syödä. Siis joka ikiselle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Leena Kotila sanoo:

    Siis. En minä tässä kirkkoa kiristä, ei sieltä vastata nykyään kuitenkaan. Minä voin vetää eläinsururyhmää ihan itse, ja yritän sitten ottaa selvää siitä Jumalasta omin neuvoin. Papeilta on ihan turha mitään pyytää.

    Tuolla vissiin kaipailtiin pappia nimiäisiin, peruste jäi himmeäksi. Voisiko Raittila kertoa, mitä varten se pappi tilattiin, minä ihan totta tulin uteliaaksi?

    Ja juu, minä en osaa sanoa elääkö eläin kuoltuaan, Herra Hugo oli parempi olemassaolija kuin minä joten Herra Hugo sen ansaitsisi suuremmin kuin minä. En ole pappi eikä ole nimiäisiä tässä mutta se eläinsururyhmä, aivan totta…

    Ilmoita asiaton kommentti