Kolumni: Kirkolliset vaalit eivät ole vain hallintoa, vaan osa kirkon lähetystehtävää

Matti Revon kolumnikuva.

Äskettäin luettiin jumalanpalveluksissa ”rukous presidentinvaalin aikana”. Sellainen löytyy kirkkokäsikirjan osastosta erityistilanteet. Rukouksessa ei pyydetä oikealle ehdokkaalle voittoa vaan valitsijoille neuvoa. Jumalalta pyydetään hyvää, oikeutta ja vanhurskautta noudattavaa johtajaa. Rukous ei ota kantaa siihen, kuka sellainen olisi. Sen sijaan rukoilijat ohjataan etsimään viisautta valintaan.

Arkkipiispan vaalin aikaan käsikirjasta etsitään ”rukous piispanvaalissa”. Siinä pyydetään Pyhää Henkeä avuksi, jotta valinta koituisi kirkon parhaaksi. Muutama vuosi sitten vaalijärjestyksestä poistui velvoite, jonka mukaan piispanvaalin toimittajan tuli ”pitää rukous ja muistuttaa valitsijoita vaalin tärkeydestä”. Vaikkei laki enää muodollisesti pakota, tuskin piispaa ilman rukousta valitaan vähemmän kuin presidenttiä.

Vaalit ovat hallintorutiinia. Niissä käytetään valtaa, joka on äänioikeutetuille uskottu. Mutta kirkollisissa vaaleissa on lisäksi liturginen ja missionaarinen ulottuvuus. Rukous kytkee vaalit jumalanpalvelukseen ja tekee niistä osan kirkon lähetystehtävää. Kirkko on toimittanut vaaleja rukoillen alkaen apostoleista, jotka valitsivat joukosta poistuneelle Juudakselle seuraajaa.

***

Piispan virkaanastuminen on rukousten kehystämä. Vaalirukous jatkuu vihkirukouksena. Kirkkojärjestyksen edellyttämä piispan lupaus päättyy rukoukseen: ”Tähän auttakoon minua Jumala." Vastaava rukous sisältyy pappislupaukseen, jota aiemmin myös valaksi kutsuttiin.

Valtiolliset lupaukset ja valat ovat toisenlaisia. Tasavallan presidentti antaa perustuslain mukaisen juhlallisen vakuutuksen. Se on muodoltaan uskonnollisesti neutraali eikä sisällä viittausta Jumalaan. Ministerin valassa ja sotilasvalassa vannotaan Jumalan edessä, mutta ei lausuta rukousta. Vaihtoehtona on vakuutus, jossa Jumalaa ei mainita.

Olen usein osallistunut Poliisiammattikorkeakoulun juhlaan, jossa kurssin suorittaneet ja virkaan astuneet uudet poliisit lausuvat eettisen valan. Se asettaa korkeat ihanteet ja ohjaa käyttäytymistä. Sitä voi joiltain osin verrata papin tai piispan lupaukseen, mutta siinäkään ei ole rukousta.

Vastuulliseen virkaan astuminen ei ole helppoa. On uudelle arkkipiispalle etuoikeus, kun hän ihanteiden, velvoitteiden ja lupausten luettelemisen lopuksi saa sanoa: Jumala minua auttakoon. Saa niin huokaista myös valtion virkamies, ainakin hiljaa mielessään.

Kirjoittaja on Tampereen hiippakunnan piispa.

Kuva: Jukka Granström

5 kommenttia

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Erittäin viisaita ajatuksia piispa Revolta. Teksti palauttaa alkulähteille eli siihen mistä arkkipiispan vaalissa ja tehtävässä tosiasiassa onkaan kysymys.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Paavo Eero sanoo:

    “Vaalit ovat hallintorutiinia” Ahaa – Jos sanalla ‘vaalit’ tarkoittaa pelkästään vaalitoimitusta, kuvauksen voi hyväksyä. Jos taas siinä nähdään jopa rukouksen voimalle tila, älköön sitä koskaan luovutettako rutiinille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jos kirkko haluaa, että vaalit olisivat oikeasti demokraattiset, pitäisi sallia nettiäänestys, jolla nuoretkin saataisiin mukaan. n. 15 % äänestysaktiivisuus on vitsi. Demokratia ei toteudu. Luottamuselimissä on paljon vanhempia ja siten huonokuntoisempia ja siis myös heikommalla aivoterveydellä valittuja kuin kunnallisissa tai valtiollisissa luottamuselimissä. Tämäkin nakertaa uskottavutta. Voidaan tietysti jatkaa ongelmien lakaisemista maton alle ja jatkaa myhäilyä ikään kuin kaikki olisi kunnossa. Luottamuselinten toiminnan kehittämisellä olisi kiire luottamuselinten motivaation takia suurimpana kirkkoherran epädemokraattisen valtakeskittymän purkaminen. Moni kirkkoherra on vuosikymmenten aikana jo muuttunut eri ihmiseksi, työkyky ei ehkä ole kuin muisto entisestä ja ihmissuhdetaidotkin ovat väistyneet kärttyisyyden tieltä. Silti tuomiokapitulit kai rutiinisti siunaavat näiden vanhusten itsekkäät toiveet jatkaa heikkotasoista työntekoa vielä eläkeiän täytyttyäkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Paavo Eero sanoo:

      “Luottamuselimissä on paljon vanhempia ja siten huonokuntoisempia ja siis myös heikommalla aivoterveydellä valittuja kuin kunnallisissa tai valtiollisissa luottamuselimissä. Tämäkin nakertaa uskottavutta.”

      Keidenkähän mielissä uskot ‘tuon joukon’ jättävän luvan pohtia sen uskottavuutta? Voisiko jopa väittää, että otollista ja yhä vain otollisemmaksi kehittyvää asetelmaa käytetään selkeästi hyväksi torjumaan muutos, jonka tarve on jo ajat sitten tunnistettu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Miksi niiden pitäisi äänestää, jotka eivät halua leimautua kirkon aktiiveiksi? Johon joukkoon kuuluvaksi, pelkkä äänestäminen väkisin johtaisi.

    Ilmoita asiaton kommentti