Kolumni: Kirkon sanat eivät saisi sukupuolittaa – silti meillä on kirkkoherroja ja kastemekkoja

Kastemlaja

Kirkon tulevaisuuskomitean viimevuotinen ansiokas raportti sisältää myös ehdotuksen selvittää virka- ja hallintoterminologian uudistamista.

Seurakuntavuosinani muutuin itse hallinnollisen taikasauvan heilautuksella virallisesta apulaisesta seurakuntapastoriksi. Itse työ ei siitä muuksi muuttunut eikä palkkakaan parantunut, mutta ehkä titteli muuttui hieman ymmärrettävämmäksi.

Somessa on pohdiskeltu mahdollisesti muutettavia termejä. Tuomiokirkon, -kapitulin ja -rovastin alkuosa tuntuu jo vanhastaan vaivaavan. Onhan tuomion merkitys tässä yhteydessä aiheeton. Tilalle on ehdotettu piispankirkkoa ja -toimistoa – ja johtavaa rovastia.

Kävisikö tuomiokirkon nimeksi kuitenkin katedraali? Lääninrovastit ehkä vaihtuisivat rovasteiksi, jos kirkon hallintohimmeli uudistuisi. Tämä voisikin olla järkevää.

***

Yksi ongelma tuntuu olevan kirkollisen terminologian maskuliinisuus. Liika miehisyys ammattisanoissa voikin olla maailman muuttuessa aiheetonta, mutta on se niinkin, että ”ei nimi miestä pilaa, ellei mies nimeä.” Tätä tulkitaan nykyisin herkästi niin, että nimenomaan miehuus sen nimen pilaa.

Naisvaltaistuvassa kirkossa on nyt kasvamassa jonkinlainen mieskriisi. Esimerkiksi miehen valinta piispaksi näyttää olevan lähtökohtainen tasa-arvo-ongelma, vaikka asian päättävät äänestäjät. Naispiispan valinta saattaa tietysti aiheuttaa vastaavanlaista turbulenssia toisessa ääripäässä.

Kirkon sanat eivät kaiketi saisi olla sukupuolittavia. Olisivatko esimerkiksi piispan paikalliset sijaiset eli kirkkoherrat rovasteja tai vaikka johtavia pastoreita – vai latinan mukaisesti vikaareja? Entäpä jos kaikkien tuntema vakiintunut sana kuitenkin jätettäisiin käyttöön, kuten lauta- ja uskotut miehetkin.

Onhan meillä kastemekkokin, johon puetaan myös poikalapset. Pitäisikö siitä tehdä neutraalisti kastepuku? Miksi Tero puettaisiin kuin Terttu, ellei hän itse halua?

***

Vanhahtavia, kenties sukupuolittavia sanoja ehkä täytyykin joskus ymmärrettävyyden vuoksi parannella, mutta lopputuloksen olisi syytä olla aidosti entistä parempi.

Lisäksi pitäisi myös vakavasti miettiä sitä, ratkeavatko kirkon varsinaiset ongelmat todella sanoja vaihtamalla.