Kolumni: Kuilut virkateologian eri koulukuntien välillä tuntuvat vain syventyneen

Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri Kaisamari Hintikka. Kolumnikuva vuodelle 2018.

Kolme vuosikymmentä sitten kuviteltiin, että naisten pappisvihkimyksen myötä tasa-arvo kirkossa oli saavutettu. Vähänpä silloin ymmärsimme.

Jos näinä vuosikymmeninä yhteistä virkaa koskevaan keskusteluun olisi paneuduttu yhtä suurella hartaudella kuin esimerkiksi diakonaattiin, saattaisi ilmapiiri kirkossa olla monella mittarilla mitattuna rakentavampi.

Yhteisen pappeuden vuosipäivää pohjustettiin arkkipiispanvaaleilla. Niissä ehdokkaaksi kelpuutettiin pappi, joka kieltäytyy alttariyhteistyöstä toista sukupuolta olevien pappien kanssa. Samoissa vaaleissa 13 prosenttia äänioikeuttaan käyttäneistä antoi äänensä tälle ehdokkaalle. Vaikka kaikki heistä eivät vastustakaan kirkkomme virkakäsitystä, he olivat valmiit pyyhkimään sillä pöytää edistääkseen tärkeämmiksi katsomiansa asioita.

Augsburgin tunnustuksen mukaan kirkon tunnusmerkkejä ovat evankeliumin puhdas julistaminen ja sakramenttien oikea jakaminen. Näitä tehtäviä varten kirkolla on Jumalan asettama pappisvirka. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei kysy virkaan kutsuttavilta heidän sukupuoltaan. Ei siis ihan vähäpätöinen asia tämä virka-asia. Itse asiassa se on kirkon olemassaolon kannalta merkittävämpi kuin lähetysjärjestöjen rahoitus taikka kihlapuolisoiden sukupuoli.

***

Liekö sattumaa, että teologinen monimuotoisuus on lisääntynyt kirkossamme yhteisen pappeuden vuosina. Keskusteluyhteys eri koulukuntien välillä sen sijaan ei ole lisääntynyt. Päinvastoin, kuilut tuntuvat vain syventyneen.

Jos rakentavaa keskustelua ei synny itsestään, sitä pitää rakentaa. Piispainkokouksen sihteeri Jyri Komulainen kaipasi taannoin Suomen Kuvalehden kolumnissaan teologisen keskustelun päivitystä kirkossamme. Olisiko piispainkokouksesta siis ottamaan vetovastuuta virkateologisen keskustelun uudelleen käynnistämisestä?

Näinä aikoina olisi tärkeää puhua tasa-arvon sijaan sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta. Siihen olemme Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkona sitoutuneetkin. Virkakeskustelua ei pitäisi käydä ilman, että puhumme myös Raamatusta ja sen tulkinnasta, kristillisestä ihmiskäsityksestä, kirkosta, seurakunnasta ja kaikkien kastettujen yhteisestä virasta, yleisestä pappeudesta.

Viimeisin tukisi myös keskustelua maallikoiden tehtävästä seurakunnassa. Nyt olemme jumittuneet pappisjohtoiseen malliin, jossa heille jää lähinnä avustajan rooli. Kertonee vallalla olevasta virkakäsityksestä jotakin sekin.

Kirjoittaja on Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri.

Kuva: Marie Renaux / Luterilainen maailmanliitto

Lue myös:

Naisteologit toivovat naista piispaksi – erityisjärjestelyihin suhtaudutaan varauksellisesti

Kolumni: Kirkolle jäsenkunnan monimuotoisuus on yhtä tärkeää kuin ykseyskin

37 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Eipä tietenkään kirkossa käyvä väki kaipaa muutosta. Heille riittää messut. Kysehän on vain siitä halutaanko kirkkoon muitakin tulijoita. Näyttää siltä ettei oikeasti muita sinne kaivata. Messuissa käy se tavallinen porukka. Seurakunnat joissa on tarjolla mahdollisuus seurakuntalaisten osallistumiseen luovalla tavalla, muuttavat tilanteen aivan toiseksi. Messu on tärkeä osa kirkon toimintaa, mutta sen rinnalle tarvitaan vapaamuotoisempia tapahtumia, joissa seurakuntalaisille ts. maallikoilla on mahdollisuus omaehtoiseen hengelliseen toimintaan. Jollei tähän anneta mahdollisuutta, niin en näe kirkolla kovin hyvää tulevaisuutta. Jumalanpalveluksissa harvoin näkee nuoria aikuisia. Nuorimmat ovat yleensä yli kuusikymppisiä. Jumalanpalvelukset tietysti papit suorittavat, vaikka juuri ketään ei tule. Mylly pyörii entiseen tahtiin. Väen väheneminen ei oikeasti näytä huolettavan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: “Jumalanpalveluksissa harvoin näkee nuoria aikuisia.”

      Se johtuu ihan yksinkertaisesti siitä, että uudet (nuoremmat) sukupolvet ovat aina vanhempiaan viisaampia ja muutenkin fiksumpia.

      Pekka: “Jumalanpalvelukset tietysti papit suorittavat, vaikka juuri ketään ei tule.”

      Voiko tuottamattomampaa ja tehottomampaa työtä olla kuin pappien ja piispojen puuhastelut?

      Pekka: ” Mylly pyörii entiseen tahtiin. Väen väheneminen ei oikeasti näytä huolettavan.”

      Ja väki maksaa myllyn pyörittämisestä niin kauan kuin väkeä kirkossa piisaa. Miksi? Tyhjän saa ilmaiseksikin. Jos uskoa haluaa, niin miksi siitä pitäisi maksaa? Ja jos kanssakulkijoita haluaa auttaa, miksi se pitäisi kirkon välityksellä tehdä?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kirkon penkissä saattaa istua vähemmän kuulijoita, kuin messua varten on henkilökuntaa. Silti muutokselle ei nähdä tarvetta. Tuleehan sama palkka ja työt hoidettua. Mitä muusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: “Kirkon penkissä saattaa istua vähemmän kuulijoita, kuin messua varten on henkilökuntaa.”

      Kovin on tehokkaan tuntuista touhua.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      kimmo wallentin :”Kovin on tehokkaan tuntuista touhua.”

      Kirkko ei ole tehokas välineiden maailmassa, jossa välineiden maailman oman pääoman tuotto ja kassojen kilinä ohittaa kaiken muun ja on kaiken A ja O. Kirkko on (tai sen pitäisi olla) arvojen maailman tien kulkija, ja toivottavasti kirkkojen lakisääteinen autonomia turvaa sen, että sellaisena se myös pysyy. Sen tien kulkijat, jotka uskollisesti noudattavat kirkkojensa Traditioita ja joita teologeiksi sanotaan, ovat todella palkkansa ansainneet.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Sehän juuri on outoa, ettei toiminnan tehokuutta pidetä tärkeänä. Rippikoulutyössä asia korostuu erityisesti. Siinäkin tehdään työ kiitettävän hienosti, mutta tuloksiin, eli nuorten osallistumisaktiivisuuden herättämiseen ei juurikaan kiinnitetä huomiota. Pidetään itsestään selvänä ettei nuoria kiinnosta. Asenne kun on tuo, niin miksi kiinnostaisi nuoriakaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Pekka Pesonen :”Sehän juuri on outoa, ettei toiminnan tehokuutta pidetä tärkeänä.”

      On tulossa kirkollisvaalit, erilaisia piispanvaaleja, maakuntavaalit, eduskuntavaalit jne. Jostakin syystä turhauttavimmalle tuntuva asia kirkkojen kohdalla on, että myös uskoon kuuluvan terminologian avulla tehdään politiikkaa ja muodostetaan “keskinäisen kehumisen kerhoja” vain ryhmien omien poliittisten ja taloudellisten markkinaosuuksien kasvattamiseksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Pekka Pesonen. Paikalliset ja kulttuuriset erot ovat suuria. On seurakuntia, joissa ns.maallikoilla on jo nyt monia eri tehtäviä ihan tavallisessa messussa: ehtoollisavustaja, tekstinlukija, esirukoiija, laulaja, kolehdinkantajat. Vieläpä nämä kaikki samana sunnuntaina, ts 3-6 avustajaa per 60 -90 osanottajaa (vaikkakaan ei kaikkia näitä tehtäviä kaikilla kerroilla). Uusimmassa rippikoulu-uudistuksessa on nimenomaisena tavoitteena peräänkuuluttamasi rippikoululaisten osallisuuden lisääminen. Suurin haaste uudistuksen osalta on mielestäni uskonopin aseman heikentyminen; & ajattelu, jossa (hengellisyyden) harjoittaminen korvaa omakohtaiseen uskoon johtamisen ja/tai siinä kasvamisen. Kannattaa myös huomata, että luterilaisen (toki yksinkertaistetun) mallin mukaan sunnuntaina tullaan messuun Jumalan palveltavaksi ja siellä saaduin eväin aherretaan lähimmäisen hyväksi töissä ja kotona, kotihartauden tukemana.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Turtiainen sanoo:

    Sinänsä ansiokkaan virkateologisen pohdiskelun sisältä en löytänyt sitä siltaa, jolla kuljettaisiin tuon virkateologisen kuilun yli. Vai luinko huonosti?

    Toivoisin, että “yhteinen pappeus” ei olisi lyömäase, jolla ns. perinteisen virkakäsityksen edustajat pyyhittäisiin keskustelupöydältä.

    Eikö se, ettei 30 vuoden aikana ole virkateologiassa vielä yksimielisyyttä syntynyt, kutsu jatkamaan dialogia ja etsimään ratkaisua, jossa moniäänisyys aidosti toteutuu? Ketään syrjimättä, mutta eri tavalla uskoville tilaa antaen.

    Eikö tämä ykseyden edistäminen myös virkakysymyksessä olisi nimenomaan piispojen tehtävä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Olen kiitollinen, Että Marko jatkat juttua kanssani. Tällä viikolla vain keskusteluun on vähän mahdollisuutta. En kaipaa enää saarnavuoroja. Saarnojen pitämisen olen kokenut silti antoisemmaksi vapaaehtoistoiminnaksi. Papeille se tehtävä on niin tärkeä, etten viitsi heiltä sitä mahdollisuutta enää pyytää. Jollei siihen ole erityinen tarve. Harvassa seurakunnassa on mitään muuta Vastaavaa puhemadollisuutta. Sellaiselle olisi suuri tarve monien maallikoiden mukaan.

    Ilmoita asiaton kommentti