Kolumni: Lutherin teesien merkkivuosi meni – pysähtyikö puhdistus?

Lutherin teesien merkkivuosi meni. Opeteltiin sanomaan reformaatio eikä uskonpuhdistus. Pohdittiin luterilaisuuden vaikutusta Eurooppaan ja satavuotiaaseen Suomeen. Mutta jatkuuko uudistaminen?

Uudistusalttiutta pidetään protestantismin ominaispiirteenä, jolla se eroaa katolisesta ja ortodoksisesta kristikunnasta. Populaarissa puheessa muutoksen ihanne jopa ohittaa tuntomerkkeinä puhtaan evankeliumin ja oikeat sakramentit, vaikka juuri niistä luterilaisen opin mukaan Kristuksen kirkon tunnistaa.

”Kirkkoa on jatkuvasti uudistettava”, kuuluu iskulause, jota ei Lutherilta löydy. Luterilainen tunnustus korostaa pikemminkin jatkuvuutta. Reformaatio tavoitteli alkuperäistä uskoa ja pyrki muovaamaan käytännöt sen mukaisiksi. Inhimilliseen auktoriteettiin nojaavat vääristymät poistettiin, kun taas Raamattuun perustuvat ja varhaisessa kirkossa tunnetut tavat pidettiin.

Mutta pelkkä vanhan palauttaminen ei riitä. Evankeliumi etsii uusia teitä ja tapoja, kun se muovaa kirkkoa sisältäpäin. Luterilainen reformaatio voidaan koota kolmeksi iskusanaksi: pitää, poistaa ja parantaa. Oikea usko pidetään ja annetaan eteenpäin, kahleet ja rönsyt karsitaan, toimintaa ja rakenteita kehitetään.

***

Uudistus voi jatkua neljännelläkin tavalla. Silloin on kuitenkin palattava puhumaan puhdistuksesta ja lainattava sana katolilaisilta. Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen mukaan kirkkoa on sen pyhyydestä huolimatta ”jatkuvasti puhdistettava”. Tähän on luterilaisten syytä yhtyä.

Jospa oikea reformaatio ei olekaan jatkuvaa uudistamista vaan jatkuvaa puhdistautumista? Omat vääryydet oikaistaan. Ei tehdä parannusta toisten synneistä, vaikka juuri sellaisiin huomio kiinnittyy. Ei vaadita kirkon ”puhdistamista” väärinajattelijoista, vaan sitoudutaan itse yhteiseen evankeliumin oppiin.

Luterilainen maailma muuttuu. Etelän kristillisyys tulee vaikuttamaan pohjoisen kansankirkkoihin. Tulevaisuuden avainkysymyksiä on erilaisten ykseys uskossa, todistuksessa ja palvelussa. Kirkon ihanteena ei voi olla ahdas suomalaisen haaveen mukaelma ”punainen tupa ja hautausmaa”, vaan avara missio maailman hyväksi.

Luterilaisuus on osoittautunut sitkeäksi ja mukautuvaksi. Samalla kun se kurottaa tulevaisuuteen, se pysyttelee perityssä uskossa. Ilman evankeliumin oppia joudutaan vielä ennen seuraavia reformaatiojuhlia omaksumaan uusi sana kuvaamaan muutosta: deformaatio. Mieluummin sittenkin puhdistus.

Kuva: Jukka Granström

Edellinen artikkeli”Väärässä vapaamielisyydessä olemme suvainneet kaikkea” – Näin Kotimaa kertoi vuoden 1918 tapahtumis
Seuraava artikkeliKirkkovaltuutettu Kajaanista: ”Meistä pidetään huolta, siihen on hyvä luottaa”

Ei näytettäviä viestejä