Kolumni: Meillä Suomessa on vaikea rakastaa kirkkoaan

Kaisa Raittila

Canterburyn katedraalin työmaa-aidassa oli kypäräpäinen nainen. Aidassa luki ”I love my cathedral because…” eli ”Rakastan kirkkoani, koska…”. Työmaan työnjohtajan lisäksi pieni koulutyttö, kirkon arkistonhoitaja, katedraalin turistiopas ja Canterburyn arkkipiispa kertoivat, miksi rakastavat kirkkoaan, remontissa ollutta upeaa katedraalia.

Myös eteläisessä Euroopassa näen kirkon rakastajia. He tuovat rakkaan pyhimyksensä alttarille anopinkielen, pyyhkivät pölyä rippituolista, kirjoittavat ahdistuksensa nurkistaan käpristyneeseen rukousvihkoon, jättävät salkun kädestään ja polvistuvat kesken lounastunnin, kiinnityttävät kiitoslaatan sivualttarin seinään ja istuvat pitkät illat matkamuistotiskillä kartuttamassa rapistuneen kirkon remonttirahastoa. He lakaisevat ja keräilevät piuhoja lattialta iltamessun jälkeen.

Meillä Suomessa on vaikea rakastaa kirkkoaan. Arkkitehti on määrännyt tarkoin, mitä sen seinällä saa olla. Museovirasto varjelee sen käyttöä. Vain työntekijä saa avata kaapin oven. Suntio pitäisi lattian mieluummin itsellään kuin päästäisi sille kuraiset kengät, ja sinitarrasta seinässä on käyty kirkkomme kiivaimpia keskusteluja.

Kirkkoa on vaikea rakastaa myös siksi, että kirkko on kiinni. Se avataan armollisesti silloin tällöin, kun joku on vahtimassa, miten me kirkon omistajat omaamme pidämme.

***

Seurakuntavaalien hashtagia #minunkirkkoni on moitittu minäkeskeisyydestä. Minun kirkkoni pitäisi olla meidän kirkkomme, koska kirkossa pitää suostua yhteisön osaksi. Kirkko ei anna minun rakastaa itseään tavalla, joka minulle sopii.

Itseymmärryksensä opettamiseen ihastunut kirkko pihtaa sitä, mitä ihmiset rakastavat. Mieluummin opetellaan tuntematon virsi kuin lauletaan se lapsuudesta tuttu. Tapaa, jolla aurinko siivilöityy ikkunan läpi alttarille, tullaan kuitenkin vuosien jälkeen varmemmin muistelemaan kuin tapaa, jolla pappi saarnasi. Vaalien sloganeista #minun mielipiteeni, #minun sanani, #minun ajatukseni ja #minun arvoni puuttuu tärkein: #minun rakkaani.

Ylivieskan kirkko tuskin oli sen tiuhemmassa käytössä kuin muutkaan suomalaiset kirkot. Kun se paloi, sadat ja tuhannet suomalaiset itkivät sitä ja kertoivat, mitä se oli heille merkinnyt. Toivottavasti niin ei käy muiden kirkkojemme kohdalla, jotka omistajiltaan suljettuina käpertyvät kapeuteensa ja menettävät merkityksensä ja joita ymmärretään itkeä vasta sitten, kun niitä ei enää ole.

Kirjoittaja on toimittaja ja kirjailija.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

14 kommenttia

  • Antti Hämäläinen sanoo:

    Kaikki Suomen kirkot eivät ole kauniita,ja siinä mielessä rakastettavia. Moni suomalainen kyllävarmasti rakastaa Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoa, joka uusittiin tuhopolton jäljiltä Olen käynyt siellä kaksi kertaa tullessani kotiin saarnamatkoiltani Pohjanmaalta. MInulla on myös kotona Kuutti Lavosen luonnos yhdeksi tauluksi joka tuli kirkkoon sekä kirja joka esittelee Lavosta ja Rauhalaa jotka koristelivat kirkon uudelleen. Kaikki tässä prosessissa on rakastettavaa. Viime kesänä kävin tyttärenpoikani kanssa Barselonassa katsomassa Sagrada Familia-kirkkoa, joka ei vielä edes ole valmis. Huomasin, että muuta

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      (Antti jatkaa) muutama tuhat muutakin oli samana päivänä ihastelemassa tätä kirkkoa. Edes tämä kaamea turistien paljous ei voinut pilata upeaa kokemusta. Arkkitehdistähän ollaan nyt tekemässä pyhimystä, mikä sopii minulle oikein hyvin- Gaudi antoi koko elämänsä tähän projektiin, ja myös hänen kuolemansa oli vähän pyhimysmäinen.

      MInun kotikirkkoni on kaunis valkoiseksi kalkittu kirkko 1200-luvulta. Kesäisin se on päivisin avoin turisteille ja hiljentyjille. MInun timpuri ystäväni kunnosti kirkon vieressä olevan vanhan hevostallin, jossa nyt myös pidetään pienimuotoisia tilaisuuksia. Koko tämä kirkko on kuin karamelli. En kuitenkaan osaa rakastaa muuta kuin sen kauniisti hoidettua hautausmaata, jossa kaikki ovat haudattu niin, että jalat sojottavat oikeaan suuntaan ylösnousemuksen aamua ajatellen. Tämä hautausmaa on rakastettava koska aikanaan sillä tulee olemaan minulla käytännöllistä merkitystaä.

      Muullakin kirkolla voisi olla merkitystä , mutta siellä ei ole mitään ohjelmaa tai työmuotoa josta olisin kovin kiinnostunut. Tai tahtoisin, että siellä olisi jotain karismaattista toimintaa tai vaikkapa Sanan ja Rukouksen iltoja tms. Nyt suntio on vuokralaiseni joten minulla on siten henkilökohtainen side kirkkoon mikä lisää vähän tunnetta, etä se on minunkin kirkkoni.

      Jouluna on kirkossa väkeä, samoin rippijuhlissa häissä. Muuten useimmiten jumalanpalveluksessa on vain henkilökunta paikalla. He tosin urheasti pitävät messut keskenään. Kirkkoherra on pappissuvun poika ja hänen näkynsä on toimittaa kaikki “oikein” kirjan mukaan niinkuin isä ja isoisäkin tekivät.

      Oli miten oli, olen erittäin onnellinen hyvin hoidetusta hautausmaasta ja ajattelen, että pelkästään sen takia minun kannattaa kulua tähän seurakuntaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Rakastaa ja rakastaa. Nuoruuteni kirkko oli Töölön kirkko. Parhaalla tahdollakaan se ei ole Suomen kaunein kirkko. Mutta se oli minun kirkkoni ja meidän, Pärinäpirtin jengin, kirkko.

    Meitä oli aika liuta nuoria jotka ahkerasti kävivät kotikirkossamme sunnuntain jumalanpalveluksissa niinä vuosina kun tarvitsimme paikkaa varttuaksemme toisenlaiseen elämään.

    . Luulen ,että olisimme hämmästelleet kovin jos meiltä olisi kysytty sitä että rakastammeko kirkkoamme? Ei sitä tarvinnut rityisesti rakastaa, se vain oli meidän kirkkomme, meidän kypsymisraamimme.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Parhaalla tahdollakaan se ei ole Suomen kaunein kirkko.” En ole usein kanssasi eri mieltä, mutta nyt olen. Töölön kirkko on hieno oman aikansa rakennustaiteen edustaja.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Vaikka olimme syntyperäisi töölöläisiä niin me, siis Pärinäpirttiläiset. aina vinoilimme kirkon ulkonäölle. Pärinä pirtti oli kirkonkellari jossa oli nuorisotilat. Joku myyttinen kuva siitä miltä krkon pitäisi oikeastaan näyttää kummitteli. “oikeita kirkkoja” ulkonäön puolesta oli Johanneksen ja Agrigolan kirkot.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Arvelen että Johanneksen seurakunnan Saluunassa vinoiltiin oman kotikirkon uusgoottilaiselle krumeluurille. Kuulunee nuoruuden kuvioihin. Eiköhän tämäkin ole kirkkonsa rakastamista.

      Tuossa iässä isä ja äitikin ovat ‘ihan kahjoja’.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Sitä se kai oli.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Kirkkorakennuksia ei tarvitse rakastaa. Tällä hetkellä kirkkorakennusten ylläpito vie valtavat resurssit toiminnalta. Jos kirkot olisivat edes auki päivisin, mutta siellä istutaan (harvalukuisesti) lähinnä sunnuntaiaamuisin. Jumalanpalvelusten siirtäminen iltapäivään ei ole onnistunut. Ilmeisesti kirkon “herra” on tavattavisssa vain sunnuntaiaamuisin. Jos ihmiset (juuri ne, jotka maksavat) päästettäisiin kirkkoihin, siellä alkaisi tapahtua. Mutta kun henkilökunta vahtii mustasukkaisesti , että kirkkoon ei tulisi sinne kuulumatonta “maallista ” toimintaa. Pyhyys katoaisi .

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Upea ja ajatuksia herättävä kirjoitus.

    Tästä olisi kuolemattomaksi lauseeksi: “Itseymmärryksensä opettamiseen ihastunut kirkko pihtaa sitä, mitä ihmiset rakastavat”.

    Itseymmärrykseen voi lisätä myös kirkon teologian.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Samuel Kettunen sanoo:

      Tässä oli kaiketi kysymys siitä, että mitenkä laaja kirkon rakkauden tulisi olla. Sehän selviää sanasta, mitä on Jumalan rakkaus, mitä Hän siunaa eli rakastaa ja mitä ei.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      “mitä Hän siunaa eli rakastaa ja mitä ei”

      Kirkko on sisältä ja päältä rakentajiensa luomus.

      “Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa.”

      Koska kunkin on katsottavat, miten hän rakentaa, niin virheistä vastaa rakentaja. Tyyliltään kaikenlaista on rakennettu perustuksille. Arkkitehdeilläkin on erilaisia mieltymyksiä.

      Koska vastuun rakennuksesta kantaa rakentaja sekä ylläpitäjä eikä vastuuta voi siirtää hokemalla “tämä on Kristuksen kirkko, tämä on Kristuksen kirkko, tämä on Kristuksen kirkko”, niin tulen koetellessa ihmisten teot voidaan vasta nähdä, miten rakentaminen on onnistunut:

      “niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.”

      Aadamin perilliset ovat nerokkaita siirtämään tekojensa seuraukset Jumalalle. Syyttävätkö jotkut väärän opin nielleet tulen päivänä Jumalaa: “Kirkko, jonka meille annoit, petti minut”?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Tapio Tuomaala :”Kirkko on sisältä ja päältä rakentajiensa luomus.”

      Ennenkuin alkaa heittelemään kiviä ja rikkomaan ja loukkaamaan muiden kirkkojen sakramentteja ja niihin sitoutuneita, olisi hyvä miettiä, että kuka on Hän, joka kolmantena luomispäivänä loi ”valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia.” Hänenkö luomistyötään on se, että ihmiset alkoivat palvoa luotuja taivaankappaleita ja tähtiä “jumalinaan”?

      Pitäisikö kuunnella “itämaan tietäjiä”, jotka ajanlaskumme alussa lahjoittivat ihmiskuntaan syntyneelle Pelastajalle viisautensa?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Liisa Laurila sanoo:

    Olen saanut kunnian olla joidenkin kesäpäivien ajan oppaana nuoruusvuosieni pienessä kotikirkossa, Luulin, että oppaan pitäisi osata puhua ja opastaa – pitääkin – mutta kyllä oppaan tehtävä hyvin usein on kuunnella. Moni pistäytyy kirkkoon, katselee tuttua salia ja kertoo siitä, kuinka vanhemmat, isovanhemmat ja lapset… Olen miettinyt, miksei tiekirkko voisi olla auki muulloinkin kuin vain kesäviikkoina. Tiekirkossa kohdataan monella tasolla. Kirkko puhuu olemassaolollaan, hiljaisuudellaan, taiteellaan, tunnelmallaan. Sanatonta viestintää. Hienoja keskusteluja ihmisten välillä.

    Ilmoita asiaton kommentti