Kolumni: Mitä enemmän ihmisellä on syitä elää, sitä vähemmän hän haluaa olla kuollut

Topi Linjama

Neljäsluokkalainen luki Hesarista lasten esittämiä kysymyksiä ja asiantuntijoiden vastauksia niihin. Konsepti näytti kiehtovan häntä ja hän mietiskeli, mitähän he vastaisivat, jos kysyisi, mikä on elämän tarkoitus. Lupasin lähettää kysymyksen lehteen.

Elämän tarkoituksesta tuli puhetta myös somessa, kun kerroin kolumnikipuiluistani. Kaveri ehdotti, että kertoisin kolumnissani syitä, miksi elää.

***

Syy elää on syntymä, vastasi toinen kaveri, ja tuli avanneeksi näkökulmaa yhteen ihmisenä olemisen ongelmaan: olemme hukanneet eläimyytemme, lapseutemme, kykymme olla, ja mietimme asioita, joille muut eläimet tai lapset tuskin uhraavat ajatustakaan. En esimerkiksi usko, että rusakko, joka on viime aikoina käynyt syömässä puutarhaan unohtunutta lehtikaalta, miettii elämän tarkoitusta. Enkä usko, että harmaalokki, joka istuu luodolla tihkusateessa, tai pieni leikkiin keskittynyt lapsi, suunnittelee tulevaa, vatvoo mennyttä tai miettii ajankäyttöään tai tuottavuuttaan.

On jotenkin hankala olla, havainnoi ihminen ihmisenä olemista Antti Hyryn kirjassa.

Kysymys merkityksestä on kuitenkin tärkeä, todellinen ja vakava. Patenttiratkaisuja on turha tarjoilla, mutta sen uskallan sanoa, että kysymyksen ratkaisu, tai raukeaminen, on pikemminkin kokemuksellinen kuin tiedollinen. Ja että kokemus liittyy hyväksymiseen, yhteyteen ja tekemiseen.

Ehkä joku Augustinus tai Luther puhuisi tässä kohdassa jumalayhteydestä ja Kristuksesta, mutta niin kristitty kuin olenkin, en voi nähdä, että merkitys, armo ja pelastus olisivat kristinuskon yksinoikeutta.

***

Teini-iässä tunsin vahvaa, monentasoista ulkopuolisuutta. Samastuin Hermann Hessen Arosuden kaksijakoiseen päähenkilöön, olin yksinäinen ja ahdistunut, ja ajattelin kuolemaa niin usein, että olisin luultavasti saanut masennusdiagnoosin.

Vähin erin elämä on lahjoittanut minulle keskivahvan johonkin kuulumisen tunteen. On syitä elää: vaimo, lapset, asuntolaina, lautapelit, linnut. Mitä enemmän ihmisellä on syitä elää, sitä vähemmän hän haluaa olla kuollut. Tästä on vain kukonaskel mielenterveys- ja rauhantyöhön tai maahanmuuttopolitiikkaan, mutta sivuutetaan ne tällä kertaa.

Ajoittain muistan 14-vuotiaan itseni ja tunnen myötätuntoa. Tekisi mieli taputtaa tuonaikaista itseä rohkaisevasti olalle: sinun ei tarvitse ikuisesti kärsiä yksinäisyydestä ja ahdistuksesta, vaan prinsessa ja puoli valtakuntaa voivat olla totta sinunkin elämässäsi.

Kirjoittaja on 

musiikkitieteilijä 
ja 
ruokasieniharrastaja.

Kuva: Pentti Potkonen

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.