Kolumni: Miten ihmiset voivat elää kuin maailman meno ei koskettaisi heitä?

Välillä näkee kuvan, jota jää miettimään viikoiksi ja joka vaikuttaa tapaan ajatella ja nähdä maailma.

Tällainen oli Yuval Noah Hararin kirjan Homo Deus piirakkakuva, johon oli kuvattu maapallon luonnonvaraisten nisäkkäiden, ihmiskunnan ja kotieläinten yhteenlaskettu biomassa. Karjan ja muiden kesytettyjen eläinten biomassa haukkaa piirakasta yli 60 prosenttia, ihmiskunnan vajaat 30 ja villieläinten alle 10 prosenttia.

Tätä voi verrata harvaanasuttuun Suomeen. Meillä broilerien paino on kymmenkertainen verrattuna luonnonvaraisten lintujen biomassaan. Nautojen biomassa hirviin verrattuna on noin kaksikymmenkertainen. Koiria on 800 000, susia 200. Hararin prosentit ovat kenties optimistisia.

Pallo on otettu haltuun, sillä luonnonvaraiseksi luokitellaan vain neljännes jäättömästä maapinnasta. Kolme neljännestä on kolonisoitu esimerkiksi pihvikarjan laitumiksi, autojen kulkualustoiksi ja vessapaperimetsien viljelyyn.

Tutkimusyksikkö BIOS:in mukaan ihmiskunnan luonnonvarojen käyttö on nelinkertaistunut 1970-luvulta. Samaan aikaan luonnonvaraisten selkärankaisten määrä on laskenut alle puoleen, kertoo WWF. Hyönteisten määrän lasku on ollut tätäkin nopeampaa.

***

Ei tarvitse olla profeetta Jesaja nähdäkseen, mihin ollaan menossa. Ellei suunta muutu, villieläimiä voi pian nähdä enää luontodokumenteissa. Jos menetämme hyönteiset, kaikki romahtaa, sanoo Sussexin yliopiston biologian professori Dave Goulson.

Välillä ihmettelen, että ihmiset voivat elää ikään kuin nämä asiat eivät millään tavoin koskettaisi heitä. Yksittäinen ihminen saattaa musertua ympäristökuorman alla, mutta seurakunnilla on enemmän vipuvoimaa. Ne voivat vaikuttaa asenteisiin, kulutuksen vähentämiseen ja elinympäristöjen säilymiseen.

Yli kaksi kolmannesta maatalousmaasta on valjastettu lihantuotantoon. Niinpä eräs yksinkertaisimmista keinoista vähentää ympäristökuormaa on korvata kinkkukiusaus ja jauhelihakeitto kasvisvaihtoehdoilla.

Seurakunnat omistavat Suomen arvokkaimpiin kuuluvista elinympäristöistä, metsistä yli 167 000 hehtaaria, mikä on noin 0,7 prosenttia metsistämme. Arvokkaita metsäkuvioita kannattaa tarjota METSO-suojeluohjelmaan, josta saatava tulo on verovapaata. Muutamissa seurakunnissa näin on tehtykin.

Myös talousmetsien hoidossa seurakunnat voisivat siirtää painopistettä viljelystä varjeluun ja hyödyntämisestä luodun kunnioittamiseen.

Kirjoittaja on musiikkitieteilijä ja ruokasieniharrastaja.

Kuva: Pentti Potkonen

Lue myös:

Essee: Ympäristön tuho aiheuttaa suurta surua – miten sitä voisi käsitellä?

Essee: Miten ahdistus voi muuttua toivoksi

Essee: Ympäristöahdistus tuo kirkoille tehtävän

Edellinen artikkeliPääkirjoitus: Kotoutuneiden turvapaikanhakijoiden käännyttäminen on epäisänmaallista
Seuraava artikkeliLuottamushenkilö Lauri Ketonen Kristiinankaupungista: ”Sanaan on kätketty kaikki tieto”

Ei näytettäviä viestejä