Kolumni: Monikulttuuriset yhteiskunnat ovat lokeroituneet, ja se on kirkoillekin kohtalokasta

Lasimaalaus Chile

Yhdysvaltojen suurin luterilainen kirkko ELCA on noin 3,3 miljoonan jäsenen kirkkokunta.

Samalla ELCA on mahdollisesti Yhdysvaltojen valkoisin kirkko. Huolimatta vuosikymmenien yrityksistä levittäytyä koko yhdysvaltalaiseen väestöön, sen jäsenistö koostuu edelleen pitkälti eurooppalaistaustaisista ihmisistä. Joukossa on hyvin vähän mustia, latinoja tai muita vähemmistöihin kuuluvia.

***

Asiaan kiinnittää vallankäytön näkökulmasta huomiota Religion News Servicen sivuilla kirjoittava pappi Lenny Duncan. Hän on ELCA:ssa harvinaisuus, sillä hän on musta ja palvelee enimmäkseen afro-karibialaisista koostuvaa seurakuntaa New Yorkissa.

Duncan vaatii valkoisen Amerikan hyvittävän menneisyyden synnit mustia kohtaan. Valkoinen heteromies ei hänen mukaansa saisi enää edes pyrkiä ELCA:n piispaksi. Kirkko tuijottaa liikaa omaan perinteeseensä, mikä vie kohti kuolemaa.

Kovaa, vaikka osittain kohtuutontakin puhetta pastorilta. Mutta 
ELCA:n ongelma on todellinen.

Myös muut Yhdysvaltojen vanhat taantuvat eurooppalaisperäiset kirkot ovat yrittäneet saada jäseniä etnisistä vähemmistöistä. Onnistumisia on vähän.

***

Euroopassa valtio- ja kansankirkot painivat samojen ongelmien kanssa: ei-valkoiset perustavat usein omia kirkkojaan tai seurakuntiaan, eikä aina ole syynä esimerkiksi oma erityinen kieli.

Tämä kysymys on jo totta myös Suomessa ja sen kansankirkoissa. Miten selvitä eri kulttuurien, kielien ja tapojen kanssa?

Tosin on myös niin, että niin Amerikassa kuin Euroopassakin ei-valkoisen väestön kirkoissa on yleensä hyvin vähän valkoisia.

Todellisuus on siis raadollinen. Monikulttuurinen yhteiskunta on usein lokeroitunut, ja yhteys on helposti vain pintarakennetta. Ihmiset haluavat myös valita, ja ehkä samanlaiset linnut lentävät mielellään yhdessä? Kysymys on kirkkoja laajempi, silti erityisesti kirkoille kohtalokas.

***

Seurakunta kuvastaa ihannetilanteessa alueensa väestöä. Silloin monenlaisuus voi olla todellisuutta. Se on ihanne, sen on oltava mahdollisuus ja päämäärä. Kristinuskon sanoma on universaali, ja pelastuksen evankeliumi on tarjottava jokaiselle. Sen pitää lähtökohtaisesti voida ylittää kaikki ihmisten väliset rajat.

Siksi erilaisten syntisten pitäisi voida polvistua ongelmitta samaan ehtoollispöytään. Ellei näin tapahdu, kirkolla on ongelma.

Ratkaisu on tabuja pelkäämätön rohkea keskustelu, eivät syyllistäminen, poliittiset noitavainot tai muut helpot konstit.

Kuva: Olli Seppälä

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.