Kolumni: Olemassaolomme syvällisenä selityksenä luomiskertomus on ylittämätön

Kuvitus Päivi KarjalainenKotimaa-lehteen, esseesarjaan, Riikka Juvosen tekstiin, Isä ja poika, julk. Isänpäivän lehti 2015

Olemme kuulleet, että järkevä moderni ihminen ojentautuu niin sanotun tieteellisen maailmankuvan mukaisesti. Monessa asiassa siihen on tietysti paljon syitäkin. Eikä sellainen käytännössä sulje pois kristillistä maailmankatsomusta.

On kuitenkin myös niin, että tieteellisestä tiedosta ei pidä tehdä itselleen kovin herkästi Lopullista Totuutta, saati uutta jumalaa. Toisin kuin Jumalan ilmoitus, tieteen tulokset voivat olla kovin muuttuvaisia.

Viime viikolla uutisoitiin, että Marokosta olisi löytynyt uusia nykyihmisen (homo sapiens) fossiileja. BBC:n mukaan ne on arvioitu noin 300 000 vuoden ikäisiksi. Jos uutinen on totta, nykyihminen lajina muuttuisi kerta heitolla ehkä noin 100 000 vuotta tieteen tähän asti väittämää vanhemmaksi. Se on paljon.

Adamiin ja Eevaan johtavaa sukutauluamme olisi nyt korjattava aika monella sukupolvella. Ja oppikirjat on ehkä kirjoitettava uudelleen.

Ihminen on itselleen mysteeri. Jonkun tieteellisen maailmankatsomuksen mukaisesti olisimme lähinnä sattumalta muinaisella savannilla muotoutunut evoluution oikku.

Sellaisen olemassaolon tarkoitus olisi olemassaolo ja suvun jatkuminen, ei juuri mikään muu. Lisänä tarkoitukseen voitaisiin ripotella hyvää eettistä, esteettistä ja tieteellistä pyrkimystä, sekä ehkä hieman alakuloisen jaloa ihannetta paremman maailman jättämisestä jälkeemme.

Onhan tuollaisessakin elämän tarkoituksessa toki tiettyä ylevyyttä. Mutta siinäpä sitten melkein kaikki.

Olemassaolomme syvällisenä selityksenä Raamatun luomiskertomus on edelleen ylittämätön. Se on enemmän kuin fossiilit tai paljonkin muuttuvat tieteelliset teoriat ja vuosituhannet.

Emme tiedä, kuinka vanhoja inhimilliset esi-isämme ovat. Eipä sillä iankaikkisuusnäkökulmasta paljon väliä olekaan. Teologisesti väliä on sillä, että Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Jumalan luomistyö tarvitsi täydellistyäkseen ihmisen, joka luotiin mieheksi ja naiseksi. Tämä ihminen on luotu, lunastettu ja pyhitetty.

Tämä antaa ihmiselämälle ylivoimaisesti parhaan syyn, tarkoituksen, rajat ja päämäärän. Sellainen elämä kestää.

Kuva: Päivi Karjalainen

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

35 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Näinhän se on. Uskosta sanotaankin, että se on lahja. Itse en tuota lahjaa voi pois ottaa, vaikka siitä koituu minulle paljon murhetta ja Jumala kuluttaa sen kautta minua. Jos jotain kongreettista voi uskosta sanoa, niin se antaa lujan luottamuksen ja toivon siitä, että ihmisen aikaansaama kaaos ja sekamelska maailmassa on Jumalan sallimaa ja kuitenkin kaikki pysyy luomakunnassa järjestyksessä. Ihminen ei pysty tuhoamaan tätä Tellusta, vaikka ihminen ylpeydessään niin kuvitteleekin vaan ennemmin Tellus tuhoaa ihmisen… Ja kuitenkin olen varma, etti Jumala salli luotujensa kadota olemattomiin. Liha on syntyisin lihasta, ja Henki taas on syntyisin Hengestä.

    Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: “Nämä eivät minua miellytä”; ennenkuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin- jolloin huoneen vartijat vapisevat ja voiman miehet käyvät koukkuisiksi ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin, ja akkunoista-kurkistelijat jäävät pimeään, ja kadulle vievät ovet sulkeutuvat ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät: myös peljätään mäkiä, ja tiellä on kauhuja, ja mantelipuu kukkii, ja heinäsirkka kulkee kankeasti, ja kapriisinnuppu on tehoton; sillä ihminen menee iankaikkiseen majaansa, ja valittajat kiertelevät kaduilla- ennenkuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy ja vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon. Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja; kaikki on turhuutta! Saarn.12: 1-8

    Ilmoita asiaton kommentti