Kolumni: Paljon puhumme muutoksesta, mutta odotammeko sitä oikeasti?

Pekka Simojoki

Tapasin hänet ensimmäisen kerran eräässä seminaarissa vuosia sitten. Tuo ruotsalainen pappi oli valoisan oloinen ihminen ja vaikutti asiastaan todella innostuneelta. Hän onkin yksi Ruotsin kirkon elävistä legendoista, pastori Karl-Erik Sahlberg.

Kun Sahlberg palasi aikanaan lähetystyöstä Tansaniasta, hän sai hoitaakseen Sankta Klaran kirkon keskellä Tukholmaa. Alku ei ollut kovin lupaava, sillä ensimmäiseen jumalanpalvelukseen tuli vain kolme osallistujaa, nuorin 80-vuotias. Tilanne oli niin huono, että jotkut kaavailivat kirkosta jopa uimahallia. Jotain merkillistä kuitenkin tapahtui, ihmisiä alkoi tulla.

Sahlberg kertoi meille, miten kaikki muuttui. Ensin he alkoivat rukoilla, tunti aamulla ja toinen illalla. Pian he uskaltautuivat jo Tukholman kaduille, mistä löytyikin se kadonnut seurakunta, narkkarit, prostituoidut ja kodittomat. Kirkon ovet avattiin, siellä sai syödä, peseytyä ja jopa nukkuakin. Pieniä ihmeitä alkoi tapahtua, sairaita parani ja Jeesus tuli tutuksi. Tänään Sankta Klaran jumalanpalvelukset ovat joka sunnuntai täynnä repaleista kansaa.

Suomestakin tehdään opintomatkoja Tukholmaan. Kaikkia kiinnostaa nähdä, mikä on tämä ”Sankta Klaran ihme”. Itsekin olen siellä saanut muutaman laulun käydä laulamassa.

***

Tapasin Karl-Erik Sahlbergin yllättäen toisen kerran pari kuukautta sitten Afrikassa. Hän on jo eläkkeellä, mutta pitää tansanialaisen vaimonsa kanssa lastenkotia Kilimanjaro-vuoren juurella.

”Jumalan valtakunnan työstä ei voi jäädä eläkkeelle”, hän totesi hymyillen. Istuimme heidän vaatimattomassa kodissaan ja juttelimme kahvikupin ääressä. Orpolapset kävivät laulamassa kaukaisille vieraille.

Vanha pastori kertoi yhä seuraavansa, mitä Ruotsissa tapahtuu ja välillä tekee puhujamatkojakin pohjoiseen. Mieleeni jäi soimaan yksi ajatus, minkä hän keskustelumme lopuksi lausui:

”Me saimme Sankta Klaran kirkkoon vieraita Ruotsista, Suomesta ja eri puolilta maailmaa. Kaikki he tuntuivat olevan vaikuttuneita ja kiittelivät sitä, mitä näkivät. Yhtä asiaa minä kuitenkin olen aina ihmetellyt: Miksi kukaan ei uskalla viedä muutosta omaan kirkkoonsa? Miksi on niin vaikeaa lähteä ulos tutuista ympyröistä? Kaikki odottavat muutosta, mutta kukaan ei uskalla aloittaa sitä.”

Niinpä. Paljon puhumme muutoksesta, mutta odotammeko sitä oikeasti? Jos todella alamme rukoilla, lähdemme ulos ja avaamme ovemme, siinä on se vaara, että asiat oikeasti muuttuvat.

Kirjoittaja on muusikko, sanoittaja, sovittaja ja säveltäjä.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Kolumni: Kysyin tansanialaiselta piispalta neuvoja Suomen kirkolle ja sain kolme vastausta

9 kommenttia

  • Odotamme! Mutta odotamme kuin lapset joulua. Ovelta kuuluu koputus ja olohuoneeseen tuodaan säkki täynnä lahjoja. Ei vaivannäköä, vain kysymys: Suostutko ottamaan vastaan? Vastaus: Suostun, itselleni!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Markku Hirn.”Tämä on kuin luonnon laki: Jotta projekti onnistuisi niin sen vetäjänä on oltava kartismaattinen tulisielu.Saman luonnolain mukaan hienojen projektien on vaikea jatkua tulisielun lopetettua”. Juuri näin minäkin asian ymmärrän. Tässä on kyse karismaattisesta uudistuksesta, jonka Jumala voi antaa yhden ihmisen kutsumuksen kautta jopa kokonaiselle seurakunnalle. Minusta kyllä Sankta Klarassa on ihan hyvä meno edelleen? Sitten varsinainen hengellinen herätys on kyllä eri luokan juttu. En ole nähnyt sellsisia Euroopassa muuta kun Romaniassa vähän aikaa Causescujen vallan murruttua. Muutenhan edes kommunismin romahtaminen ei tuonut meille herätyksiä joita odotimme. Varsinaisia heräytyksiä on paljon Etelä-Amerikassa. Itse olen nähnyt niitä ensin Guatemelassa, jossa noin 60 % kansasta on jo uskovia, mutta ennenkaikkea Kolumbiassa, jossa Bogotan seurakunnat ovat kasvaneet monella sadalla tuhannella jäsenellä niiden 15 vuoden aikana jolloin olen käynyt siellä. Siellä on monta kasvavaa megaseurakuntaa, jotka ovat kaikki erilaisia. Herätys on Pyhän Hengen vuodatus koko kaupungin yllä, ja siksi monenlaiset seurakunnat kasvavat. Tämä on ihan eri luokan juttu kuin joku karismaattinen uudistus. Sitten tällaista pohdittaessa pitää ymmärtää, että sekä karismaattinen uudistus, että varsinainen herätys merkitsevät eri asiaa paikallisseurakunnan pastorille ja kiertävälle evankelistalle. Pastorin on aina oltava sielujen paimen ja sielujen hoitaja, jolla on henkilökohtainen suhde seurakuntalaisiinsa. Minusta kaikki uskovat mutte eriytyisesti ne , joilla on joku palvelulahja, ovat samassa tilanteessa: Etsimmekö Jumalaa tosissamme niin, että tahdomme edetä kuuliaisuudessa Hänen valmistamaansa elämään, vai pidämmekö omista oikeuksistamme kouristuksenomaisesti kiinni. Jos ei nisunjyvä puotoa maahan ja kuole, se ei tuota hedelmää ja moninkertaistu. Tätä ei kukaan voi tehdä puolestamme.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Hypätään yli tuon sanan Miksi?. Se on epäsuorasyytös siitä että istutaan ja odotellaan. Kuitenkin kukin seurakunta tekee kuitenkin sitä mitä osaa uskaltaa ja voi.

    Kaduilta ja toreilta elämän laitapuolten ihmisten etsiminen on armolahja jota monellakaan ei ole. Sankta Klarassa siinä onnistuttiin ja syynä oli yksi tulisielu Karl- Erik Sahlberg. Hän lähti nollasta ja siitä voi vain nousta tai panna ovet lopullisesti kiinni. Ratkaisevinta oli hänen persoonansa. Tämä on kuin luonnon laki: Jotta projekti onnistuisi niin sen vetäjänä on oltava kartismaattinen tulisielu.Saman luonnolain mukaan hienojen projektien on vaikea jatkua tulisielun lopetettua.

    Tukholmassa on toinenkin onnistunut seurakunta kokeilu: Katariinan seurakunta Söderissä. Se on päinvastainen Klaraan nähden. Siellä on lähdetty jumalanpalveliuksen kehittämisestä ja se on vedonnut keskiluokan ihmisiin sadoittain.Sekin lähti liikkeelle yhdestä tulisielusta Kirkkoherra Olle Carlssonista.

    Siis: kyse ei ole siitä mitä kirkko tekee vaan siitä että joku jolla on idea ja voimia lähtee seuraamaan Suurta Näkyään sen mahdottomuudesta riippumatta.Kun alkuun on päästy niin jännittävä projekti vetää halukaita auttajia kuin hunaja mehiläisiä.

    Onhan näitä onnistuneinta projekteja ollut ympäri maata. Ei tarvitse puhua koko kirkon muuttamisesta , oman seurakunnan herättäöminen riittää pitkälle. Jos omaa seurakuntaa ei ole niin se pitää luoda vaikka tyhjästä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Puhuttelevaa… ”Miksi?” onkin turha kysymys, koska tiedämme vastauksen.

    Kun ajattelee Apostoilien ja Paavalinkin liikkeelle lähtöä, niin silloisessa maailmassa tapahtui jotain mystisen merkittävää, joka sysäsi lopulta koko maailman paikoiltaan. Ajan saatossa meikin olemme tulleet vaikutetuiksi tuosta tapahtumasta (Jeesuksen ylösnousemus ) ja silminnäkijöiden todistuksesta.

    Miten me saisimme Suomessa kansat liikkeelle? Terveet eivät tarvitse parantajaa ja sairaat ovat pian kaikki hajallaan Kirkon ovien ulkopuolella.

    Onko meillä edessä vielä herätys? Itse uskon siihen vielä, kun ilta pimenee, niin valo kirkastuu samalla. Ruotissa kirkko on nykyisin mielenkiintoisessa tilanteessa ja Suomeen en toivo samaa kehitystä, joka tosin näyttää väistämättömältä. Ehkä niin pitää käydä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Miksi ei- kysymykseen on itse asiassa aika helppo vastata. Jo ihmisen perusolemukseen kuuluu peruslaiskuus tehdä jotakin mitä ei ole pakko. Ikääntyneet seurakunnat ja kirkko jyräävät vanhaa rataansa ja pienetkin uudistukset ovat kiven takana. Laiskanpulskeus, jämähtäminen, henkinen laiskuus, byrokratian, budjettien ja toimintasuunnitelmien taakse pakoileminen ovat valtavirtaa, jotka pitää rohkeasti sanoittaa, paheksua ja toisaalta tukea kasvua ja kehittämistä, jossa läheisyydellä, iloisuudella, innovaatioilla, lämminhenkisyydellä, spontaaniudella, yhteistyöllä ja epämuodollisuudella on vahva tuki ja arvo. Silloin negatiiviset muutosvastarintatekijät voivat joskus jopa jäädä vähemmistöön.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Pekka Simojoen kolumni on mukava ajatuksia herättelevä näkökulma. Vähän samanlainen kuin hänen joku aika sitten aiemmin kirjoittamansa kolumni tuoreen musiikin tuomisesta messuihin.

    On arvokasta, että Pekka Simojoki pitää tällä tällä tavalla keskustelua yllä.

    Samalla on hyvä muistaa, ettei Pekka Simojoki ole varsinainen seurakuntapastori. Hän ei käsittääkseni ole vastannut koskaan minkään seurakunnan toiminnam pastoraalisesta työstä mitään merkittävää ajanjaksoa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei muusikon lähtökohdastakin käsin olisi mahdollisuutta herätellä hyvää keskustelua. – On kuitenkin kokonaan eri asia koota (lahjakkaana muusikkona) jokin tila hetkeksi täyteen konserttia kuulemaan kuin johtaa seurakuntaa, tai edes messuyhteisöä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Pastorin työ edellyttää usein enemmänkin hitaasti kiiruhtamista ja perustan rakentamista kuin yksittäisiä innovaatioita, tai kykyä luoda hieno fiilis kertaluonteisesti. – Santa Klarassa on toki varmasti tehtykin juuri tätä uskollisuustyötä…

    Meidän ei kuitenkaan tarvitse lähteä Ruotsiin asti nähdäksemme pitkäjänteistä seurakuntatyötä, jossa rakennetaan Raamatun sanan pohjalta uutta ja kestävää seurakunnallista elämää. Sitä tapahtuu myös meillä, kun Suomen ev.lut. kansankirkon maallistumisen raunioista on jo vuosia syntynyt esim. herätysliikkeiden ja Lähetyshiippakunnan messutoimintaa.

    On varmasti hyvä ottaa oppia Santa Klaran mallista, mutta juuri nyt näen vieläkin tärkeämpänä, että panostamme niihin pieniin alkuihin, joita meillä jo nyt kasvamassa. – On tärkeää, että rohkaisemme myös täällä Suomessa Raamattu-tunnustuksellisia veljiämme ja siskojamme vastavuoroisuuden hengessä.

    Esitän Pekka Simojoelle haasteen: Anna huikeat lahjasi edellä kuvatun uuden alun rakennustalkoisiin!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Manu Ryösön kommentista kuultaa jo paljolti Kirkon tilanne Suomessa, eli kuten Ruotsissa on jo paljolti käynyt on pelättävissä, että Suomessa käy vielä samoin. Kansa hakee viralliset toimitukset lähi seurakunnastaan, ja Leipää haetaan sieltä mistä sitä saa.

    ”Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä.” Jess.55:2

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Ismo Malinen,

      Olet oikeassa. Itse ajattelen samalla niin, että kahden kerroksen malli hakea “virallisia toimituksia” jostakin muualta kuin kotiseurakunnastaan on pitemmän päälle kestämätön. – Minusta olisi rehellistä, että herätysliikeiden messuyhteisöt ja Lähetyshiippakunta rekisteroityisivät lähitulevaisuudessa aidosti kirkkokunnan muotoon.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Ehkäpä siksi että, tyhjästä on helpompi aloittaa muutos. Kolme vanhusta oli sopiva määrä. Missä seurakunnassa olisi tuo tilanne täällä. Tuskin missään. Niinpä ensin pitäisi saada väkeä vähennettyä reilusti, ennen kuin muutosta oikeasti voisi saada syntymään. Yksikään seurakunnan johtaja ei uskalla lopettaa kirkon sisällä olevia toimintoja. Jotta tilaa tulisi uudelle. Kirkon työntekijän kalenterit kun pitää olla täysiä. Toimintaa tulee olla jatkuvasti ja paljon. Muutokselle ei jää riittävästi tilaa.

    Jos yrittää ja aloittaa ulospäinsuuntautuvan toiminnan, niin sen täytyisi olla koko seurakunnan juttu. Nyt on mahdollisuus vain yhteen työmuotoon, kaiken muun lisäksi. Jolloin uusi ei saa riittävästi tuulta alleen.

    Ilmoita asiaton kommentti