Kolumni: Pandemia pakotti Egyptin Pipliaseuran muuttamaan toimintatapojaan

Kun Joosef oli vankina Egyptissä (täällä missä minäkin asun), hänestä luultavasti tuntui siltä, ettei hän koskaan enää pääse vapaaksi eikä hänellä ole minkäänlaista tulevaisuutta. Nyt ympäri maailman monet koteihinsa eristetyt miettivät, palaako mikään enää koskaan ennalleen.

Sama kysymys vaivaa nyt meitä kaikkia. Haluan kuitenkin pohtia kanssasi sitä, miten me Egyptin Pipliaseurassa näemme Jumalan käyttävän tätä hirvittävää pandemiaa organisaatiomme parhaaksi.

Vuosien varrella olemme onnistuneet tuottamaan noin 700 painettua nimikettä. Asiantuntemuksemme ja menestyksemme on näkynyt siinä, että olemme onnistuneet jakelemaan painettua Sanaa laajasti kaikkialle maahamme.

Maailma on kuitenkin nopeasti siirtymässä digitaalisen median aikaan, emmekä me Egyptissä ole onnistuneet pysymään muutoksen tahdissa riittävän hyvin.

Mutta nyt kun covid-19 on kuihduttanut myyntimme ja lahjoitustemme virrat pieneksi liruksi, tarvitsemme vaihtoehtoisia tapoja levittää Jumalan sanaa.

***

Onneksi alkuvuodesta 2019 perustimme digitaalisen mediaosaston, joka on nyt täydessä vauhdissa. Digitaalisen mediatiimin ja ohjelmistokehitystiimin aivan uskomaton yhteistyö on auttanut meitä ennennäkemättömässä kriisissä aloittamaan tosissaan siirtymisen kohti digitaalisen median maailmaa.

Kirkon työntekijöiden reaktio on ollut valtavan rohkaiseva. He ovat hyvin kiitollisia digitaalisista raamattutuotteista, joita he voivat jakaa palvelutyössään. Kun lapset ovat kotona ja perheet sulloutuneet yhteen tuntikausia ulkonaliikkumiskieltojen aikana, sellaiset olennaiset ohjelmat, kuten päivittäinen virtuaalinen raamattuvisamme, ovat enemmän kuin tarpeen ja laajalti käytössä.

Tämä uusi ajattelutavan muutos uskoakseni saa meidät paljon entistä vahvemmin tarjoamaan Jumalan sanaa nykyaikaisten työkalujen ja teknologian avulla.

En usko, että olisimme saaneet aikaan tätä paradigman muutosta ajoissa, ellei pandemia olisi meitä siihen pakottanut. Tietämättämme Jumala oli valmistellut henkilökuntaamme tähän uuteen haasteeseen ja mahdollisuuteen.

***

Genesiksen lopussa Joosef tarkastelee elämäänsä ja sanoo veljilleen: ”Te tosin harkitsitte minua vastaan pahaa, mutta Jumala on kääntänyt sen hyväksi” (1. Moos. 50:20).

Rukoukseni on, että kun tarkastelemme jälkikäteen tätä maailmanlaajuista ja pelottavaa pandemiaa, teemme sen samasta näkökulmasta kuin Joosef.


Kirjoittaja on Egyptin 
Pipliaseuran pääsihteeri. Kolumnin on englannista kääntänyt Freija Özcan.

Kuva: Suomen Pipliaseura

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliTampereen seurakunnat ei sittenkään esitä koko henkilökunnan lomauttamista
Seuraava artikkeliProfessori: Kirkkolain uudistamisen pattitilanne herättää kysymyksiä kirkon ja valtion suhteesta

Ei näytettäviä viestejä