Kolumni: Pappi ei tarjonnut lohtua Hectorille – oliko hänellä huono päivä vai uskonkriisi?

Pekka Simojoki

Lueskelin jokin aika sitten legendaarisen lauluntekijän Hectorin elämäkertaa. Siitä löytyikin monta mielenkiintoista tarinaa, jotka tempaisivat mukanaan niihin aikoihin, kun itsekin opettelin kitaran rämpyttämistä into piukassa. Jokainen muistaa Hectorin ainakin siitä laulusta, jossa ”pappi sai kahvia juodakseen” ja ”lumi teki enkelin eteiseen”.

Erityisesti kirjasta jäi mietityttämään eräs luku, jossa Hector pohtii elämän ja kuoleman suuria kysymyksiä. Hänen veljensä oli sairastunut syöpään, ja siksi hän päätti mennä juttelemaan papin kanssa. Hän halusi kuulemma hädän hetkellä tietää, saisiko jotain vastinetta kirkollisverolleen. Hector kirjoitti näin:

”Toivoin kuulevani papilta, onko kirkko vielä sen takana, mitä meille on opetettu – onko olemassa iankaikkinen elämä ja miten lohduttaa kuolemaan valmistautuvaa ihmistä. Keskustelumme lopuksi pappi sanoi minulle: 'Itse asiassa on niin, että sinulla on lauluissasi enemmän lohtua, kuin mitä minä kirkonmiehenä pystyn antamaan. Niin se valitettavasti on.' Sinänsä häneltä imarteleva vastaus, mutta minua se ei auttanut yhtään. Ajattelin vain, että kiitti helvetisti.”

***

Tuo kohta kirjassa ei jättänyt minua rauhaan, vaan kysymykset pyörivät päässäni: Mikä oli ongelma? Oliko papilla huono päivä vai uskonkriisi? Oliko kyseessä joku teologinen linjanveto? Entä millaisen vastauksen epätoivoinen etsijä saa tänään kirkoltaan? Seisommeko vielä sen takana, mihin väitämme uskovamme?

Kirjaa lukiessani kuulin uutisen, että tunnettu evankelista Billy Graham oli kuollut 99-vuotiaana. Sen miehen kohdalla ei tainnut jäädä epäselväksi, minkä takana hän seisoi.

Muistan vielä itsekin sen, kuinka Helsingin stadion oli täynnä Grahamin julistaessa siellä yksinkertaista evankeliumia 30 vuotta sitten. Muistan senkin, kuinka paljon hän sai kuraa päälleen siitä, että julistus ei ollut tarpeeksi luterilaista.

Oli niin tai näin, siellä stadionin nurmella 20 000 suomalaista sai uuden alun elämälleen. He löysivät iankaikkisen elämän toivon. He tulivat uskoon. Sieltä ei kenenkään tarvinnut lähteä sanoen, että ”kiitti helvetisti”.

Kirkollisessa keskustelussa käytetään tänään paljon sellaisia termejä kuin kirkon ”ydinsanoma” tai ”perustehtävä”. Niillä tuntuu kuitenkin olevan yhtä monta merkitystä kuin on puhujaakin.

Mikä on meidän ydinsanomamme? Minkä takana me luterilaiset seisomme? Riittääkö vain se, että pappi saa kahvia juodakseen?

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Kolumni: Paljon puhumme muutoksesta, mutta odotammeko sitä oikeasti?

Kolumni: Kysyin tansanialaiselta piispalta neuvoja Suomen kirkolle ja sain kolme vastausta

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.