Kolumni: Raamattu on kadonnut alttareilta – toivon, että se palautetaan sinne

Saara Kinnunen. Kolumnistikuva. Vuoden kristillinen kirja -palkinnon voittaja vuonna 2016.

Olen tehnyt epätieteellistä havainnoivaa tutkimusta kirkkojen alttareista. Jo vuosia sitten havahduin toteamaan, että Raamatut ovat kadonneet alttareilta.

Käytäntö on niin vaihteleva, että minun oli otettava selvää, kuka päättää, mitä alttarilla on. Kuulema kirkkoherra. Raamatut alkoivat kadota kukkien, kynttilöiden ja krusifiksin tieltä jumalanpalvelusuudistuksen jälkeen.

En voinut olla tekemättä maallikon tulkintaa tilanteesta: Raamattu hävisi alttarilta samaan aikaan kun Raamatun arvovallan kyseenalaistaminen alkoi vahvistua. Olen nimittäin huomaavinani, että seurakunnissa ja yhteisöissä, joissa kuuluvat klassisen kristinuskon painotukset, Raamattukin on esillä.

***

Sen verran huolestuin, että lähdin tutkimaan pyhäkoulujen ja päiväkerhojen alttareita. Siellä tilanne oli päinvastainen. Jos Raamattu oli esillä noin kolmasosalla kirkkojen alttareista, lapsia kokoavissa tiloissa se oli näkyvillä kahdella kolmesta alttarista.

Seurakuntamme Kotisatama-messussa rakennetaan aina ensin lasten kanssa alttari. Ohjaaja kysyy, mitä laitamme tänne alttarille. Lapset muistavat aina Raamatun. Sitten joku vapaehtoinen lapsi saa kunnian viedä kirja alttarille.

Eri puolilla maailmaa kulkiessani huomaan, että monessa kirkossa ja messussa Raamattu on kunniapaikalla. ”Teillä on vielä Raamattu kirkossa”, totesin kerran vieressäni istuvalle Inkerin kirkon jumalanpalveluksessa.

Hän vastasi: ” Meidän raamattumme on kulkenut mukanamme Siperiassa. Pidimme sitä piilossa alimmaisena tavaroiden joukossa. Kun nyt olemme saaneet kotikirkon, pidämme Raamattua kunniapaikalla.

Vastasin aikanaan monen vuoden ajan seurakuntamme King's Kids ryhmän alkuhartauden järjestämisestä. Vierailijoille annoin ohjeen: ”Puhutpa mistä tahansa, toivon, että sinulla on mukanasi raamattu."

Perustelin, että olemme kirjan uskonto. Raamattu on visuaalinen elementti. Lapset havainnoivat silmillään, mihin kirjaan opetuksemme ankkuroituu. Toivon, että heidän mieliinsä piirtyisi kuva, että Raamattu kirjana kuuluu sinne, missä Jumalasta puhutaan.

***

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tv-jumalanpalveluksessa tekstin lukija kantoi mennen tullen monistetta, josta luki päivän tekstin. Miksei Raamattua?

Ja silmät olivat pudota päästäni, kun hengellisten kesäjuhlien pääjumalanpalveluksessa tekstinlukija kaivoi kännykän ja luki tekstin sieltä. Koska lukija oli tuttava, saatoin päivitellä hänelle ääneen tätä modernia ja teknistyvää aikaa, jossa ei enää Raamattua tarvita. Hän kertoi, että hänet pyydettiin lukijaksi juuri ennen messua ja kännykässä oli ainoa saatavilla oleva päivänteksti – teltassa kun oltiin.

Rauhoituin ja ajattelin, että lukekoot tekstit vaikka mistä, kunhan Raamattua edelleen luetaan.

Mutta silti toivon, että alttareille palautettaisiin Raamattu.

Kirjoittaja on eläköitynyt perheneuvoja.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Kolumni: Hengelliset kesäjuhlat ovat lapselle viitta taivastielle

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.