Kolumni: Rippikoulu on lahja, jota pitää vaalia

Rippileiri on minulle vuosittainen kohokohta ja etuoikeus. On uskomatonta, että meillä on yhä kulttuuri, joka mahdollistaa viikon mittaisen intensiivisen kristillisen kasvatuksen ja rakkaudellisen yhdessäolon nuorten ryhmällä.

Tänä vuonna ehdin jo säikähtää, jääkö tämä kokemus koronan takia väliin, mutta onneksi kirkkoherraltani löytyi rohkeutta päästää ryhmäni rippileirille viettämään unohtumaton viikko.

Minulle rippikoulu on tietynlainen todellisuustarkastus. Teen työtä varsin tiiviissä seurakuntayhteisöissä, joten vuosittaiset rippikoululeirit ovat mielenkiintoinen sukellus tavallisten nuorten maailmaan.

Rippikoululeirien yhteydessä haastattelen aina nuoria. Kyselen heiltä, mikä on heidän suhteensa uskoon. Viime vuosina rippikoululaisten parissa on yleistynyt kaksi trendiä. Ensinnäkään lähes kellään kaupunkiseurakunnan nuorella ei ole enää minkäänlaista kokemusta seurakuntayhteydestä ennen rippikoulua. Toinen trendi on se, että nuoret ovat lähes poikkeuksetta hyvin avoimia ja suvaitsevaisia hengellisyyteen ja uskoon liittyvien asioiden suhteen.

***

Oikeastaan rippikoululeiri on eräänlainen reliikki. Se on tapakulttuuriimme liittyvä riitti, joka kuin vahingossa pitää yllä kirkon ja suomalaisen kansan välistä suhdetta. Ilman rippikoululeirejä meillä ei käytännössä enää olisi uusia seurakuntalaisia.

Samalla kun tämän päivän kirkon on aktiivisesti rakennettava uudenlaisia ja kokeilevia yhteisöjä, on vaalittava sitä lahjaa, joka meillä yhä on. Ottamalla rippikoululeirien lahja kiittäen vastaan, saamme yhä muodostaa suhteen lähes koko 15-vuotiaiden ikäluokkaan. Kun pidämme tuosta lahjasta huolta, kirkollamme on tulevaisuutta.

Rippikoululeireille tulee päästää vastuullisiksi vain motivoituneimmat, innokkaimmat ja rakkaudentäyteisimmät työntekijät. Isoskoulutuksesta ja nuorisokulttuurista tulee pitää viimeiseen asti huolta. Sitä tulee jatkuvasti kehittää. Seurakuntien nuorisoyhteisöjen on oltava avoimia kristillisiä yhteisöjä. Nuo yhteisöt perustuvat tosiasiassa lähes täysin rippikoulutyön varaan.

***

Ja ai niin, kymmenen pistettä kaikille teille kirkkoherroille ja muille päättäville tahoille, joilla riitti rohkeutta pitää huolta, että rippikoululeirit saatiin järjestettyä poikkeuksellisesta keväästä huolimatta. Leirit peruneiden seurakuntien edustajat voivat katsoa peiliin ja tehdä parannusta virkamiehen perussynnistä: ylivarovaisuudesta. Aarteista, jotka on meille uskottu, ei saa luopua liian helpolla. Kun on tahtoa, löytyy keinot.

Kirjoittaja on turkulainen pappi ja Hengen uudistus kirkossamme -liikkeen puheenjohtaja.

Kolumni julkaistu 24.7. ilmestyneessä Kotimaassa.

**

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.