Kolumni: Sananparsissa asuu viisaus, josta voisi koota säännöt ihmismäiselle elämälle

Antti Heikkinen, Kotimaan kolumnisti vuonna 2019

Se on kohta helluntai, allakan mukaan sunnuntaina.

Helluntailla on kristinuskossa vankka merkityksensä, vaan ei se aivan olematon juhlapyhä ole kansanperinnettäkään ajatellen. Ennen muuta kyseisestä merkkipäivästä muistetaan se, jotta helluntaina heilatta kulkeva saa tallustella sinkkuna syksyyn saakka.

Vaan ei se siihen jää. Helluntaihin liittyy myös muita vanhan kansan uskomuksia ja taikoja. Mukavimmasta päästä on mielestäni semmoinen kotkuilu, jotta saunan jälkeen viskataan tuore koivuvasta löylyhuoneen katolle ja oksanipun putoamisasennosta ennustellaan, mitä loppuvuosi tuo tullessaan.

***

En ole tuota konstia koskaan kokeillut. Rehellinen ollakseni minulta ovat jääneet testaamatta kaikki muutkin ammoisten esieläjien kehittelemät juhlapyhiin tai nimipäiviin liittyvät tepposet. Paljon ehdin kyllä penskana niitä kuulla. Mutta eiväthän ne mieleen jääneet ja nyt on myöhäistä udella muistinverestystä, koska niiden kertojat ovat järkiään haudassa. Sananparsia ja ennusmerkkejä ne kumminkin enimmäkseen olivat, melkein poikkeuksetta säähän liittyviä.

Tuskin minä enemmän muistaessani alkaisin Forecalle kilpailevaa puljua perustamaan, mutta joskus olisi metka merkata allakan laitaan Matinpäivän sää ja tarkastaa, sattuuko Maarianpäiväksi samanlainen keli.

Joskus saattaisi sattua. Joskus ei sattuisi. Paino sanalla sattuisi, koska uskon noiden ennustusten osuvuuden perustuvan enemmän sattumaan kuin säännönmukaisuuteen.

***

Se ei tarkoita sitä, jotta pitäisin vanhan kansan sanontoja haistakakkana. Kyllä sananparsissa asuu suuri viisaus, tarpeen tullen niistä voisi koota pätevät säännöt ihmismäiselle elämälle.

En kuitenkaan kannusta ketään etsimään itselleen väkipakolla helluntaiheilaa. Ja jos joku innostuu tämän luettuaan viskelemään saunavastaa, niin siitäkään en ota vastuuta.

Minä kun tunnen erään, joka sen tempun kerran teki. Olivat viettäneet helluntaina äijäsakin saunailtaa, ja tämä muuan huima oli viskannut vastansa katolle. Se oli jäänyt sinne, ja kaveri oli lähtenyt kiipeämään tikkaita hakeakseen vastansa pois. Puola petti, ja kaveri särki kinttunsa.

Se vasta oli kuulema pollottanut katolla niin, että oksasten tyvet olivat osoittaneet alaspäin.

Niin että ei muuta kuin hyvää helluntaita.

Jos taijotte, niin varovasti sitten. Ja järjen kanssa.

Kirjoittaja on kirjailija ja teatterintekijä Nilsiästä.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös muita Antti Heikkisen kolumneja:

Kolumni: Pääsiäinen kirkastui minulle viime vuonna, kun istahdin yöllä ulos terassijakkaralle

Kolumni: Monelle kuolleelle kiitos on jäänyt sanomatta – pitäisi muistaa, yrittää edes

Kolumni: Ihminen muuttuu ja parempaan suuntaan

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.