Kolumni: Tarvitsemme työelämässä taistelevaa ja armollista menoa

Mikael Pentikäinen. Kotimaan kolumnisti. Suomen yrittäjien toimitusjohtaja.

Pari viikkoa sitten sain olla mukana Kuopion Kallaveden kirkossa työyhteisömessussa. Joukossa oli monia yrittäjiä ja työntekijöitä.

Pohdimme tämän päivän työelämän ja yrittäjyyden vaatimuksia, jotka eivät ole vähäisiä. Onko hyvä ja oikein, että työelämä on vaativaa ja yrittäjä on jatkuvassa kilpailussa?

On hyvä, että työelämä on vaativaa. Vaatiminen on myös välittämistä, ja kun meiltä vaaditaan, työmme jälki paranee ja kehitymme. Vaatiminen ei ole pahasta.

Vaatimiseen pitää vain liittyä jatkuva rakentava ja kehittymistä tukeva palaute.

Samalla tavalla kilpailu on yrityksille ja yrittäjille välttämätöntä. Se vie eteenpäin. Kun yritys häviää tarjouskilpailun, se saa miettimään toiminnan kehittämistä, jotta seuraavalla kerralla selvitään paremmin. Mutta kilpailun pitää olla reilua ja sellaista, jossa pienikin voi menestyä.

Vaativuuden rinnalla työelämässä ja yrittäjyydessä tarvitaan armoa.

Aina ei voi onnistua, usein asiat eivät suju toivotusti. Tulee virheitä, joskus hävitään. Tämä ei ole häpeä, vaikka häviämisestä ja virheistä ei tarvitse pitää.

***

Työyhteisömessun evankeliumi (Joh. 5) kertoi tapahtumista Betesdan altaalla, joka kokosi suuren joukon sairaita, rampoja ja halvaantuneita, jotka toivoivat parantuvansa altaan kuohuissa.

Totesimme messussa, että moni työyhteisö on kuin Betesdan allas.

Työpaikka kokoaa erilaisia sairauksia, sokeutta – kyvyttömyyttä nähdä ja ymmärtää toisiamme ja tarpeitamme, halvaantuneisuutta – vaikeutta lähteä, kun kutsu käy, ja yksinäisyyttä, toisen läsnäolon ja tuen kaipuutta.

Yksikään työpaikka ei taida olla täydellisten ihmisten kokoontumisajo, vaan puutteellisten, taitamattomien ja kylmäksi itsensä tuntevien yhteisö.

Kun näin on, työpaikoilla tarvitaan armoa ja rohkaisua. Meillekin pitää joskus sanoa, kuten Jeesus Betesdan altaalla 38 vuotta sairastaneelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.”

***

Vaativuuden ja armon yhdistelmä tuli hyvin esille myös koripallon EM-kilpailuissa, joissa Suomen Susijengi pelasi itsensä monen sydämiin.

Voittoon piti pelata hyvin ja tehdä mahdollisimman usein hyökkäyksen päätteeksi kori.

Usein tämä onnistui, mutta ei aina. Oli hämmästyttävää, miten nopeasti ohi heittänyt oli henkisesti valmis puolustamaan ja uuteen hyökkäykseen. Epäonnistuminen käsiteltiin sekuntien osissa.

Jos joku jäi jumiin, valmentaja kutsui nopeasti vaihtoon keräämään voimia, jotta voi palata kentälle.

Menestys syntyi vaativuuden ja armon yhdistelmästä. Piti ottaa riskiä, mutta sai myös epäonnistua. Jos meni pieleen, tuli uusi mahdollisuus.

Tällaista taistelevaa mutta armollista menoa tarvitsemme myös työelämässä.

Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien 
toimitusjohtaja.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Kolumni: Maailmassa on liian vähän toivoa – lähtökohtana on oltava, että pahaan vastataan hyvällä

Kolumni: Vaikka usein toista todistamme, syrjintä elää yhä vahvana

2 kommenttia

  • Seija Rantanen sanoo:

    Kiinnostava kolumni.

    Olen tehnyt pitkän työuran sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Minusta merkittävin ero oli tämä: Ulkomaisissa työyhteisöissä se henkilö, joka ei välttämättä ollut työyhteisön tehokkain ja paras, mutta teki kuitenkin oman parhaansa, oli se, jota kannustettiin ja jota työyhteisö tuki. Ja toisinaan tuon henkilön työsuoritukset paranivatkin, ainakin jossakin määrin, eivät toki aina. Suomessa se, joka ei ollut tehokkain ja paras, joutui kaikkien sylkykupiksi ja seurauksena oli työpaikan menetys. Muutamissa tuntemissani tapauksissa myös masennus ja itsemurha.

    Urheilijoilta hyväksymme vastauksen: “Tein parhaani, mutta en päässyt mitaleille.” Miksi muiden töiden tekijöiltä vaaditaan loputonta mitalisijoille pääsemistä? Varsinkaan, kun valmentajat – urheilijoista poiketen – eivät aina edes käsitä, mistä lajista on kyse, tai eivät edes välitä.

    Olen siinä onnellisessa asemassa, että varsinaiseen työelämään minun ei tarvitse enää palata. Saan nauttia elämästä ja armosta jokaisena päivänä, joka on vielä jäljellä. Kateeksi ei käy Mikaelin urakkaa, tuoda armoa suomalaiseen työelämään. Hän on siinä avainasemassa. Voimia ja siunausta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Työelämän armollisuus on kiinni yhteisistä pelisäännöistä. Siellä jos, joku ottaa vapauden toimia oman persoonansa vaatimalla tavalla, niin että hän voi sanoa ja toimia, niin kuin itse parhaaksi kokee, niin armollisuus siinä jää toiseksi.

    Työssä havaitsin monesti sen, ettei mitään luontaista, aikuisen vuorovaikutustaitoja ole edes olemassa. Kaikki on hankittu varhaisessa lapsuudessa. Silloin kun kyynärpäätaktiikalla tehtiin tilaa sisarusten parissa, tai leikkikentällä. Sieltä ne taidot ovat peräisin. Niitä taitoja ei ole tarkoitettu yhteistyöhön, tai yhteisen tavoitteen saavuttamiseen. Sellaiset taidot on aikuisena opeteltava ja joskus väännettävä rautalangasta.

    Ilmoita asiaton kommentti