Kolumni: Työtunnit olisi voitava kutsumustyössäkin laskea

Kappikello Turun arkkipiispantalossa

Joukko kirkon aloja edustavia ammattiliittoja on vaatinut, että niiden jäsenkuntaa koskeva työaikasäätely tulee saattaa yhdenvertaiseksi kirkon muun henkilöstön kanssa. Samalla työaika-asetus kirkon hengellisen työvoiman rajaamisesta työaikalain soveltamisen ulkopuolelle tulisi vanhentuneena kumota.

Järjestöjen kantaa voi hyvin ymmärtää. Tietysti monella muullakin alalla ollaan töissä outoihin tai hankaliin aikoihin, mutta toisin kuin kirkossa, sellaiset työtunnit lasketaan ja korvataan erikseen. Poliisin, sairaanhoitajan tai konduktöörin kutsumusta ei varmaankaan tule tällaisen vuoksi asettaa kyseenalaiseksi.

Yhteiskunta, viestintätekniikka ja työkulttuuri ovat muuttuneet. Kirkon hengellisissä töissä ei edelleenkään ole työajan suomaa turvaa. Käytännössä ylityöksikin katsottava työ ei maksa työnantajalle mitään ja siksi sitä on helppo teettää. Tämä on luonut myös kirkossa kulttuuria, jossa työ ja vapaa-aika sekoittuvat.

Muutos ei toteutuessaan merkitsisi sitä, etteivätkö papit ja muut palvelisi edelleenkin seurakuntalaisia myös viikonloppuisin ja iltaisin. Eihän Herran viinamäessä voida olla vain virka-ajan mukaisesti. Normaalista poikkeavat työajat myös ovat kirkon leipiin tulevan tiedossa jo opiskeluvaiheessa. Mutta työtunnit olisi voitava kirkossakin laskea.

Kirkossa on erilaisia seurakuntia ja aika monenlaista työkulttuuria. Joskus viranhaltija on itsekin ”syyllinen” siihen, että työtä tehdään hankalina aikoina. Työajan seurantaan siirtymistä voidaan legitiimisti myös vastustaa. Hengellisen työn luonne on mitä on, ja globaalissa vertailussa hengellisessä työssä ei taida juuri olla kellokorttikulttuuria.

Jokin hengellisen työn vanha ihanne työajan laskennassa kyllä murtuisikin. Mutta monella muullakin tavalla muuttuvassa kirkossamme tuollainen muutos olisi yksi, eikä ollenkaan suurin askel pois siitä, miten kirkossa ennen on tehty.

Lisäksi ”oman väen” työhyvinvoinnista huolehtiminen myös työaikaa seuraamalla olisi johdonmukaista kirkolta, joka vielä taannoin oli huolissaan kaupan alan ihmisten sunnuntaityöstä.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Kolumni: Luterilaisten reformaatio-olut kuohuttaa – miksei näin käy ortodoksien viinille tai viskille?

Kolumni: Enemmistökirkon erikoinen taakka

Kolumni: Repeääkö luterilaisten kirkkojen välille railo tänä vuonna Windhoekissa?

Kolumni: Kirkon missiota kannattaa tarkastella myös skismaattisten näkökulmasta

Kolumni: Enkelit pääsevät irti

Kolumni: Valtio ja kirkko vai uusvaltiokirkko?