Kolumni: Vapaus sanaan antaa mahdollisuuden ennemmin puhua kauniisti kuin näpäyttää nokkelasti

Vanhastaan on ajateltu, että keskustelu- ja väittelytaito ovat tärkeitä, koska niiden avulla voidaan saavuttaa parempi tietämisen taso, kokonaisvaltaisempi käsitys maailmasta. Väittelyn jalona tavoitteena on siis pyrkimys rakentaa yhdessä.

Sosiaalinen media on luonut ennennäkemätöntä hyvää. Moni äänetön on saanut äänen. Kiinnostava ajatus pääsee esille riippumatta sen esittäjän taustasta. Sosiaalinen media mahdollistaa ihmisten näkyväksi tulemisen myös toisilleen, ahtaalla oleva voi löytää elintärkeän vertaistuen.

***

Hyvän ohella sosiaalisen median voima on vahvistanut myös olemassa olevaa pahaa. Kuten yksin jäänyt voi löytää yhteisön, voi myös kiusaaja löytää kannattajan. Meillä aikuisilla on kyky kauhistua lasten koulukiusaamista. Haluamme olla rohkeita ja puuttua vääryyksiin. Aikuisten kesken sosiaalisessa mediassa kiusaamisen tunnustaminen on vaikeampaa. Sanomme ironiaksi, vitsiksi, kritiikiksi tai keskusteluksi sitä, mikä tosiasiallisesti on kiusaamista.

Sananvapauden kannalta on välttämätöntä, että voimme kertoa ilman sordiinoa mielipiteemme ja olla kovasti eri mieltä. Vastaavasti elämässä selviämisen kannalta on välttämätöntä, että ihmisillä on resilienssiä, psyykkistä joustavuutta kohdata erilaiset mielipiteet. Aikuisten pitää sietää enemmän kuin lasten, etuoikeutettujen pitää sietää enemmän kuin eri tavoin syrjäytettyjen.

Sanomisen vapaudesta ja sietämisen välttämättömyydestä huolimatta kristityn velvollisuus on yrittää olla hyvä toiselle. Kristitylle vapaus sanaan antaa mahdollisuuden ennemmin puhua kauniisti kuin näpäyttää nokkelasti.

***

Monilla on yhteinen kokemus siitä, että sosiaalisen median keskustelu on epärakentavaa, mutta samat järkevät ihmiset ilmeisen tahallisesti ylevöittävät juuri väärinymmärtämistä, yksittäisiin sanoihin tarttumista ja pahantahtoista pikkunäppäryyttä. Kiihtyneiden kasvottomien keskustelujen seurauksena ei synny yhteinen ymmärrys vaan muserrettu mieli, joka odottaa vuoroa vastanöyryytykseen.

Kahdeksannen käskyn selityksessä Lutherin mukaan on erityisenä syntinä "mainittava panetteleminen ja mustaus, tuo masentava ja häpeällinen pahe, johon Perkele meidät riivaa". Keskustelussa menestyksen mittariksi eivät sovi toisen epäonnistuminen, nitistäminen ja häpäisy. Kiusaamisen kriteereiksi ne käyvät erinomaisesti.

Kirjoittaja on Helsingin hiippakunnan piispa.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös Teemu Laajasalon muita kolumneja:

Kolumni: Kuoleminen on kirkon keskiössä, ja sen ansiosta on helpompi puhua ylösnousemuksesta

Kolumni: Kirkkoherran valinta kuuluisi ensisijaisesti seurakuntalaisille, ei luottamushenkilöille

Kolumni: Onko seurakuntavaaleissa äänestäminen se, missä kirkon huoli sieluista näkyy?

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.