Kolumni: Vihaan ei saa tottua – mutta on hyvä muistaa, että se ei ole syy vaan seuraus jostain

Kotimaan vuoden 2019 kolumnisti, europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari

Suomen ensimmäinen maahanmuuttoministeri Astrid Thors oli aikoinaan maahanmuuttokriitikoiden tulilinjalla. Häntä varten oli Facebookiin perustettu oikein viharyhmä nimellä "Olen valmis istumaan muutaman vuoden Astrid Thorsin taposta". Uhkaaja tuomittiin vuonna 2010 laittomasta uhkauksesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Tänään tappouhkauksista ja väkivallasta on tullut arkipäivää. Uutta lienee se, että myös perheenjäseniä uhkaillaan vihjaamalla, että lasten koulut ovat tiedossa. Kovakin kritiikki meitä poliitikkoja kohtaan on aina tervetullut, jopa hyve, mutta vihaan ei koskaan totu eikä saa tottua.

***

Muistan hyvin erään vaalikevään 80-luvulla. Seisoskelin Oulussa silloisen EKA-marketin edessä niin kuin ehdokkaat tänäänkin jakavat lehtisiä, tarjoavat kahvia ja makkaroita eri puolilla Suomea. Kevät teki tuloaan. Lumi suli silmissä ja kengät kastuivat. Yhtäkkiä huomasin makaavani vesilammikossa. Joku oli lyönyt oikein kunnolla nyrkillä. Lyönti osui palleaan, joten henki salpautui, mutta kipeimmin kävi sieluun ja psyykeen. Itkuhan siinä tuli ja kotona nousi korkea kuume.

Vihavaalien taustalla oli silloinen, omasta mielestämme hieno eläkeuudistus, missä erityisesti pientä eläkettä saavien asemaa parannettiin. Me hallituspuolueiden kansanedustajat oikein kilpailimme kehumisessa, jotta saisimme uudistuksen oman puolueemme laariin. Innoissamme ehkä lupasimme liikaa. Olisi pitänyt muistaa presidentti Mauno Koiviston tyyli: on parempi vähätellä kuin kerskua saavutuksilla. Silloin pienikin uudistus tuntuu parannukselta eikä aiheuta pettymystä.

On hyvä muistaa, että viha ei ole syy vaan seuraus jostakin. Epävarmuus ja eriarvoisuus synnyttää epätoivoa, ja demokratia joutuu taistelemaan paikastaan. Vanhat hierarkiat murtuvat. Uusia jakolinjoja syntyy eikä polarisaatiolta voi enää välttyä. Vihan lietsomista ei saa kuitenkaan koskaan hyväksyä, sillä sen hedelmät tunnetaan.

***

On hyvä, että pääministeri Juha Sipilä on ottanut tiukan kannan ääriajattelua ja vihanlietsontaa vastaan. Hän on arvostellut tärkeässä kannanotossaan poliitikkoja, jotka ruokkivat pelkoja ja kaunaa ulkomaalaisia ja maahanmuuttajia vastaan, ikään kuin kaikki syrjäytymisen ja työttömyyden ongelmat ratkeaisivat, jos heidät heitettäisiin ulos.

Myös kirjailija Jari Tervo käytti vahvan puheenvuoron Helsingin Sanomissa valaen samalla rohkeutta markettien edessä kenkänsä kasteleville ehdokkaille: "Kun ihmiset alkavat pelätä ja lakkaavat asettumasta ehdolle, sananvapaus ja demokratia saavat lommon".

Sanat ovat tekoja. Myös hyvät sanat.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös muut Liisa Jaakonsaaren kolumnit:

Kolumni: Populistit julistavat eri mieltä olevat kansan vihollisiksi

Kolumni: Paradoksi on EU, joka puolustaa ihmisoikeuksia ja vähät välittää romanien asemasta

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.