Kolumni: Viron kirkko voi jakaa Suomeen kokemusta siitä, miten rakennetaan vapaaehtoisten varaan

Suomen kirkko ja seurakunnat olivat ensimmäisten joukossa 1980-luvun loppupuolella rakentamassa yhteistyötä, kun Viron ja Suomen välillä sai jo vähän vapaammin pitää yhteyttä. Silloin kehitettiin monimuotoista yhteistyötä, joka on kestänyt tähän päivään asti.

Kirkkoon liittyi 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa paljon ihmisiä protestina Neuvostoliiton valtaa vastaan. Mutta asiaan vaikutti myös se, että Viron seurakunnat tarjosivat konkreettista tukea ihmisille jakamalla elintarvikkeita, vaatteita ja muuta tarvittavaa, jota oli kerätty Suomesta ja tuotu seurakuntien kautta jakeluun Viroon. Olihan meillä siihen aikaan puutetta kaikesta. Taloudellinen tuki oli silloin ja on edelleen tärkeä osa yhteistyötä. Erityisesti sen merkitys korostuu maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla.

Virossa ei ole kirkollisveroa, ja jokainen seurakunta on omillaan taloutensa rakentamisessa. Monimuotoinen yhteistyö Suomen ystävyysseurakuntien kanssa on Viron seurakunnille tärkeä osa toimeentuloa. Hyvän yhteistyön voimin tehdään jatkuvasti lapsi-, nuoriso- ja diakoniatyötä. Yhteistyömuotoja on erilaisia.

***

Olen työskennellyt Pilistveressä 15 vuotta. Yhteisiä leirejä on pidetty ja retkiä tehty puolin ja toisin joka vuosi. Pilistveren seurakuntakeskus ja leiripaikka on kehittynyt suomalaisten seurakuntien avulla.

Viro on kehittynyt huimasti itsenäistymisen jälkeen. Toisaalta elintaso maalla on noin kolmanneksen jäljessä Tallinnan aluetta ja isompia kaupunkeja.

Kun viime talvena teimme nuorisomatkan Pälkäneen ystävyysseurakunnan luo, yllätyin siitä, kuinka tärkeää monelle nuorelle oli päästä ulkomaille ja Suomeen. Jo laivamatka teki vaikutuksen. Matkailu ja leireily Suomessa on ollut merkittävää nuorille, ja moni nyt jo aikuinen muistelee näitä retkiä tärkeänä elämänkokemuksena.

***

Seurakuntien kanssa tehty yhteistyö on mielestäni ollut hyvin merkittävää juuri siinä, että se on alusta asti ulottunut Tallinnasta pidemmälle ja isoista kaupungeista myös pieniin maaseurakuntiin. Sen kautta ymmärrys ja kokemus Virosta on ulottunut Tallinnan vierailuja ja Pärnun kylpylämatkoja laajemmalle.

Viron seurakunnat ovat olleet tukea vastaanottavana osapuolena. Siitä saamme olla kiitollisia. Tulevaisuudessa saamme ehkä jakaa omaa kokemustamme seurakuntatyön järjestämisestä vapaaehtoistyön näkökulmasta. Suomessa näyttää kirkollinen tilanne muuttuvan ja jäsenmäärä jatkuvasti laskevan. Vapaaehtoisten varaan rakentuvan seurakuntatyön kokemus voi olla meidän antimme tulevaan yhteistyöhön.

Kirjoittaja on Viron Pilistveren seurakunnan kirkkoherra.

Kuva: Hermann Kalmus

Lue Hermann Kalmusin muut kolumnit:

Kolumni: Yksi kynttilä riittää – Pimeässä mietiskelyyn sisältyy viisaus

Kolumni: Kristityistä on kiinni se, minkälaista valtaa sanoilla elämässä on

Kolumni: Viron kirkon nuorisotyö on vaatimatonta – on vaikeaa jälleenrakentaa väkivallalla tuhottua

Kolumni: Virossa vieras valta sysäsi kirkon yhteiskunnan laidalle, mutta Suomessa sitä tehdään oma-aloitteisesti

Kolumni: Kuka pelastaisi kirkon?


***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKommentti: Arkku oli hautajaisissa auki – saako kuvan vainajasta jakaa Facebookissa?
Seuraava artikkeliDiakonian ammattilaiset opettelevat röyhkeyttä Helsingin tuomiokirkon kryptassa – mistä on kyse?

Ei näytettäviä viestejä