Kommentti: Koiran kuolemaa seuraa erilainen mutta syvä suru

Villakoira

Tiesin, että koiran kuolema voi olla kova paikka, mutta että näin kova, sitä en arvannut.

Villakoiramme Dante pääsi kuukausi sitten pois eutanasiahuoneessa pieneläinklinikalla. Pari päivää aikaisemmin sillä oli todettu sydämessä hemangiosarkooma, pahanlaatuinen verisuonikasvain. Mitään ei ollut tehtävissä.

Ihminen, jolla ei ole ollut tiivistä suhdetta koiraan tai ylipäätään vastavuoroisuuteen pystyvään lemmikkiin, ei ehkä täysin voi ymmärtää koiraihmisen surua.

Eräs työtoverini kertoi saaneensa kaksi päivää sairauslomaa, kun hänen koiransa kuoli. Surin silloin parasta itsessäni, hän sanoi.

***

Mitä ihminen oikeastaan suree, kun hän suree koiraansa?

Olen kuullut sanottavan, että rakkaan koiran kuolemaa seuraava suru on jopa syvempää mutta lyhytkestoisempaa kuin ihmisen kuoleman synnyttämä suru. Tiedä häntä, mutta jotenkin erilaista se oman kokemukseni mukaan on.

Koiran kuoleman esiin nostama suru ei kohdistu niinkään persoonaan, vaikka eräänlaisia persoonia eläimetkin ovat. Suru kohdistuu siihen siltaan, joka on rakentunut eläimen ja ihmisen välille. Se on vastavuoroisuuden silta: ihminen heijastaa koiraan tunteita ja koira pystyy vastaamaan niihin omalla tavallaan.

Tämä lajirajoja ylittävä yhteys on mennyt rikki, ja sitä ilman ihminen tuntee itsensä tyhjemmäksi, köyhemmäksi ja avuttomammaksi. Ainakin minä tunnen.

Koiran avulla ihminen on kiinnittynyt luomakuntaan ja sen toiseuteen eri tavalla kuin vain ihmisten kesken kommunikoiva ihminen.

Varsinkin lapsiperheessä olleen koiran kuolema nostaa pintaan muistot ja perheenjäsenten erilaiset suhteet lemmikkiin. Surusta tulee yhteinen.

Koira on vaativa lemmikki. Se ottaa paljon, mutta myös antaa. Koira edellyttää säännöllistä hoitoa ja useampaa ulkoilua päivässä. Niistä tulee miellyttävä tekosyy lähteä lenkille, mutta huonolla kelillä ja väsyneenä kyse on velvollisuudesta.

Koira luo ympärilleen rutiineja, jotka rytmittävät arkea. Elämästä tulee mielekästä ja täydempää.

Koira voi myös olla monen yksinäisen ainut todellinen ystävä, olento, jossa on elämän ja ymmärryksen henki.

***

Pääsevätkö koirat taivaaseen? Kysymys on klassikko ja vaivaa monen koiransa menettäneen mieltä.

Teologit ovat yrittäneet antaa kysymykseen myös vastuksia. Yksien mielestä taivaspaikka kuuluu vain ihmisille, toisten mielestä ne eläimet, jotka ihminen ottaa elämäpiiriinsä, pääsevät myös taivaaseen. Kolmannet avaisivat taivaan portit kaikille elollisille – paitsi ehkä bakteereille ja hyttysille.

Ehkä eläimet eivät tarvitse taivasta samassa merkityksessä kuin ihmiset, sillä ne elävät jo maan päällä läheisemmässä suhteessa elämän antajaan kuin me ihmiset.

***

Rukous

Herra, koirani on kuollut.

Kiitos, että sain tuntea yhteyttä

luomaasi toiseen lajiin,

ja sain oppia tuntemaan

erilaisen tavan nähdä maailmaa.

Annoit koiran minulle,

ja minut koiralle

– kiitos.

Hau, hau, hau.

Aamen.

***

Kirjoitus on julkaistu 11.4. ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

Kuva: Minerva Seppälä

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.