Kommentti: Maata Näkyvissä -festarit nosti taas näkyviin kirkon kipupisteen

Yksi viikonloppu, liki 20 000 seurakuntanuorta ympäri Suomea. Uhka vai mahdollisuus?

Viime viikonvaihteessa vietetty Maata Näkyvissä -tapahtuma on vuodesta toiseen puheenaihe, joka herättää sekä ihastusta että ärtymystä. Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) ja Turun seudun seurakuntien järjestämät festarit kokoavat samojen seinien sisälle selvästi enemmän väkeä kuin mikään muu kirkon nuorille suunnattu tapahtuma. Turussa nuoret tapaavat toisiaan, kuulevat gospelia ja evankeliumia, osallistuvat jumalanpalveluksiin.

Tämän kaiken myönteisyydestä kaikki lienevät yhtä mieltä.

***

Sitten alkavatkin erimielisyydet. Sleyn kielteinen kanta naispappeuteen on saanut toistuvasti kyytiä. Tänä vuonna festivaalin Instagram-kuvavirtaan tuli aihetunnisteiden #maatanakyvissä ja #mnf2017 alle useita kuvia naispuolisista papeista pantapaidassa. Tempaus oli mitä ilmeisimmin spontaani. Tapahtuman järjestäjät eivät kuitenkaan yllättyneet.

– Ymmärrän kyllä, mistä mielipaha nousee. Tässä on vuosien varrella ja erityisesti somessa tottunut kaikenlaiseen palautteeseen. Naispappeusasian suhteen festareiden ympärillä onkin pari vuotta ollut hiljaisempaa, Sleyn nuorisotyönjohtaja Juha Heinonen
kertoi Kotimaa24:lle.

Kun Sley kieltäytyy tekemästä alttariyhteistyötä naispuolisten pappien kanssa, moni pappi ja nuorisotyöntekijä kieltäytyy viemästä nuoria festivaaleille, joita Sley järjestää. Toiset vievät mutta painottavat, että he menevät tapahtumaan Sleyn vieraiksi. Kolmannet vetoavat siihen, että nuoret eivät edes huomaa toisen sukupuolen puuttuvan tapahtumassa palvelevien pappien joukosta.

***

Sleyn ja kirkon suhteesta on puhuttu kuluneen vuoden aikana useasti. Viime joulukuussa puhutti Sleyn pappi, joka haki pappisvihkimyksensä Keniasta. Syksyllä piispainkokouksen ohjeistus kiihdytti keskustelua siitä, miten seurakuntien olisi tehtävä yhteistyötä Sleyn kanssa. Osa seurakunnista ei tarjoa tilojaan järjestölle, toiset eivät pidä yhteistyötä ongelmallisena.

Erimielisyydet säilynevät vastaisuudessakin. Samaan aikaan Maata Näkyvissä -festarien vetovoima näyttää hiipuvan. Kävijätavoitteet on laskettu 25 000:sta 20 000 vierailijaan. Yhä useampi nuori viettää aikansa jossain muualla kuin tapahtumassa.

Festareihin liittyvät intohimot kuvastavat kirkon suhdetta konservatiiviseen herätysliikkeeseen. Nyt näyttää siltä, että paine Sleytä kohtaan kasvaa.

Nähtäväksi jää, mille tielle paine Sleyn vie: kohti yksimielisyyttä tai yhteistyötä – vai eristäytymistä.

Kuva: Patrik Juvonen / Scope Studio Oy / Maata Näkyvissä -festarit. Festivaaliyleisöä lauantaina.

Lue myös:

Maata Näkyvissä -tapahtumassa 18 500 vierasta – kävijämäärä laski hieman viime vuodesta

Häiriköintiä vai näkyväksi tulemista? – Maata näkyvissä -festareiden aihetunnistesivulle ilmestyi naispappien kuvia

Edellinen artikkeliVille Auvisen ehdokkuus varmistui – viidentenä mukaan arkkipiispan vaaliin
Seuraava artikkeliKolumni: Pitäisikö rippikoulussa ottaa pari askelta taaksepäin ja lukea enemmän Vähää Katekismusta?

Ei näytettäviä viestejä