Kommentti: Paavi torppasi Marian julistamisen "kanssalunastajaksi" typeryydeksi

Neitysyt Maria ortodoksisella hautausmaalla

Paavi Franciscus on todennut, että Neitsyt Marian titteleihin ei pidä lisätä sanaa "kanssalunastaja" (latinaksi Co-Redemptrix). Ennen joulua Roomassa pidetyssä messussa puhunut paavi luonnehti tällaista pyrkimystä typeryydeksi.

Asiasta kirjoittaa esimerkiksi yhdysvaltalainen katolinen verkkolehti Crux. Englanninkielisessä tekstissä käytettiin espanjaksi puhuneen paavin ilmaisusta "tonteras" käännöstä "foolishness", joka voidaan suomentaa "typeryydeksi" tai "älyttömyydeksi".

Crux-lehden uutisesta ei käy ilmi, oliko paavin viittaus kanssalunastajuuteen franciscusmainen tokaisu, vai perusteellisempi pohdinta.

Koko asian taustalla on lehden mukaan katolisen kirkon sisällä joissakin piireissä käyty keskustelu.

Ajatus Mariasta kanssalunastajana voi periaatteessa nostaa luterilaisen kristityn hiukset pystyyn. Toki onkin niin, että kanssalunastaja on luterilaisille teologinen mahdottomuus – kuten se on katoliselle opillekin. Monen voi olla myös vaikea ymmärtää, miksi Marian kulttiin ylipäätään tarvittaisiin tuollainen lisäattribuutti.

Ajatus Marian kanssalunastajan roolista tai tittelistä ei ole uusi. Sillä on juurensa jo keskiajan teologisessa ajattelussa.

Kanssalunastaja ei ole katolista oppia

Co-Redemptrix ei siis ole katolista dogmaa. Katolisessa teologiassa se ei ehkä myöskään merkitsisi uutta soteriologista Jeesus 2.0-virkaa. Uudessa arvonimessä olisi sen edistäjien mukaan ilmeisesti kysymys Marian suuresta kunnioituksesta. Maria Co-Redemptrix olisi alisteinen Kristukselle ja hänen työlleen.

Cruxin mukaan myös edellinen paavi Benedictus XVI ajatteli kanssalunastajan poikkeavan liikaa Raamatusta ja kirkkoisistä ja antavan mahdollisuuksia väärinymmärryksille.

Maria toki suostui Vapahtajan äidin rooliin ja hän oli välttämätön osa ihmiskunnan pelastusta, mutta katolinen kirkko ei ole koskaan ajatellut Mariaa Kristuksen rinnalle hänen kaltaisekseen tai edes hänelle alistetuksi toiseksi lunastajaksi. Kristus suostui uhriksi itse ja ihmiskunta lunastettiin synnin ja kuoleman vallasta yksin Kristuksen uhrilla.

Crux-lehti kertoo, että Marian roolista pelastustapahtumassa keskusteltiin kuitenkin esimerkiksi Vatikaanin toisessa konsiilissa 1960-luvulla. Vuonna 1990 amerikkalainen katolinen teologi Mark Miravelle teki anomuksen, jossa hän toivoi paavin julistavan Marian kanssalunastajaksi. Asia kuivui kokoon.

Paavi Franciscus korosti messussa, että Maria näki itsensä pikemminkin Jeesuksen oppilaana, joka ei itse kuvitellut olevansa kanssalunastaja. "Hän ei koskaan halunnut itselleen mitään, mikä kuului hänen pojalleen", Franciscus sanoi. Paavi jatkoi, että sen sijaan Maria palveli. "Hän oli äiti. Hän antaa elämää."

Edelleen Rooman piispa muistutti kuulijoitaan siitä, että Maria on "kaikkien kansojen äiti" ja "myös kirkon äiti". Kirkkoa ei Franciscuksen mukaan voida ajatella ilman tätä mariaanista periaatetta.

Luterilaisuus ei kiistä Marian rukoilevan kirkkonsa puolesta

Luterilaisesta näkökulmasta katolisen kirkon sisällä ajoittain julkisuuteenkin pulpahtavat mariologiset keskustelut ja kommentit ovat paitsi mielenkiintoisia, myös luterilaisuuden menneisyyteen viittaavaa kuultavaa. Tähän on monia syitä.

Yksi niistä on se, että vaikka luterilaiset tunnustuskirjat hieman kuin ohimennen tunnustavat Marian rukoilevan kirkon puolesta (Apologia) ja toteavat myös hänen synnyttäneen Jeesuksen neitsyyttään menettämättä. (Yksimielisyyden ohje), todetaan samoissa teksteissä, että Maria ei toki ole Kristuksen veroinen. Vain Kristuksen ansiot ovat syntisten sovituksena, vain Kristus antaa syntejä anteeksi ja armahtaa ihmisen.

Luterilainen soteriologia, pelastusoppi, on hyvin raamatullista ja puhtaaksiviljeltyä. On kuitenkin mielenkiintoista, että tunnustuskirjojen syntymisen aikaan Mariasta ja hänen roolistaan puhuttiin kristinuskoa keskiajan erilaisista rönsyistä puhdistettaessa suhteellisen vähän. Monessa mielessä luterilaisuus oli Marian suhteen hyvin perinteisillä linjoilla, mutta keskiajan Marian kunnioituksen ylilyönnit ja vääristymät haluttiin tietysti korjata.

Apologiassa todetaankin, miten kansanuskossa autuas Neitsyt oli astunut Kristuksen sijaan. Häntä huudettiin avuksi ja hänen armoonsa oli luottaminen. Tästä luterilaisuus halusi päästä ja pääsi eroon.

Nykyisin Maria on luterilaisessa teologiassa sivuosaan jäänyt Herramme äiti. Hän on nöyryyden ja Jumalan tahtoon suostumisen esikuva ja sellaisena suuren kunnioituksen arvoinen. Tämä todetaan vuosittain marianpäivänä (perinteisesti 25.3.) ja toki joulunkin aikoihin, mutta muuten Marialla ei luterilaisessa kirkossa erityisempää roolia ole.

Meidän Mariamme voi jossain määrin jopa olla vieras omissa juhlissaan.

Patsaiden paljous kielii arjen todellisuudesta

Marian arvonimistä riippumatta on katolinen (ja ortodoksinenkin) Marian kunnioitus ulkopuolisen näkökulmasta oman messunsa väärti. Mutta kanssalunastajasta puhuttaessa sitä ei voi ohittaa.

Katolisissa kirkoissa aina näkyvästi esillä olevat Marian patsaatkin on luterilaisista kirkoista enimmäkseen – mutta ei täysin – kannettu pois jo kauan sitten, muiden pyhimyspatsaiden tavoin. Taustalla oli huoli siitä, että keskiaikainen pyhimyshurskaus jatkuisi. Mariaa ja muita pyhimyksiä ei luterilaisessa kirkossa rukoiltu.

Mutta saapa nähdä, koska Marian patsaat aloittavat ekumeenisessa maailmassamme laajamittaisen paluun myös luterilaisiin Herran huoneisiin. Eihän Maria muustakaan luterilaisesta kirkkotaiteesta ole koskaan mihinkään hävinnyt.

Haittaisiko hartauttamme nykyistä yleisemmin luterilaiseen kirkkotilaan sijoitettu Marian patsas? Onhan kirkoissamme myös Agricolan, Lutherin ja Melanchthonin patsaita sekä maalauksia ja vaakunoita jos jonkinlaisia.

Olin joskus nuorempana Englannin kirkon palveluksessa Lontoossa. Anglikaanisissa kirkoissa Marian patsaat eivät ole harvinaisia, vaikka sen kummempaa Maria-kulttia seurakunnissa ei olekaan.

Mitään välttämättömyyksiä Maria-veistokset eivät tietenkään Sanan kirkossa ole. Itse asiassa Marian runsaus katolisessa kirkkotilassa voi joskus olla ei-katolilaiselle melko vahva, melkein vieraannuttava kokemus. Maria, usein Jeesus-lapsen kanssa kuvattuna, on vastassa kirkon pihalla. Seuraava Pyhä Neitsyt saattaa odottaa kirkon sivulaivassa, sivualttareilla tai seinällä. Ja on hänet ehkä kuvattu alttarin veistoksiin tai maalaukseenkin. Erikseen tai yhdessä muiden pyhimyksien kanssa.

Silti Maria ei ole lunastajamme. Eihän?

Maria on osa Jumalan pelastussuunnitelmaa

Katolinen Maria-keskustelu todistaa lännen kirkon pääuoman teologisen ja hengellisen tradition suuresta leveydestä ja syvyydestä, miksei itsetunnostakin. Siinä missä luterilaisessa kirkossa on hivenen verran teologisen yhdenasian liikkeen piirteitä, on katolinen horisontti monessa mielessä sitä avarampi.

Tarpeettomankin avara, voisi luterilainen tuumia mielessään. Miksei niinkin. Mutta Maria on jokaisen kirkon Maria. Hän ei pelasta, vaan yksin Kristus, mutta hän on ainutlaatuisen tärkeä Jumalan pelastussuunnitelman osanen. Hänen kauttaan tuli Jumala ihmiseksi, mikä on paruusiaan saakka yksi tärkeä pelastusopillisen pohdinnan ja tutkimisen aihe, ja uskontojen laajassa maailmassa yksi kristinuskon muista poikkeavan omintakeisuuden takaaja.

Lisäksi saattaa olla niin, että lähetystyössä, uskontojen välisessä teologisessa, interfaith- tai uskontotieteellisessä keskustelussa Maria ja hänen roolinsa Vapahtajan äitinä ja Jumalan ihmiskunnan pelastukseksi laatiman suunnitelman osana voi olla myös ei-kristityille hyödyllinen, kun kristinuskon suurta kertomusta pyritään vääntämään rautalangasta ymmärrettäväksi aivan toisista uskonnollisista taustoista tuleville ihmisille.

Maria teki Jumalasta mestitsin

Paavi Franciscus pohdiskeli Marian asemaa pari viikkoa sitten Roomassa pitämässään messussa myös hyvin latinalaisamerikkalaisesta näkökulmasta: Maria on paavin mielestä mestitsi (esp. mestiza, europidin ja intiaanin jälkeläinen): Tätä paavi perusteli Crux-lehdessä sillä, että Mariasta tuli mestitsi ihmisyyden kanssa. Hän teki Jumalasta mestitsin, mikä on suuri mysteeri: tosi Jumala mutta myös tosi ihminen.

Näkemykset kanssalunastajasta ovat siis typeryyttä. Franciscus tiivisti Marian roolin vielä hänen arvonimeensä "Meidän Rouvamme". Muuta Maria ei paavin mukaan itselleen odota. "Hän on nainen, hän on opetuslapsi", paavi Franciscus sanoi.

Jos tätä kaikkea haluaisi summata, tärkeää on myös se, mistä Marian kunnioitus kaiken kaikkiaan muistuttaa nykyisessäkin maailmanajassa tietään etsiviä ihmisiä: me tarvitsemme pelastusta, me tarvitsemme lunastusta. Luonnollinen ihminen luottaa omiin voimiinsa, mutta me emme pelasta itse itseämme, vaan siihen tarvitaan Marian Pojan syntisen ihmiskunnan puolesta tekemää työtä.

Kristinuskossa on lopulta kysymys pelastuksesta. Kaikki muu tulee vasta sen jälkeen.

Kuvat: Olli Seppälä

Lue myös:

Paavi lisäsi kalenteriin uuden merkkipäivän – helluntain jälkeisenä päivänä muistetaan Neitsyt Mariaa

Katolilaisilla ja ortodokseilla tänään Maria-juhla – mieltävät Jeesuksen äidin kohtalon eri tavoilla

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.