Kommentti: Piispat tekivät luovan päätöksen, ja poikkeusajan striimattavat jumalanpalvelukset voivat olla uuden alku

Tv-kamera Porvoon tuomiokirkossa Bo-Göran Åstrandin pispanvihkimyksessä

Evankelis-luterilaisen kirkon piispat linjasivat maanantaina, miten jumalanpalvelukset järjestetään koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana. Menettely on mainio ja teologisesti luova.

Vaikka väki ei pääse kirkkoon, jumalanpalveluksista ei luovuta. Ne pidetään jokaisessa seurakunnassa sanajumalanpalveluksina eli ilman ehtoollista. Paikalla kirkossa ovat vain jumalanpalveluksen toimittajat eli esimerkiksi pappi ja kanttori sekä varmasti myös suntio.

Olennaista linjauksessa on, että piispojen päätöksen mukaan jumalanpalvelukset striimataan ja lähetetään internetissä kussakin seurakunnassa käytettävissä olevin keinoin. Tästä seuraa teologinen linjaus: jumalanpalveluksen seurakunta muodostuu etäyhteydellä siihen osallistuvista.

Tv- ja radiojumalanpalvelukset ovat toki jo kauan tehneet tutuksi ajatusta mediaseurakunnasta. Paikalla olijoiden lisäksi suuri joukko on hengessä mukana vastaanottimiensa ääressä.

Näissäkin tapauksissa on ollut tärkeää, että kirkossa on läsnä seurakunta, johon median välityksellä liitytään. Nyt seurakunta on aidosti pelkästään virtuaalinen.

***

Ilman striimausta eli seurakuntaa jumalanpalveluksen pyörittäminen tyhjille seinille olisi pohjimmiltaan maaginen rituaali. Sellainen ei vastaa luterilaista jumalanpalveluskäsitystä. Nykyään kirkkolaki ei puhu tarkasti siitä, kuinka monta osallistujaa jumalanpalveluksessa täytyy olla, jotta se järjestetään. Joskus lukumäärä oli neljä.

Mitä pappi tekisi, jos kirkkoon ei tulisi tavallisena sunnuntaina yhtään seurakuntalaista? Todennäköisesti pitäisi jonkinlaisen sovelletun palveluksen tai rukoushetken, sillä ainahan olisi mahdollista, että joku tulee kirkkoon kesken kaiken. Jos tiedossa olisi etukäteen, että kukaan ei tule, pappi tuskin alkaisi pyörittää rituaalia sen itsensä vuoksi.

Luterilaiset piispamme perustelevat päätöstään kirkkolailla. Mutta mitä kirkkolaki tarkkaan ottaen sanoo jumalanpalvelusten järjestämisestä ja luterilaisen kirkon tehtävästä?

***

Kirkon tehtävä on määritelty heti kirkkolain ensimmäisen luvun toisessa pykälässä: "Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi."

Kirkkolain neljännen luvun ensimmäinen pykälä määrittää seurakunnan tehtävän, joka myös tarkentaa kirkon yleistä tehtävää: "Toteuttaakseen kirkon tehtävää seurakunta huolehtii jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta ja lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä."

Siitä, miten nämä tehtävät toteutetaan, kirkkolaissa ei sanota enempää. Tarkemmat yksityiskohdat ja määräykset kerrotaan kirkkojärjestyksessä, joka on velvoittavuudeltaan vähemmän sitova kuin kirkkolaki.

***

Kirkkojärjestyksessä kerrotaan varsin yleisluonteisesti, että jumalanpalvelus on kaikille avoin ja että jumalanpalvelukset on pidettävä kirkkokäsikirjan mukaisesti. Sama koskee kirkollisia toimituksia.

"Päiväjumalanpalvelus pidetään seurakunnan kirkossa sunnuntaisin ja kirkollisina juhlapäivinä. Jos kirkkoja on useita, kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto päättää, missä kirkossa tai kirkoissa jumalanpalvelus kulloinkin pidetään. Jumalanpalvelus voidaan pitää myös muualla kuin kirkossa", kirkkojärjestyksessä todetaan.

Joka kirkossa ei siis tarvitse pitää jumalanpalvelusta. Yleensä seurakunnassa on yksi kirkkojärjestyksen mukainen, aamukymmeneltä pidettävä niin sanottu pääjumalapalvelus. Poikkeuksellisesti sen alkamisajankohta voi olla jokin muukin.

Käsitettä pääjumalanpalvelus eivät kirkkolaki tai kirkkojärjestys sinänsä tunne, sillä nykyisin seurakunnissa järjestetään messuja eli ehtoollisjumalanpalveluksia. Seurakunnissa, joissa on monta kirkkoa, saatetaan puhua päämessusta.

Uusi ja outo tilanne herättää kysymyksen jumalanpalveluksen ja messun merkityksestä kirkolle. Kysymys on syvästi kirkon itseymmärryksestä ja identiteetistä. Seurakuntahan on joukko ihmisiä, jotka jakavat osapuilleen samansuuntaisen uskon Jumalaan ja haluavat kokoontua yhdessä tämän uskon ääreen. Teologisesti ylevämpiäkin määrittelyjä on.

***

Poikkeusajan striimattavat jumalanpalvelukset saattavat olla jonkin uuden alku. Paikalliset sovellukset voivat vaihdella jäykähkön asiallisesta liturgisesta toteutuksesta välittömyyttä tavoittelevaan rentoiluun. Todennäköisin toteutus on lähinnä ensin mainittua, mikä on viisautta, ellei toisenlaiseen toteutukseen ole paukkuja.

Toisaalta poikkeustilanne tekee kaikenlaiset toteutukset ymmärrettäviksi ja arvostettaviksi – myös kömpelöt ja teknisesti heikkotasoiset. Samalla verkkoelämä tulee tutuksi niin tekijöille kuin seurakunnallekin. Tekemällä oppii ja kehittymällä kehittyy.

Kysymys kuuluukin: mitä poikkeusajasta jää kirkossa jäljelle, kun koittaa paluu normaaliin? Toivottavasti hyvistä kokemuksista otetaan onkeen.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Piispat: Jumalanpalvelukset toimitetaan ja striimataan kirkkotilassa ilman läsnä olevaa seurakuntaa

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.