Kommentti: Uskontoneutraali jouluevankeliumi suututti, sillä se ei ollut pelkkä vitsi

Joulukuusn koiste

Kotimaa24 julkaisi keskiviikkona uskontoneutraaliksi jouluevankeliumiksi nimetyn kirjoituksen. Julkaisupäällikkö Olli Seppälä kirjoitti sarkastisen sanailun, jossa hän korvasi kaiken evankeliumin uskontoon viittaavan aineksen kansansadunomaisella sisällöllä. Tontut tosin pääsivät tarinaan mukaan, sillä niin ne pääsevät myös uskontoneutraaleiksi määriteltyihin koulun joulujuhliin. Olli Seppälän kirjoituksen voi lukea täältä.

Satiirin vastaanotto oli osin raju. Seppälän versio teilattiin. Kotimaan väitettiin pyrkivän kristinuskon tuhoamiseen Suomesta. Palautetta lukiessa tuntui kuin ihmiset uskoisivat pelkonsa tulevan todeksi sillä siunaamalla, kun joku sanoo sen ääneen.

***

Jouluevankeliumia on versioitu pitkään. Mukaelmista tunnetuimpia ovat eri murteille väännetyt evankeliumit. Viime vuosina jouluevankeliumia on kerrottu nuorisolyhentein ja emojein.

Kaksi vuotta sitten Olli Seppälän kirjoittamasta jouluevankeliumista virastosuomeksi tuli nettihitti ja Kotimaa24:n historian suosituin juttu.

Versioinnit ovat tavallisesti vaaratonta huumoria. Sisältö pysyy ennallaan, ja vaihdetuille sanoille on helppo nauraa. Virastosuomen äärellä viihtyminenkin on turvallista, sillä siitä voidaan huvittua joukolla: byrokratia ja kapulakieli ovat kaikkien yhteisiä vihollisia.

Osaa lukijoista huvitti myös evankeliumin uskontoneutraali versio. Kaikkiin se ei uponnut, ja muotoilun onnistumisesta saa tietysti olla montaa mieltä.

Vastustuksen voimakkuus johtui kuitenkin siitä, että tällä kertaa versioinnin sävy oli toisenlainen kuin ennen. Uskontoneutraali jouluevankeliumi oli samalla kertaa satiiria ja vakava tutkielma mahdollisesta tulevaisuudesta. Evankeliumin sisältö muuttui – eikä vain muuttunut, vaan poistettiin. Jäljelle jäi kehys, viitteenomaisena ja onttona. Se veti vakavaksi.

Entä, jos tämä ei olisikaan vitsi? Entä, jos tulevaisuus näyttääkin tältä?

Kyseessä ei edes ole pelkkä utopia. Suvivirrestä on jo tehty neutraaliksi tarkoitettu versio Suvilaulu.

***

Kirkossa on pitkät perinteet pään työntämisessä pensaaseen. Viime vuosina tämä on näkynyt selkeimmin siinä, kuinka heikosti kirkko ennakoi avioliittolain muutoksen. Oltiin varmuuden vuoksi hiljaa ja toivottiin, että vaikeneminen estää muutokset ja niistä seuraavat ristiriidat.

Ehkä tästä kulttuurista johtui, että monet kriitikot näkivät erityisen raskauttavaksi uskontoneutraalin evankeliumin julkaisemisen kirkon omiin joukkoihin kuuluvassa Kotimaassa.

Uskontoneutraaliudella on yhteiskunnassa äänekkäitä kannattajia, ja koulujen arjessa uskonnon asemaan ei voi välttyä ottamasta kantaa. Uskonnonvapautta on positiivista ja negatiivista, vapautta uskontoon ja vapautta uskonnosta. Kumpikaan ei ole leikin asia.

Juuri siksi eri tahojen pitää eri tavoin voida puhua ääneen uskonnon paikasta julkisessa tilassa. Torjuntalinja johtaa karttamiseen. Silloin ei ole kovin paljon eroa sillä, kartetaanko kaikkia uskonnon ilmenemismuotoja vai evankeliumin satiiriversiota.

Kuva: Minerva Seppälä

Lue myös:

Uskontoneutraali jouluevankeliumi – sopii myös ateisteille

"Piut paut pakanakitinälle" – Ulkoministeri Timo Soini pitäisi uskonnollisen sisällön joulujuhlissa

Pääkirjoitus: Joulua ei pidä muokata vähemmän uskonnolliseen suuntaan

Ministeri Grahn-Laasonen: Kannustan kouluja ja seurakuntia yhteistyöhön selvillä pelisäännöillä

Jouluevankeliumi virastosuomeksi

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.