Koronapandemian aika vaikeuttaa heikkokuntoisimpien sielunhoitoa

Sairaalapappi Matti Hanhisuanto on kohdannut työssään myös koronapotilaita ja heidän omaisiaan. Kuva: Jukka Granström

Koronapandemia on rajoittanut sielunhoitoa vanhusten asumisyksiköissä, sairaaloissa ja jopa saattohoidossa.

Tilanne on kuitenkin sikäli hyvä, että sairaalapapit on rinnastettu potilaiden läheisiin. Heidät on koettu myös entistäkin tärkeämmäksi osaksi työyhteisöä. Tukea on tarvinnut myös hoitohenkilökunta.

Peijaksen sairaalassa Vantaalla työskentelevä sairaalapappi ja työnohjaaja Matti Hanhisuanto kohtaa työssään erityisen paljon heikkokuntoisia. Kun kädestä ei voi nyt pitää eikä huonokuuloinen pysty lukemaan papin puhetta huulilta maskin peittäessä kasvot, täytyy keksiä muita keinoja viestiä läsnäoloa ja vahvistaa potilaan turvallisuudentunnetta.

– Siunaan potilasta. Laulan myös mielelläni virsiä. Toisinaan potilas yhtyy lauluun, vaikkei pystyisi enää puhumaan.

Sairaalapapit eivät ole koronan vuoksi voineet kierrellä tuttuun tapaan osastoilla, mutta hoitajien tai läheisten pyynnöstä he ovat edelleen saaneet vierailla potilaiden luona lyhyesti. Suositeltu aika on noin vartti. Yhteistyö hoitohenkilökunnan kanssa on toiminut hyvin.

– Sairaala on toivonut erityisesti läsnäoloamme tässä tilanteessa eikä toimintaamme ole rajoitettu muutoin kuin siltä osin, mikä on välttämätöntä, Hanhisuanto sanoo.

Hän on käynyt keskusteluja myös pandemiapotilaiden ja heidän läheistensä kanssa. Niissä korona luonnollisesti nousee merkittäväksi puheenaiheeksi.

– Myös muiden potilaiden kanssa oma mahdollinen kuolema sekä se, mitä on kuoleman jälkeen, on noussut nyt pandemia-aikaan useammin puheeksi kuin ennen.

Lue lisää sairaalasielunhoidon haasteista korona-aikana 16.10. ilmestyneestä Kotimaa-lehdestä. Kotimaan näköislehden voit tilata täältä.