Kotimaa: Sharia-laki on jo Suomessa

Kotimaakansi205Anas Hajjar torstain Kotimaa-lehdessä. Hänen mukaansa sharia on laki, joka haluaa jakaa kaiken oikein. Hajjarin mukaan sharian periaatteet toteutuvat Suomen laissa melko hyvin joitakin perinnönjakoon ja avioeroon liittyviä käytäntöjä lukuun ottamatta.

Todellisella sharialla ei ole hänen mukaansa mitään tekemistä sellaisen toiminnan kanssa, jossa uskontoa käytetään väkivaltaiseen taisteluun poliittisten päämäärien saavuttamiseksi. Hajjar myöntää ankarien rangaistusten olevan osa shariaa. Niitä ei kuitenkaan tule soveltaa ennen kuin yhteiskunta on siihen kypsä.

Hajjarin mukaan islamilaisessa ihannevaltiossa kenelläkään ei ole tarvetta varastaa, koska yhteiskunta huolehtii oikeudenmukaisesti kaikkien ihmisten perustarpeista.

– Vasta tällaisessa yhteiskunnassa voi ottaa käyttöön islamilaisen rikoslain, Hajjar sanoo. Hän ei vastusta varkaan käden katkaisemista, jos varas saa varastamattakin syödäkseen.

Lue lisää torstaina 7. kesäkuuta ilmestyvästä Kotimaa-lehdestä.

Edellinen artikkeliNaispappien uuden virka-asun suosituimmat koot loppu
Seuraava artikkeliTietokirjailijat ry:n apurahoja myös kirkollisiin aiheisiin

Ei näytettäviä viestejä