Kotimaa24 lakkauttaa kommentoinnin uutisten alla – blogeja voi yhä kommentoida

Kotimaa24

Kotimaa24:n uutisia ei enää jatkossa voi kommentoida suoraan sivustolla. Syynä muutokseen on kommentoinnin tyylin herättämä kielteinen kritiikki ja resurssien vähyys, joka toimituksella on käytössä keskustelun moderointiin.

– Jotta keskustelu olisi asiallista ja monipuolista, tarvitaan toimituksen aktiivista puuttumista niin yksittäisten kommenttien sisältöön kuin yleiseen puhetapaan. Kokeilemme nyt tällaista menettelyä ja keskitymme uutisten tekemiseen, emme niiden alla käytävän keskustelun moderointiin, sanoo päätoimittaja Mari Teinilä.

Teinilän mukaan yksittäisten uutisten alla syntyneet kommenttiketjut ovat olleet sekä hyviä että viihdyttäviä, mutta toisinaan vähemmän innostavia.

– Ikävintä on henkilöön käyvä puhetapa. Aktiivisten kommentoijien määrä on vaihdellut, mutta juuri nyt se on kutistunut varsin pieneksi.

Kotimaa24:n toimitukseen on tullut myös palautetta, jonka mukaan jotkut kommentoijat ovat jättäytyneet kokonaan pois epämiellyttäväksi koetun keskusteluilmapiirin vuoksi.

– Keskustelu Kotimaa24:n uutisista siirtynee esimerkiksi Facebookiin, jossa uutisia jaetaan. Itse asiassa merkittävä osa keskusteluista käydään jo nyt Facebookin eri ryhmissä, Teinilä sanoo.

Kotimaa24:n ratkaisu ei ole ainutlaatuinen, sillä esimerkiksi Seurakuntalainen.fi-sivustolla ei ole mahdollisuutta kommentointiin.

Vaikka uutisten kommentointi loppuu, Kotimaa24:n lukijablogien alla kommentointi on jatkossakin mahdollista.

– Lukijablogien rooli keskustelujen paikkana varmasti korostuu. Bloggaaminen Kotimaa24:ssä on jatkossakin vapaata eli kuka vain, jolla on rakentavaa sanottavaa kirkosta, uskosta, teologiasta tai uskontojen maailmasta, voi perustaa oman blogin, Teinilä sanoo.

Jos haluat kommentoida päätöstä, lähetä viesti osoitteeseen: kotimaa24@kotimaa.fi

Kuva: Olli Seppälä

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.