Kotimaan kirkkoherraraati kertoo, millaisia ulkonäköön liittyviä ohjeita papeille annetaan

Kuvitus Päivi Karjalainen
Kotimaa-lehteen, esseesarjaan Kalevi Virtasen tekstiin Papin vaate on aate.

Kotimaan kirkkoherraraatilaiset kertovat ohjeista, joita heidän seurakunnassaan on annettu työtehtävissä oleville papeille pukeutumisesta, kengistä, koruista, kelloista, meikistä, hiuksista tai lävistyksistä.

Pauli Niemelä, Kiimingin seurakunta, Oulun hiippakunta: Sakastiin tarvittaisiin kengänkiillottaja

Olennaista on toimia Jumalan sanan ja sakramenttien palveluksessa, ei itsensä korostaminen. Tässä vaatimattomuus voi kaunistaa. Olen tosin puolileikillään esittänyt, että sakastiin hankittaisiin kengänkiillottaja. Ehtoollisvieras näkee hyvin kengät! Meillä ei ole ollut tarvetta antaa papeille erillistä ohjeistusta pukeutumisesta, koska papit ja avustajat ovat ymmärtäneet tehtävän luonteen.

Jouni Turtiainen, Espoonlahden seurakunta, Espoon hiippakunta: Huomio ei saa kiinnittyä papin persoonaan ja ulkonäköön

Olemme sopineet, että emme pyri messuissa tai kirkollisissa toimituksissa kiinnittämään huomiota omaan persoonaamme tai ulkonäköömme, vaan Häneen, jonka palveluksessa olemme. Espoonlahden seurakunnassa ei ole erikseen sovittu jumalanpalveluksiin liittyviä konkreettisia pukeutumisohjeita, koska piispainkokous on jo ohjeistanut tätä riittävästi. Myös kirkon Jumalanpalveluksen oppaasta löytyy tarvittavat ohjeet papillista pukeutumista varten.

Olemme kuitenkin ohjeistaneet Espoon palvelukeskusta siitä, miten papin ulkonäköön liittyviin toiveisiin suhtaudutaan kirkollisten toimitusten varauksien yhteydessä. Ohjeen mukaan papin sukupuoleen, ikään, ulkonäköön tai muihin ominaisuuksiin liittyviin toiveisiin ja tiedusteluihin suhtaudutaan asiallisen pidättyvästi eikä niistä ryhdytä laajemmin keskustelemaan seurakuntalaisen kanssa. Pääsääntönä on, että seurakuntalaiselle ilmoitetaan, että pastori N.N. ottaa yhteyttä ja sopii tapaamisesta.

Pirkko Hänninen, Hyrynsalmen seurakunta, Kuopion hiippakunta: Pukeutumistyyliä voi vaihdella työtehtävästä riippuen

Hyrynsalmella on seurattu piispainkokouksen ohjeistusta, kirkkoherran neuvoja ei ole tarvittu. Olemme molemmat kokeneita pappeja ja olemme toimineet hyvin perinteiseen tyyliin: Kenkämme ovat umpinaiset ja mustat, työvaatteena on alba tai papin virkapuku jumalanpalvelustilanteesta riippuen. Meikeistä tai koruista emme ole puhuneet keskenämme eikä seurakuntalaisilta ole tullut näistä asioista palautetta. Vapaus voi johtua siitä, että kuulumme herännäisalueeseen.

Ajattelen, että papin ulkonäön tulee olla työpäivinä siisti hiusten, parran ja meikin osalta muiden virkanaisten ja -miesten tapaan. Korut ja muut kaunistukset voivat olla lähentävä tekijä joihinkin seurakuntalaisiin. Pukeutumistyyliä on hyvä vaihdella rennommasta virallisempaan riippuen työtehtävästä.

Liisa Myyryläinen, Parkanon seurakunta, Lapuan hiippakunta: Pappien pukeutumiseen ei ole tarvinnut puuttua

Erityisesti hautauksessa on tärkeää, ettei papin pukeutuminen häiritse surevia omaisia. Parkanon seurakunnassa ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa olisi pitänyt puuttua pappien pukeutumiseen. Ohjeitakaan ei ole tarvinnut laatia, koska papit ovat pukeutuneet aina tilanteen vaatimalla tavalla. Luotan siihen, että heidän ammattitaitonsa riittää pukeutumisen arviointiin tulevaisuudessakin.

Veli-Pekka Järvinen, Tampereen Harjun seurakunta, Tampereen hiippakunta: Siisteys ja puhtaus ennen kaikkea

Siisteyden ja puhtauden tulee olla pukeutumisessa ykkösprioriteetti. Ehtoollista jakavan käsien tulee olla puhtaat kynnenalusia myöten. Käytämme alttarilla käsidesiä. Samoin kengistä ja niiden puhtaudesta on keskusteltu. Pappien tulee pukeutua aina tilanteen mukaisesti ja ihmisiä arvostaen. 

Olemme sopineet, että myös kotikasteilla ykkösvaihtoehto on alba, jonka alla on puku. Määräystä siitä ei ole. Kirjallisia ohjeita meillä ei ole annettu. Tärkein syy lienee, että pappien pukeutumisesta ei juuri ole tullut palautetta. Muutamia harvoja alipukeutumispalautteita on tullut. On vahinko, jos siunauksen, vihkimisen, kasteen, onnittelukäynnin tai messun jälkipuheenaiheeksi nousee papin vaatetus.

Mia Bäck, Turun ruotsalainen seurakunta, Porvoon hiippakunta: Papit käyttävät toimitusten yhteydessä aina virkapukua

Uusien pappien perehdyttämisen yhteydessä keskustelemme tarvittaessa siitä, miten papin odotetaan pukeutuvan eri tilanteissa. Näitä kysymyksiä käsitellään myös ordinaatiovalmennuksessa. Toimituksissa edellytän pappien käyttävän aina virkapukua. Vaikka pappia ei olisi kutsuttu muistotilaisuuteen, hänellä pitää olla virkapuku alban alla. Pappien vaatteet tai muu ulkonäköön liittyvä eivät ole olleet ongelma seurakunnassamme. Mielestäni pappimme pukeutuvat piispojen ohjeistusten ja hyvän maun mukaisesti.  

Sari Lehti, Raision seurakunta, Turun arkkihiippakunta: On hyvä, että papit näyttävät omalta itseltään

Toisaalta on hyvä, että papisto näyttää omalta itseltään, pukeutuu persoonallisestikin. Toisaalta, jos papin ulkonäkö on ristiriidassa hänen välittämänsä viestin kanssa, voidaan kysyä, onko se enää asianmukaista. Seurakunnassamme ei ole ohjeistusta papiston pukeutumisesta, koska siihen ei ole ollut erityistä tarvetta. Työnantaja tukee siistiä pukeutumista maksamalla yhden virkapaidan vuodessa.

Jukka Nevala, Vantaan Hämeenkylän seurakunta, Helsingin hiippakunta: Suositeltavaa on minimalistinen tyylikkyys

Koska pappi hoitaa virkaa ja edustaa lähettäjäänsä, minimalistinen tyylikkyys on suositeltavaa. Ulkonäön tulee olla siisti. Pukeutuminen rakentaa osaltaan luottamusta kuulijoissa. Liiallinen erikoisuus siinä ei välttämättä tue papin tehtävää. Meillä papit on ohjeistettu käyttämään alttarilla virkapukua tai albaa. Alban alla käytetään papin paitaa ja kenkien pitää olla tummat, mielellään nahkaiset.

Kuvitus: Päivi Karjalainen

Kotimaa kokoaa kirkkoherraraadin noin vuodeksi kerrallaan. Siihen kutsutaan yksi kirkkoherra joka hiippakunnasta. Mukana on sekä suurten että pienten seurakuntien edustajia. Raatilaisille lähetetään muutaman kerran vuodessa kysymys, joka usein käsittelee jotakin ajankohtaista aihetta.

Lue myös:

Kirkkoherraraati: Tällainen on hyvä seurakunnan päättäjä

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.