Kotimaan pro blogi -palkinto Elina Koivistolle

Kotimaan pro blogi -palkinto on myönnetty seurakuntapastori Elina Koivistolle. Paavalin seurakunnassa työskentelevä Koivisto kirjoittaa Wife and Wifestyleblogia.

Koiviston blogiteksteissä ja niiden kuvituksissa palkintoraati näkee raikasta ja ennakkoluulotonta käsittelytapaa. Koivisto käyttää runsaasti hyvätasoisia kuvia.

Wife and Wifestyle oli kilpailussa mukana olleista kolmesta blogista ainoa lifestyle-blogi. Tämä kertoo Elina Koiviston mukaan siitä, että teologit ovat perinteisesti asiakeskeisiä. Hän haluaa tavoitella teksteillään lukijoiksi tavallisia naisia ja osoittaa, että pappi voi puhua ihan mistä vain, vaikkapa kauneudesta.

– Olen enemmänkin kristitty nainen kuin pappi. Teksteissäni olen mieluummin liian blondi kuin liian asiallinen.

Koivisto aloitti bloggaamisen vuonna 2006, kun hänen miehensä haki Järvenpään kirkkoherran virkaa. Pariskunta perusti sitä varten kotisivut, joilla Elina Koivisto alkoi pitää Elinan blogia. Wife and Wifestyle -blogia hän on kirjoittanut vuodesta 2014.

– Halusin nykyaikaisemman blogin ja nimenomaan lifestyle-blogin. En ole mikään hyvä valokuvaaja, mutta älypuhelinaikana kuvat ovat yhä suuremmassa roolissa, Koivisto kertoo.

– Blogin nimen keksi Kotimaan entisen päätoimittajan Tuomo Korteniemen tytär, Koivisto nauraa.

Elina Koivisto ottaa Kotimaan pro blogi -palkinnon vastaan iloisella mielellä.

– Minulla on takana rankkoja vuosia, ja tuntuu hyvältä että uralla asiat menevät nyt eteenpäin.

Palkintoraatiin kuuluivat Oulun viestintäjohtaja Sakari Korpi, Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntapastori Hannu Kiuru sekä Kotimaan päätoimittaja Mari Teinilä. Kotimaan pro blogi -palkinnon suuruus on 500 euroa ja se jaettiin nyt kolmannen kerran.

Kuva: Jani Laukkanen. Elina Koivisto työskentelee Paavalin seurakunnassa ja kirjoittaa Wife and Wifestyle -blogia.

Lue myös:

Kolme ehdolla Kotimaan pro blogi -palkinnon saajiksi

Edellinen artikkeliAnglikaanit mukaan Yhteiseen julistukseen vanhurskauttamisesta
Seuraava artikkeliVerottaja ei kohtele verovähennyksissä työntekijöitä yhdenvertaisesti

Ei näytettäviä viestejä