Kovat kriisit tuovat esille ihmisen todellisen luonnon – mutta millainen se on?

Jos ihminen olisi pohjimmiltaan hyvä, toiset aina huomioon ottava ja yhteisen edun oman etunsa edelle asettava, ei poliisien ja varusmiesten olisi tarvinnut kevättalvella värjötellä Uudenmaan rajoilla liikennettä kontrolloiden.

Koronaviruspandemia on synnyttänyt pelon, hamstraamisen ja toisten karttamisen ilmapiiriä. Kaikki eivät varosäännöistä piittaa. Valtiollisella tasolla eurooppalainen solidaarisuus on osoittautunut ontoksi. Oma etu ruhtinoi.

Toisaalta on nähty myös vanhusten ja heikkojen vapaehtoista auttamista ja lohduttamista. On paljon uusia hyviä alkuja. Aika näyttää, kestävätkö ne.

Huolimatta ajoittaisesta kyvystään hyvään ihminen ei luterilaisessa teologiassa kuitenkaan ole pohjimmiltaan hyvä. Pikemminkin hän on syntiinlankeemuksessa turmeltunut, itsekäs ja myös suureen pahaan kykenevä.

"Olisi väärin sanoa, että ihminen on täysin paha"

Kovat kriisit tuovat ihmisen todellisen luonnon esille. Jos järjestysvalta jossakin romahtaa, toisia ammutaan riisisäkin, vesilitran tai bensiinikanisterin takia.

– Meillä on maallinen esivalta luterilaisuuden mukaan siksi, että me emme ole pohjimmiltamme hyviä emmekä altruistisia. Se näkyy varmasti juuri kriisitilanteissa. Silloin esivaltaa tarvitaan pakottamaan meitä siihen, että me emme käyttäydy itsekkäästi, vaan toteutamme pakosta rakkauden tekoja.

Näin sanoo Savonlinnan kirkkoherra Sammeli Juntunen. Hän on tutkinut ekumeniikan väitöskirjassaan luterilaista vanhurskauttamisoppia.

Luterilaisuudessa ihmisen pitäisi olla sekä Jumalan kuva että Jumalan kaltainen. Edellinen on tallella, onhan ihmisellä järki ja hän tietää, mikä on hyvää ja oikein. Hengellisissä asioissa tämä ei toimi, mutta yhteiskunnallisissa asioissa se voi toimia.

– Ihminen voi toimia epäitsekkäästi. Mutta Jumalan kaltaisuus on menetetty. Mitä tiukempi tilanne, sitä suurempi on todennäköisyys, että ihminen toimiikin itsekkäästi. Silloin oma suu on lähinnä ja se aiheuttaa rujoakin käyttäytymistä, Juntunen luonnehtii.

Langenneen ihmisen luonnon perimmäistä olemusta on Juntusen mielestä vaikea arvioida.

– Minusta olisi väärin sanoa, että ihminen on täysin paha. Luomisessa Jumala katsoi maailmaa ja kaikki oli sangen hyvää. Paha ei ole olemuksellisesti itsenäinen, vaan hyvän turmeltumista.

Historiassa on kokeiltu erilaisia ihanneyhteiskuntia. Mutta ne eivät ole kestäneet.

Juntusen mukaan luterilaisittain "maailma, perkele ja oma liha" estävät niiden menestyksen.

– Jokaisen ihmisen omahyväisyys, siitä johtuva loukkaantuminen ja pätemisen tarve nousevat teologisesti itsekkäästä himosta. Psykologia puhuisi ehkä tässä alitajunnasta, Juntunen arvioi.

Syntisyyden vähättelystä seuraa, että sovitustakaan ei tarvita

Juntunen harmittelee sitä, että kirkossa, sen päätöksenteossa ja teologiassa fundamentaaliteologiset kysymykset eivät ole muodissa. Ihmisen turmeltuneisuudestakaan ei puhuta. Mediajulkisuuden pintavaahto toistaa samaa.

– Sen sijaan tilalle on tullut jumalakuva-teologiaa.

Ihmisen syntisyyden vähättelystä seuraa Juntusen mielestä kirkossa se, että sovitustakaan ei tarvita, eikä siitä ole tarvis puhua. Varsinkin anselmilaista sovitusoppia veriuhreineen vierastetaan.

Juntunen muistuttaa Augsburgin tunnustuksen sanoista, joiden mukaan ihmiset syntyvät perisynnissä. Se kadottaa, ellei ihminen synny kasteen ja Pyhän Hengen vaikutuksesta uudelleen.

Seurakuntaelämässä perisyntiopetus voi Juntusen mukaan edelleen elää. Se näkyy esimerkiksi messun sanoituksissa. Mutta siitä on tullut omalakinen alue, joka ei hedelmöitä kirkon koko todellisuutta.

– Siksi on hämmentävää, että ekumeenisissa dialogeissa luterilaisesta antropologiasta perisyntioppeineen ollaan tarkkoja, Sammeli Juntunen arvioi.

Kriisitilanteissa ihminen voi käyttäytyä kuin peto

Antropologia jakaa paitsi kirkkojen sisällä myös ekumeenisesti. Lännen kirkon ihmiskäsitys on perisyntiopin vuoksi idän kirkkoa pessimistisempi.

Läntinen antropologia nojaa Paavalin ja Augustinuksen ihmisluontoa koskeviin oivalluksiin. Niitä kehitti edelleen augustinolaismunkki Martti Luther. He ovat käsityksineen kristikunnan suurien teologien joukossa kuitenkin pieni vähemmistö.

Ihmisen tragedian voidaan ajatella olevan siinä, että hän ei edes tiedä pahan radikaalisuutta ja omaa pohjimmaista jumalattomuuttaan. Kriisitilanteissa tämä voi näkyä myös sellaisena egoismina ja petomaisuutena, johon mikään petoeläin ei kykene.

Esivalta ei siis turhaan miekkaansa kanna.

Kuva: Lehtikuva / Eastpress / Seppo Sirkka. Poliisi ja varusmiehet valvoivat Uudenmaan rajaa aiemmin tässä kuussa tiellä 170. Maallista esivaltaa tarvitaan luterilaisuuden mukaan siksi, että ihminen ei aina muuten tekisi vapaaehtoisesti sitä, mitä yhteinen hyvä edellyttää.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.