Kriisi Härnösandin hiippakunnassa sai Ruotsin kirkon piispat puuttumaan työsuhdeturvansa epäselvyyksiin

Härnösands stifts biskopskors, Eva Nordung Byström

Härnösandin hiippakuntahallituksen vaatimus piispan eroamisesta on saanut Ruotsin kirkon piispat reagoimaan. Piispat ovat antaneet julkisuuteen lausunnon, jossa he toteavat Härnösandin kriisin tuoneen esiin tärkeitä periaatteellisia kysymyksiä.

– Tulevaisuudessa tarvitsemme toisenlaisen järjestyksen, jotta voisimme käsitellä tämänkaltaisia tilanteita hyvin, piispat kirjoittavat.

Kotimaa24 kertoi aiemmin, että Härnösandin hiippakunnan piispa Eva Nordung Byström ja hiippakuntahallituksen jäsenet ovat ajautuneet törmäyskurssille. Vuosia jatkuneet työilmapiiriin liittyvät ongelmat kärjistyivät syyskuussa vaatimukseen piispan erottamisesta. Asiasta voit lukea lisää täältä.

Ruotsin kirkon piispainkokouksen mukaan piispanvirka kuuluu itsestään selvästi episkopaalisen kirkon itseymmärrykseen ja on perusta hiippakunnan olemassaololle.

– Ilman piispaa ei ole hiippakuntaa. Historiassa ei ole tehty ensin alueellista jakoa, jolle olisi valittu korkea virkamies. Sen sijaan ensin vihittiin piispa, ja piispan ympärille muodostui seurakunta.

Piispainkokouksen mielestä Ruotsin kirkon ei tulisi voida erottaa piispaa minkään tahon yksipuolisella päätöksellä.

– Jos hiippakuntahallitus irtisanoo piispan, se voi olla työlainsäädännöllisesti oikein, mutta se on vastoin Ruotsin kirkon ekklesiologisia ja demokraattisia periaatteita. Tässä suhteessa kirkkojärjestyksemme uudistaminen on välttämätöntä, piispat toteavat.

Piispainkokouksen mukaan Härnösandin tilanteessa moni kirkon perusperiaate on ristiriidassa keskenään. Piispat toivovat, että piispojen työsuhdeasiassa saadaan aikaan kestävä ratkaisu.

Tilanteesta neuvotellaan Härnösandin hiippakunnassa seuraavan kerran tiistaina 13.10.

Teksti: Kaj Aalto

Lue myös:

Hiippakuntahallitus uhkaa irtisanoa Härnösandin piispan Ruotsissa, taustalla luottamuspula

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliLänsi-Porin kirkkoherraksi Helena Kuusiranta, virkaan oli seitsemän hakijaa
Seuraava artikkeliSeurakuntien luottamushenkilöt toivovat lupaa sähköisiin kokouksiin – kirkkolaki estää

Ei näytettäviä viestejä