KUA mukana - Somalian klaanien vanhimmat järjestäytyvät YK:n tuella

YKn_lippu

Ulkomaanapu on sittemmin jättäytynyt enemmän taustalle ja hankkeen vetovastuu on nyt Religions for Peace  -järjestöllä.

Eräs neuvotteluja koordinoineista ulkomaanavun työntekijöistä oli Helsingin yliopistossa väitöskirjaa tekevä Mahdi Abdile. Hän on parhaillaan opintovapaalla Ulkomaanavusta mutta on jatkanut YK:n pyynnöstä hankkeen tukemista konsulttina. Abdilen mukaan päätös Kansallisen vanhimpien neuvoston, Guurtin, muodostamisesta on merkittävä askel.

- Jokaisella klaanilla on oma rakenteensa, jonka kautta perinteiset johtajat päättävät asioista. Etelä-Somaliassa johtajat eivät ole olleet järjestäytyneitä kuten Somalimaassa ja Puntmaassa. Idea oli luoda tähän järjestelmä, Abdile sanoo.

Somaliassa ei enää käydä klaanien välisiä taisteluita, mutta jännitteitä ja selvittämättömiä asioita on Abdilen mukaan vielä olemassa.

- Nyt heillä on mahdollisuus tuoda esiin eri ongelmia ja yhdessä ratkaista niitä. Perinteisten johtajien rooli on ollut historiallisesti olla mukana kaikessa. He voivat myös auttaa rauhanrakentamisessa.

Neljännes paikoista päätettiin varata naisille

KUA205

- Tosi alkuvaiheessa ollaan. Nyt vasta keskustellaan millainen parlamentti voisi olla. Tämä on YK-vetoinen hanke ja ihmisiä oli aika paljon mukana. Oma roolini oli olla yksi niistä, jotka tätä koordinoivat, Kirkon Ulkomaanavusta virkavapaalle väitöskirjansa vuoksi vetäytynyt Abdile sanoo.

Päätöksessä on historiallista myös se, että vanhimmat päättivät varata neuvoston paikoista neljänneksen naisille.

Kirkon Ulkomaanavun toimivapaalla oleva toiminnanjohtaja, Religions for Peace -järjestön konfliktinhallintaohjelmien johtaja Antti Pentikäinen kiittelee Kirkon Ulkomaanavun panosta hankkeen käynnistämisessä.

- On vaatinut erittäin paljon taitoa ja rohkeutta aloittaa näin vaikea hanke. Myös YK pyytää vain harvoin järjestöiltä tukea näinkin merkittävien hankkeiden edistämiseen rauhanprosesseissa. Siksi on hienoa, että Ulkomaanapuun kertynyttä osaamista on voitu käyttää hankkeen tukena.

(Ylemmässä kuvista YK:n lippu)