Kymmenet arkkipiispaa ensimmäisellä kierroksella äänestäneet jättivät toisen kierroksen väliin

arkkipiispan symbolit

Arkkipiispanvaalin toisen kierroksen äänestysprosentti oli selvästi alhaisempi kuin ensimmäisen kierroksen äänestysaktiivisuus kolme viikkoa aiemmin. Äänestäneitä oli toisella kierroksella noin 50 vähemmän kuin ensimmäisellä kierroksella.

Ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti oli 92,8, toisen kierroksen 89,5. Molemmilla kierroksilla oli mahdollisuus äänestää ennakkoon. Varsinaisina vaalipäivinä keräännyttiin hiippakunnittain ja rovastikunnittain vaalikokouksiin.

Äänestysaktiivisuus laski kaikissa Turun arkkihiippakunnan rovastikunnissa. Turun tuomiorovastikunnassa äänesti 19 ihmistä vähemmän kuin ensimmäisellä kierroksella. Ala-Satakunnan rovastikunnassa äänestäneitä oli 14 vähemmän. Nousiaisten rovastikunnassa määrä laski kahdeksalla, Paimion rovastikunnassa viidellä ja Porin rovastikunnassa neljällä.

Toisella kierroksella äänesti alustavien tulosten mukaan yhteensä 1 050 arkkihiippakunnan äänioikeutettua. Kaikkiaan hiippakunnassa oli runsaat 1 200 äänioikeutettua.

Käytännössä arkkihiippakunnan äänestäjät antoivat vaalissa kolmasosaääniä, joten vaalin tulos ei olisi muuttunut suuntaan tai toiseen yhtä paljon kuin äänestämättä jättäneiden määrä antaa ymmärtää.

Kirkon uudistetun vaalilainsäädännön mukaisesti Turun arkkihiippakunnan äänioikeutettujen äänten painoarvoa on vähennetty, jotta muiden hiippakuntien ja kokonaiskirkon vaikutus vaalissa olisi vahvempi.

Muissa hiippakunnissa äänioikeus oli kaikilla kirkolliskokousedustajilla sekä hiippakuntavaltuustojen, tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen jäsenillä, kaikkiaan 326 ihmisellä. Heistä yhteensä seitsemän jätti alustavien tietojen mukaan äänestämättä arkkipiispanvaalin toisella kierroksella. Äänestysaktiivisuus ei poikennut ensimmäisestä kierroksesta.

Arkkipiispanvaalin toisella kierroksella oli 1 528 äänioikeutettua. Heidän lukumääränsä on vaihdellut vaalin aikana. Lukuun vaikuttaa hiippakunnan papiston määrä, jossa on tapahtunut muutoksia.

Kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki

Lue myös:

Tapio Luoma valittiin uudeksi arkkipiispaksi selvällä äänierolla

Analyysi: Konservatiivien motiivit, eläkepappien aktiivisuus ja neljä muuta syytä, jotka ratkaisevat arkkipiispanvaalin

Tuleva arkkipiispa Tapio Luoma: Erilaisuus ei ole uhka vaan se, ettemme tule toimeen sen kanssa

Arkkipiispanvaalissa toiseksi jäänyt Björn Vikström: Tulos on harppaus konservatiiviseen suuntaan

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.