Lähetyshiippakunta määritteli itsensä säännöissään kirkoksi – "Ei tässä mitään uutta tapahtunut"

Lähetyshiippkunta ja LutherSäätiön toimintakeskus Koinonia Helsingissä

Lähetyshiippakunta teki viime viikonloppuna hiippakuntakokouksessaan muutoksia sääntöihinsä. Pykälissä Lähetyshiippakunta muutti luonnehdinnan itsestään ”kirkollisesta rakenteesta” kirkoksi.

Kyseessä on sääntöjen selkeyttäminen eikä se, että Lähetyshiippakunta olisi yhtäkkiä päättänyt olla oma kirkkokuntansa, toteaa hiippakuntadekaani Juhana Pohjola.

– Nyt halusimme, että säännöt voi juostessakin lukea. On haluttu selkeyttää sitä, että Lähetyshiippakunta on tunnustuksellinen luterilainen kirkko.

Säännöt heijastelevat Lähetyshiippakunnan itseymmärrystä eli sitä, mitä se ajattelee teologisesti itsestään.

Käytännössä Lähetyshiippakunta on toiminut jo pitkään omana kirkkokuntanaan. Hiippakunta on perustanut tasaisesti uusia seurakuntia ja rakentanut taloudellista itsenäisyyttään.

Ajatukseen Lähetyshiippakunnasta omana kirkkokuntana viittaa myös sen toiminta muun muassa kansainvälisissä yhteyksissä. Lähetyshiippakunnalla on ennestään yhteys pohjoismaisten lähetyshiippakuntien kanssa. Lähetyshiippakunta liitettiin Kansainvälisen luterilaisen neuvoston (International Lutheran Council) jäseneksi syyskuussa ja se on solminut yhteyden Kanadan luterilaisen kirkon kanssa. Lisäksi se käy keskustelua yhteydestä yhdysvaltalaisen Missourin synodin kanssa.

– Ei tässä mitään substantiaalisesti uutta tapahtunut. Päivitimme hiippakuntajärjestystä, Pohjola summaa.

Sääntömuutos ei muuta Lähetyshiippakunnan suhtautumista uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymiseen.

– Maailma on täynnä kirkkoja, jotka toimivat erilaisilla yhteiskunnallisilla statuksilla. Rekisteröityminen on yhteiskunnan tarjoama mahdollisuus ja tarkoituksenmukaisuuskysymys, mutta ei meille ajankohtainen asia, Pohjola sanoo.

Lähetyshiippakunnan tulevaisuudensuunnitelmissa on jatkaa toiminnan kasvattamista kotimaassa ja lisätä kansainvälisiä yhteyksiä. Tarkoituksena on jatkaa neuvotteluja myös muiden suomalaisten tunnustuksellisten luterilaisten kirkkojen kanssa. Siihen viittaa myös toinen viime viikonloppuna tehty sääntömuutos, jossa Lähetyshiippakunta määrittelee "jatkavansa osaltaan Suomessa vaikuttanutta luterilaista uskoa ja seurakunnallista elämää".

– En väitä, että edustamme ainoina luterilaisuutta Suomessa. Haluamme sitoutua tunnustukselliseen luterilaiseen perintöön, joka maassamme on vallinnut. Samalla vaalimme yhteyksiä muihin tahoihin, jotka jakavat työnäyn.

Pohjola kertoo Lähetyshiippakunnan käyneen "hyvin pitkälle menneitä oppikeskusteluita muun muassa Seurakuntaliiton kanssa". Seurakuntaliitto on yksi maamme pienistä luterilaisista kirkkokunnista.

– Ei tässä ole tarkoitus vetäytyä omaan kuoreensa.

Lähetyshiippakunnan sääntömuutoksesta uutisoi ensimmäisenä Radio Dei.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Lähetyshiippakunta liitettiin tunnustuksellisten luterilaisten kirkkojen yhteisöön

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.