Lähetysseura tukee kirkkojen julistus- ja diakoniatyötä

Suomen Lähetysseuran ensi vuoden budjetissa 29,8 miljoonaa euroa on kasvua vain hieman (tänä vuonna 29,3 miljoonaa). Lähetysseuran viisivuotisstrategiassa ulkomaisessa työssä keskitytään hankkeisiin, jotka vahvistavat kirkkojen julistus- ja diakoniatyötä, vähentävät köyhyyttä sekä edistävät yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta

Lähetysseuran ensi vuodelle budjetoiduista kuluista 21,8 miljoonaa euroa eli noin 73 prosenttia on osoitettu ulkomaantyölle. Kotimaassa tapahtuvaan varainhankinta-, tiedotus-, koulutus- ja kasvatus- sekä suunnittelutyöhön käytetään 5,8 miljoonaa eli 19,3 prosenttia menoista. Kotimaisen työn kuluihin sisältyy muun muassa hiippakunnallista työtä varten palkatut hiippakuntien lähetyssihteerit. Yleishallinnon osuus on 8,9 prosenttia.

­– Lähetysseuran tulot kasvoivat vielä vuonna 2009 lamasta huolimatta. Tämän vuoden tulot jäänevät hieman edellisvuotta pienemmiksi ja vuoden 2011 tulojen arvioidaan olevan samaa tasoa kuin tänä vuonna. Seurakuntien pienenevät verotulot vaikuttavat myös Suomen Lähetysseuran saamaan taloudelliseen tukeen, talouspäällikkö Päivi Ranta kertoo.

+ Suomen Lähetysseura (perustettu 1859) on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka toimii lähes 30 maassa yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa sekä muun muassa Luterilaisen maailmanliiton kautta. Viime vuoden lopulla Lähetysseuralla oli 335 työntekijää, joista 149 ulkomaisessa työssä. Lähetysseuran toimintaa tukevat seurakunnat, kristilliset järjestöt ja yksittäiset ihmiset. Lähetysseura on myös ulkoministeriön kumppanuusjärjestö.

Edellinen artikkeliUusi laki suojaa myös ateisteja viharikoksilta
Seuraava artikkeliPappi: ”Vikström on väärä opettaja”

Ei näytettäviä viestejä