"Lapset mukaan hautajaisiin, kirkossa saa imettää!" – Lapsella on oikeus hyvästellä rakas ihminen

Lapset mukaan hautajaisiin

Voiko pienet lapset ottaa mukaan hautajaisiin? Tämä on vakiokeskustelunaihe monilla netin mammapalstoilla ja vanhemmuussivustoilla. Nykyään kysymykseen vastataan yhä useammin myönteisesti. Sekä vanhemmat että seurakuntien työntekijät ajattelevat, että kuolemasta ei saa tehdä lapsille tabua.

Pienimuotoinen kysely seurakuntien työntekijöiden valtakunnallisessa Facebook-ryhmässä antoi vaikutelman, että hautajaiset ovat viime vuosikymmeninä pienentyneet, mutta lasten suhteellinen määrä niissä on lähivuosina kasvanut. Alueellisia eroja toki on.

– Vanhemmat tekevät nykyään asiassa hyvin tietoisen päätöksen. He miettivät tarkasti, kuinka lapselle kerrotaan kuolemasta. Hautajaisiin osallistuvia lapsia huomioidaan nyt enemmän kuin 1990-luvulla, sanoo Nokian seurakunnan pappi Sanna Erkanaho.

Lastenohjaaja Susanna Salmela Turusta kertoo pohtivansa aika-ajoin päiväkerholaisten ja perhekerholaisten vanhempien kanssa sitä, kuinka käsitellä lasten kanssa menetyksiä ja surua. Puheeksi tulee myös lasten osallistuminen hautajaisiin.

– Oma lapseni osallistui 4-vuotiaana isoisoisänsä hautajaisiin, ja oli tärkeää jakaa suru yhdessä perheenä.

30 vuotta kanttorina työskennellyt Sirkku-Liisa Niemi Vantaalta kertoo, että ennen sylilapsia ei juurikaan tuotu siunaustilaisuuteen. Vaunujen kanssa oltiin ulkona.

– Nyt pienet lapset tuodaan kappeliinkin. Kirkolla on salliva maine. Ihmiset tietävät, että lapset ovat tervetulleita myös hautajaisiin.

Niemi muistelee viimevuotisia hautajaisia, joissa saattoväessä oli paljon lapsia. Vainaja oli lastenohjaaja ja omaiset olivat valinneet virren Jumalan kämmenellä.

– Hain papin puheen aikana sakastista kanteleeni ja säestin sen virren edestä. Kaikki alkoivat laulaa ja leikkiä Jumalan kämmenellä, isät ja äiditkin. Ne olivat aika riemulliset hautajaiset.

Lapsille kuolema ei ole ongelma

Facebookin vanhempien vertaistukiryhmässä kymmenet vastaajat olivat melko yksimielisiä siitä, että lapsilla on oikeus päästä mukaan hautajaisiin. Lasten on saatava hyvästellä rakas ihminen, surra ja kysellä. Lapset myös tuovat hautajaisiin toivoa, iloa ja tunteen elämän jatkumisesta.

– Meidän lapset ovat vauvasta asti olleet mukana hautajaisissa. 2- ja 5-vuotiaille oli tärkeää antaa pienet kukat mummolle ja ukille. Ukin arkun päälle hautaan he pudottivat myös paperilennokin. Lapset toivat lohtua surun keskellä, Marianne Partanen kertoo.

Ryhmäläiset painottivat, että lapsille kuolema ei ole ongelma. Aikuiset tekevät siitä ongelman.

– Hautajaisissa en näe mitään traumaattista, jos aikuinen on valmis vastaamaan lapsen kysymyksiin ja kannattelemaan lasta, Partanen sanoo.

Muistoissa yhteinen pitsahetki

Elina Raunio kertoo äitinsä ottoäidin hautajaisista, joissa saattoväen keski-ikä oli seitsemänkymmenen korvilla. Ainoa lapsi oli Raunion 3-vuotias poika. Pikkumies oli tohkeissaan kukkien ja ihmisten määrästä.

– Muistotilaisuudessa oli ihan älyttömän hienoa päästä kokeilemaan luvan kanssa pappojen rollaattoreita. Tilaisuuden järjestäjä ei ollut tullut ajatelleeksi, että kaikki eivät juo kahvia. Onneksi kylmiöstä löytyi pullo Coca Colaa, josta ilahtuneena poika kohotti pöydän päässä lasinsa ja vilpittömän iloisesti hihkaisi: kippis! Pappi on kuulemma jälkeenpäin moneen kertaan muistellut, miten ihana tunnelmanluoja tämä pikkukaveri oli.

Piia Rämö oli joulukuussa lapsineen rakkaan ihmisen hautajaisissa.

– 3- ja 6-vuotiaita on helpottanut hautajaisten muistelu ja se, ettei mummu vain kadonnut johonkin, vaan oli siellä arkussa ja arkku on nyt maassa.

Mia Lindbäck oli vuosi sitten kolmevuotiaansa kanssa lähisukulaisen hautajaisissa. Hän kertoi lapselle etukäteen, että siunaustilaisuuden hiljaisina hetkinä muistellaan vainajaa.

– Yhden hiljaisen hetken aikana lapsi kuiskasi minulle, että nyt muistelen sitä, kun söin hänen kanssaan pizzaa. Kaikki meni hienosti. Muistotilaisuudessa annoin lapsen näkyä ja kuulua, koska tiedän, että myös vainaja olisi sen hyväksynyt.

Vainajan näkeminen voi rauhoittaa lasta

Monet keskustelijat painottivat, että jos lapsia ei oteta mukaan hautajaisiin, silloin kuolemasta tehdään heille pelottava mörkö. Jotkut kertoivat saaneensa omakohtaisesti traumoja siitä, ettei heitä otettu lapsena mukaan läheisen hautajaisiin. Trauma saattaa siirtyä seuraavallekin polvelle.

– Isoäitini kuoli vuonna 1931 äitini ollessa 6-vuotias. Hänet haudattiin synnyinpaikkakunnalleen Viipuriin. Äiti ei päässyt hautajaisiin eikä koskaan edes käymään haudalla. Minua järkyttää tämä vieläkin! Koen olevani osa tätä traumaa. On hyvä, että asioita mietitään nykyään lasten näkökulmasta, sanoo Leppävaaran seurakunnan kanttori Pauliina Hyry.

Sekä vanhemmat että seurakuntien työntekijät pitivät hyvänä myös sitä, että lapsi otetaan mukaan katsomaan vainajaa ennen hautajaisia.

– Lastemme isovanhemmat ovat menehtyneet lähiaikoina, ja lapset ovat nähneet heidät kuoleman jälkeen. Se on ollut hyvä kokemus. Lapset ovat ymmärtäneet, että jäljelle on jäänyt vain kuori, eikä rakas ihminen ole enää siinä läsnä tai vain kadonnut jonnekin, Laura Korkeamäki kertoo.

– Tämän kokemuksen myötä ajattelen entistä vahvemmin, että lapsilla on myös paikkansa hautajaisissa. Mitä läheisempi ihminen, sitä tärkeämpää on lapsenkin olla mukana saattamassa viimeisellä matkalla. Onhan se raskasta vanhemmalle oman surunsa lisäksi kannatella lasta, mutta se on yksi vanhemmuuden tehtävistä.

Heidi Hirvonen kertoo olleensa pienten lasten kanssa ortodoksihautajaisissa, joissa arkku on auki ja vainaja näkyvillä.

– Lapset totta kai kyselivät ja miettivät asioita, mutta en kokenut sitä kiusallisena ollenkaan.

Kirkossa saa imettää

Mammapalstoilla keskustellaan usein myös siitä, onko kirkossa sopivaa imettää. Mäntyharjun kanttorin Eero Kantolan mukaan vastaus on yksiselitteinen: kyllä on! Äiti ei voi päättää, milloin vauvalla on ruoka-aika.

– En unohda koskaan, kun nuori äiti tuli pahoitellen kappelin urkuparven rappusille imettämään suvun nuorinta, ihan vastasyntynyttä. Vanhin oli edessä arkussa. Imettävä äiti oli minulle perheenisänä mitä luonnollisin asia ja sanoin äidille, ettei tarvitse pahoitella. Olimme molemmat liikuttuneita. Hetki oli yksi kauneimpia, mitä olen työssäni kokenut.

Tarvitaan turvallinen aikuinen ja puuhaa

Osa vanhemmista on sitä mieltä, että alle 3-vuotiaan kanssa ei kannata mennä siunaustilaisuuteen. Pienelle riittää mukana olo muistotilaisuudessa. Mikäli vainaja ei ollut lainkaan lapsirakas tai lapselle tuttu, moni olisi valmis jättämään lapsen hoitoon koko hautajaisten ajaksi.

Vastaajat painottivat, että lapsi tarvitsee hautajaisissa rinnalleen tutun, turvallisen aikuisen. Jos oma vanhempi pelkää menettävänsä surun vuoksi täysin kontrollinsa, lapsen turvaksi voi ottaa kummin, enon tai tädin. Lapset voi myös tuoda kirkkoon tutustumaan jo vähän etukäteen, ja heidän kanssaan voi vaikka sytyttää kynttilän.

Suurperheen äiti, kanttori Merja Lohilahti suosittelee, että vanhemmat käyvät hautajaisia ennakkoon läpi lasten kanssa vaikka piirtäen. Lapselle voi kertoa siunaustilaisuuden vaiheet ja heidän kanssaan voi keskustella ennakkoon myös erilaisista tunteista, joita hautajaisissa saattaa ilmetä.

– Mitä enemmän asioita lapsille sanotetaan, sen turvallisempi heidän on olla uusissa tilanteissa.

Jotkut ottavat pikkulapsille mukaan siunaustilaisuuteen rusinapaketin tai pientä puuhaa. Vihdin seurakunnan pappi Laura Pentti varasi kerran lapsille siunaustilaisuuteen korttipohjia ja värikyniä. He saivat askarrella siunauksen aikana kortteja edesmenneelle isovanhemmalleen.

– Keskittyneesti ja kauniisti he piirsivät ja kirjoittivat. Kortin he saivat sitten heittää hautaan tai laittaa haudalle kukkien joukkoon. Suosittelen!

Hassunkurisetkin sattumukset lasten kanssa saavat yleensä hautajaisissa ymmärrystä. Heli Karlssonille oli itsestään selvää, että 1- ja 3-vuotiaat lapset otetaan mukaan mummon hautajaisiin.

– Ei reissu ihan kommelluksitta mennyt. 1-vuotias heitti mummolle vähän lukemista hautaan ja isompi meinasi hypätä perään hakemaan pehmokirjaa. Ei reissu ihan kommelluksitta mennyt. 1-vuotias heitti mummolle vähän lukemista hautaan ja isompi meinasi hypätä perään hakemaan pehmokirjaa. Mies sai onneksi isommasta kiinni, vaikka lapsi protestoikin jäätävästi. Se on vain elämää.

Juttu on julkaistu 6.6. ilmestyneessä Kotimaa Pro -liitteessä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.