Lapualla pappiskandidaatilta kysytään sateenkaarivihkimistä – vastaus voi vaikuttaa siihen, saako vihkimystä vai ei

Kotimaa24:n tietojen mukaan Lapuan hiippakunnassa eräs pappisvihkimys olisi kariutunut siihen, että vihkimystä pyytäneeltä olisi kysytty, aikooko hän vihkiä sateenkaaripareja. Kun hän oli vastannut myönteisesti, seurauksena olisi ollut vihkimyksen epääminen.

Kotimaa24 kysyi asiasta piispa Simo Peuralta. Hän ei kommentoinut mitään yksittäistä tapausta.

Peura sanoi kuitenkin kysyvänsä pappisvihkimystä hakevilta useita kysymyksiä, jotka käsittelevät sitoutumista kirkon opetukseen, järjestykseen ja toimintaperiaatteisiin. Tämä on Peuran mukaan piispan tehtävä.

– Jos henkilö ilmoittaa, ettei hän voi toimia yhteistyössä kaikkien papiksi vihittyjen kanssa, häntä ei voida vihkiä pappisvirkaan. Vastauksia muihin kysymyksiin arvioidaan kokonaisuutena. Yhteen yksittäiseen kysymykseen annettu vastaus ei suoraan mahdollista eikä estä papiksi vihkimistä, Peura painottaa.

Peura toteaa, että samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen ja siunaaminen ovat kirkossa ajankohtainen asia.

– Sen vuoksi minusta on hyvä, että myös se otetaan tässä yhteydessä esille muiden kysymysten ohella. Olen todennut, että vihkimyksessä pappi, niin virkaan vihitty kuin papiksi vihittävä, sitoutuu noudattamaan kirkollisten toimitusten kirjan ohjeita.

Peura sanoo, että jos pappiskandidaatti ilmoittaa aikovansa vihkiä myös sateenkaaripareja, ”se herättäisi isomman kysymyksen” siitä, haluaako henkilö sitoutua kirkon opetukseen ja järjestykseen.

– Asiaa pitäisi pohtia.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Luterilaiset papit vihkineet tai siunanneet yli sata sateenkaariparia

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliYhdysvallat lakkauttaa tukensa pakolaisjärjestö UNRWA:lle – päätöksen pelätään lisäävän levottomuuksia Gazassa
Seuraava artikkeliKiina tiukentaa otetta uskonnoista – haluaa estää ”kaoottisten” tietojen leviämistä verkossa

Ei näytettäviä viestejä