Lapuan herättäjäjuhlien aluevaltaus – körttimessu viedään helluntaikirkkoon

Lapuan herättäjäjuhlat kokoaa lauantaina 5.7. herännäisnuoret messuun, jossa sekä musiikki että paikka poikkeavat totutusta. Körttihenkisessä Taivas varjele -yömessussa soittaa Groove Awakening -niminen big band, ja herättäjäjuhlien historian ensimmäistä nuortenmessua varten lainataan helluntaiseurakunnan rukoushuonetta.

Lapualaisnuorten big bandin laulusolistina on Samuel Pöntinen. Saarnan pitää papiksi opiskeleva lapualainen Aaro Panula, ja liturgina toimii pastori Minna Lainimo Ylistarosta.

Siionin virsien sovitukset messuun on laatinut bändin pasunisti Arttu Hautala. Seitsemän Siionin virren lisäksi lauletaan virsikirjasta ja Nuorten punaisesta veisukirjasta.

Yömessun pitopaikka keksittiin tilaongelman kautta. Tuomiokirkko oli varattu konserteille, ja juhlakentälle ei haluttu jäädä saderiskin vuoksi. Juhlien nuorisotoimikunta esitti Lapuan helluntaiseurakunnalle pyynnön saada lainata heidän rukoushuonettaan.

– Yhteistyöpyyntö tuntui meistä hyvältä, ja seurakunnan johtoryhmänä keskustelimme päätöksestä perusteellisesti, kertoo helluntaiseurakunnan pastori Veli-Matti Köykkä.

Köykän mukaan johtoryhmä oli sitä mieltä, että yhteistyö on suuri mahdollisuus koko paikkakunnan hengelliselle ilmapiirille.

– Kristittyjen yhteys on avainkysymys Jumalan työlle koko kristillisessä kentässä.

Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti Matti Salomäki piti helluntaikirkon lainaamista ekumeenisesti luontevana ja käytännöllisenä ideana.

– Ekumenia toimii, kun pelisäännöt ovat selvät, ollaan selvillä teologisista eroavaisuuksista ja kunnioitetaan niitä.

Salomäkeä ilahduttaa, että luterilaisen kirkon piispainkokous on kannustanut kirkkokuntien väliseen ekumeeniseen vieraanvaraisuuteen, esimerkkinä juuri tilojen lainaamiseen.

– Paikallinen yhteistyö sopii myös herännäisyyden linjaan, sillä Herättäjä-Yhdistys on juuri liittynyt Suomen ekumeenisen neuvoston jäseneksi.

Kuvassa Groove Awakening -big band, joka musisoi herättäjäjuhlien nuortenmessussa muun muassa Siionin virsiä.

Kuva: Heli Karhumäki

Edellinen artikkeliHeli Väyrysestä Rauhan Tervehdyksen päätoimittaja
Seuraava artikkeliOulun tuomiokapituliin kanneltiin vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta

Ei näytettäviä viestejä