Lestadiolaispoliisin tapaus nostaa pintaan monia lisäkysymyksiä

Lestadiolaispoliisin tapauksen laaja tarkastelu

Helsingin Sanomat (26.1.) toi esiin tapauksen, jossa vanhoillislestadiolainen poliisi oli saatu selvittelemään liikkeen sisäistä asiaa liikkeen johdon pyynnöstä. Nyt pohditaan, menivätkö poliisin ja yksityishenkilön rooli sekaisin. Asia on valtakunnansyyttäjänvirastossa, joka arvioi aloitetaanko poliisin toiminnasta esitutkinta.

Tapaus nostaa esiin paljon itseään laajempia kysymyksiä. Miten paljon vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä hyödynnetään liikkeen jäsenten välisiä sisäisiä suhteita? Onko siinä sinänsä mitään väärää, kaikkihan niin tekevät? Voiko kuitenkin joskus käydä niin, että liikutaan ammattietiikan tai kenties joskus jopa laillisuuden rajoilla?

Kotimaan Pron laajaan artikkeliin haastattelemat lestadiolaisuustutkijat painottavat, että asioista ei oikeastaan ole suoranaista tutkittua tietoa eivätkä tällaiset kysymykset liity vain vanhoillislestadiolaisuuteen. Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuuden verkottuneisuuden tutkimukselle olisi kuitenkin suuri tarve.

Johanna Hurtig on tutkinut vanhoillislestadiolaisuuden piirissä tapahtuneita lasten hyväksikäyttötapauksia. Hänelle lestadiolaispoliisin tapaus, vaikka se on vielä selvittämättä, tuo mieleen kysymyksen yhteiskunnan vastuusta.

– Eivät nämä ole enää yhteisön sisäisiä asioita. Yhteiskunnan pitää auttaa yhteisöä, ettei synny tällaisia eettisiä ristiriitoja, hän sanoo vakavana.

– Tästä aukeaa isoja kysymyksiä. Miten yhteisön johto käyttää jäsentensä erilaista ammatillisuutta, missä se voi sitä käyttää, milloin käytetään oikein, missä sitä voi käyttää väärin niin, että rikotaan ammattieettisiä sääntöjä esimerkiksi. Sellaisen keskustelunhan tämä tuo, Hurtig sanoo Kotimaa Prolle.

Siellä käsityksensä asioista kertovat myös tutkijat Aini Linjakumpu, Tapio Nykänen, Mauri Kinnunen sekä vanhoillislestadiolaisessa SRK:ssa viestinnästä nykyisin vastaava Olli Lohi.