"Luo rakkaittemme, jos me pääse emme" – Gospelartistit julkaisivat pandemia-ajan tunteikkaan musiikkivideon

Tunnetut suomalaiset gospelartistit ovat julkaisseet pandemia-ajasta kertovan kappaleen ja musiikkivideon Toivon lintu. Laulun on sanoittanut Anna-Mari Kaskinen, säveltänyt Pekka Simojoki ja sovittanut Lasse Heikkilä.

Simojoen, Kaskisen ja Heikkilän lisäksi musiikkivideolla ovat mukana muun muassa Jippu, Make Perttilä ja Olli Helenius. Vappuaattona julkaistun videon on muutamassa päivässä nähnyt noin 40 000 ihmistä.

Video julkaistiin vain pari viikkoa sen jälkeen, kun idea siitä oli syntynyt Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen puhelinkeskustelussa.

– Olin seurannut, miten maailmalla on korona-aikana tehty maratonkonserttia ja yhteisvideoita. Mielessäni oli ajatus, voisimmeko me gospelmusiikin puolella tehdä jotain vastaavaa. Ja sitten Pekka Simojoki soitti ja ehdotti samaa, Anna-Mari Kaskinen kertoo Ohjelmatoimisto Kristallin tiedotteessa.

– Olen korona-aikana julkaissut useita runoja Facebookissa. Yksi runoista oli Uudenmaan rajalla, jonka kirjoitin kun rajat suljettiin ja 86-vuotias äitini jäi rajan taakse. Runo kertoo pienestä västäräkistä, joka lentää kaikkien rajojen yli. Uusi laulu päätettiin tehdä tämän runon pohjalta. Näinä aikoina monet kaipaavat läheisiään, Kaskinen jatkaa.

Tiedotteessa kerrotaan, että Kaskinen ja Simojoki keskustelivat parin päivän aikana puhelimitse säkeistöjen rytmistä ja rakenteesta, ja teksti muokattiin valmiiksi. Tuottaja Lasse Heikkilä sovitti laulun, soitti taustat, teki nuotteja, jakoi lauluosuudet solistien kesken ja miksasi kaiken yhteen.

Anna-Mari Kaskinen kertoo toivovansa, että laulu voisi tuoda poikkeusaikaan toivoa ja iloa.

– Rukous ylittää kaikki raja-aidat ja muurit.

Kappale kuullaan myös äitienpäivän nettikonsertissa Toivon säteitä, joka lähetetään verkossa sunnuntaina 10.5. kello 18. Ohjelmatoimisto Kristallin tuottamassa konsertissa ovat mukana Jaakko Löytty, Pekka Simojoki, Petri Laaksonen, Jippu, Exit, Gospel Power, Pekka Laukkarinen, Make Perttilä, Olli Helenius ja Eve&Ossi. Lisäksi Anna-Mari Kaskinen lausuu poikkeustilan aikana syntyneitä runojaan. Osa konsertin tuotosta ohjataan Kotimaanavun hätäapurahastoon.

Kuva: Kuvakaappaus musiikkivideolta.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.