Luterilaiset ja helluntailaiset tekivät sovinnon – Arkkipiispa: "Haluan pyytää anteeksi kaikkea sitä syntiä"

tapio Luoma ja Klaus Korhonen

Helluntaiherätyksen syyspäivillä Helsingissä torstaina solmittiin sovinto helluntailaisten ja luterilaisten välille. Sovintotapahtumassa luterilaista kirkkoa edustanut arkkipiispa Tapio Luoma ja helluntaiherätystä edustanut pastori Klaus Korhonen pyysivät anteeksi omien kirkkokuntiensa puolesta.

– Haluamme pyytää anteeksi, että olemme syyllistyneet toisen uskon vähättelyyn, jopa mitätöimiseen, emmekä ole kääntäneet toista poskea vaan antaneet takaisin, Klaus Korhonen lausui.

– Haluan tässä pyytää anteeksi kaikkea sitä syntiä ja pahoja, kovia sanoja, joita me luterilaiset olemme historian kuluessa sanoneet, Tapio Luoma puolestaan sanoi.

Tämän jälkeen Korhonen ja Luoma julistivat kumpikin oman kirkkokuntansa osalta toiselle synninpäästön.

Korhonen korosti, että sovinnossa on kyse jostain, mikä tapahtuu sydänten tasolla.

– Tämä ei merkitse opillisten erojen poispyyhkimistä, hän huomautti.

Luoma totesi tunnistavansa luterilaisessa kritiikissä myös kateutta.

– On vaikea saarnaa tehdessään katsoa ikkunasta, miten helluntaiseurakuntaan menee paljon väkeä, hän sanoi.

Helluntaiherätyksen historioitsija Jouko Ruohomäki muisteli sovintotapahtumassa helluntailaisten ja luterilaisten vaikeaa suhdetta. Helluntailaisia verrattiin itseään huumaaviin noitiin ja tanssiviin dervisseihin. Monet käytännön asiat tuottivat myös ongelmia, kuten se, minne sai haudata ja missä sai siunauksen toimittaa.

– Muistan itsekin 1980-luvun puolivälissä siunanneeni vainajan hautausmaan välinevarastossa, Ruohomäki kuittasi.

Vastaavasti helluntailaiset moittivat etenkin luterilaisia pappeja leipäpapeiksi.

Sovinnon hetki oli tulosta vuosikymmenten keskusteluista luterilaisten ja helluntailaisten välillä. 2000-luvulla dialogia on käyty puolivuosittain. Yhdessä on syöty ja rukoiltu samalla, kun on pohdittu käytännön kysymyksiä, kuten avioliittoon vihkimistä ja hautaamista, ja isoja teologisia aiheita, kuten kastetta ja ehtoollista.

Tampereen piispa Matti Repo totesikin omassa puheenvuorossaan, että Jumalan toiminta kasteessa ja ehtoollisessa on merkittävä perusta, jonka pohjalta luterilaiset ja helluntailaiset ovat voineet alkaa vaalia yhteyttään.

Kuva: Freija Özcan. Arkkipiispa Tapio Luoma ja pastori Klaus Korhonen pyysivät kirkkokuntiensa puolesta anteeksi Helsingin Saalem-seurakunnan lavalla.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

70 kommenttia

  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Parahin Manu!

    “Vedellä pesten”, ,,,mutta, mutta, “Sanan kautta”.

    Tässäkin ujutat pelastavaa vettä, vaikka se pesu on Sana. Älä sitten päälle sano, että oltaisiin samalla linjalla.

    Sinun eri linjasi on evlut linja, se, mikä ei linjana pelasta, mutta kasvattaa kirkkoa.

    Et ole mitenkään huomioinnut Muroman sekavuutta itsensä eli oman julistuksen kuuluvimman argumentin kanssa. Ensin lapsikaste johdattaa helvettiin ja sitten ……. veden pinnalle jää kellumaan kasteen lahjoja??? Sekavaa, jota jotkut julkeavat sanoa syvällisyydeksi!

    Manu, sinulla on uskon kautta vetoa helluntalaisiin. Meillä on lituska kirja uskoontulleitten kasteesta ja se on Kristus-kallion päällä. – Raamatusta poikkeava ja nk. kehällinen uskonnollisuus-käsitys saa ruokansa teologiasta, siitä jumaluusopista, jossa on MUKANA Luojakin. Jo tämä perustus kirjotuttaa metrikaupalla kirjoja, etenkin sakramentaalisesta kasteesta, sakramentaalisesta ehtoollisesta. Kuitenkin kumpikin opetus on täydellisesti Raamatuss aja Jeesuksen asetussanoissa. Raamattu myös kertoo kuinka Pietarin helluntaisaarnan jälkeen niitä käytännössä noudatettiin. Raamattu myös kertoo kuinka veljesyhteyteen luikerteli väärää opetusta. Jeesu, itse Seurakunnan pää puuttui asiaan sanomassaan seitsemälle paikallisseurakunnalle.

    Tällä haluan tuoda esille sen, että heti, aivan alussa oli uskovien joukosta nousseita väärinopettajia. Väärä oli todettavissa Kirjoituksista, niin VT:n kuin mm. Paavalille, Jeesukselta annettujen kirjoitusten perusteella. Väärä jatkoi kulkuaan, etenkin kirkolliskokousten uomassa, josta Apostolinen alkuperäinen seurakunta pysyi erossa. Väärä naulittiin nk. Nikeian uskontunnustukseen, eli: “Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,”.

    Nikean uskontunnustus on luikerrellut helluntalaiseen teologis-intellektuaaliseen keskuteluun. Sillä ei ole mitään tekemistä uskoontulonkanssa, joka on kaiken pohja, alku. Tätä koskee varotus: 2. Kor. 6:17, erotkaa heistä ja lähtekää pois heidän keskeltänsä. Tämä oli myös syy nk- helluntaiherätyksien syntyyn. Erottiin ja erotettiin “heidän keskeltänsä”. – Ei ole mitään keinoa tehdä sopimusta, yhteistyötä niiden kanssa, jotka Nikean uskontunnustuksen päälle uskonsa perustavat, koska se ei ole Kristus-kallio.

    Yksilöuskovia luterilaisessa kirkossa on, jotka ovat pakotettuja myötäilemään väärää oppia. Raskasta ja vaikeaa!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Vielä kommentti Muromaan. Luin Muromaa nuorena, mutta nykyään pyrin jäsentämään asioita enemmin Raamatun kuin Muroman kautta. Syy olla ottamatta kantaa Muromaan on siinä, a) etten enää muista hänen ajatuksiaan kovin kirkkaasti, b) ja myös siinä, ettei hänellä ole enää minulle samanlaista auktoriteettin asemaa kuin nuorena.

      Ukko Muroma on jo kirkkaudessa ja päässyt näistä kipuiluista, joissa me väännämme. – Se on minusta aika hauska ajatus;-)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Kirjoitat Reijo: “Nikean uskontunnustus on luikerrellut helluntalaiseen teologis-intellektuaaliseen keskuteluun.”, jolla tarkoitat Nikean uskontunnustuksen sanamuotoa: “Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,”.

    Monet asiat voidaan ymmärtää Raaamatun mukaisesti, tai sitä vastaan. Itse ymmärrän Nikean yllä mainitut sanat viittauksena Pietarin saarnaan, jossa hän sanoo: “”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.” (Apt.2:38). Siinäkin samassa yhdeydessä ovat kaste, syntien anteeksiantaminen ja Pyhän Hengen lahja.

    Nikean uskontunnustus sijoittaa tämän asian ns. kolmanteen uskonkappaleeseen, joka tarkoittaa Pyhän Hengen työn tunnustamista yhteisesti. – Siinä ei lue, että kaste ilman uskoa pelastaa. Siinä ei myöskään revitä Pietarin mainitsemaa parannusta ja pelastusta toisistaan irti. Eikä siinä tehdä kasteesta erillistä ohituskaistaa Kristuksen ristin ohi…

    Siksi en ihmettele, jos helluntailiike tutkii nyt keskuudessaan mahdollisuutta käyttää tätä vanhan kirkon tunnustusta, koska siinä vain luetellaan Raamatusta löytyviä kristilliselle seurakunnalle tunnusomaisia uskonasioita. Kun tämä Jumalan eläväksi tekevä työ eli uudestisyntyminen liitetään vielä Pyhää Henkeä käsittävään osioon, sen ajattelisi sopivan varsin hyvin myös helluntailaisille.

    Myönnän toki Reijo tuntevani sympatiaa helluntaiveljien ja sisarten suuntaan. Tässä olet oikeassa ja tämä asia on kulkenut oikeastaan mukana koko elämäni ajan. Harmi, ettei se ehkä välity niin vahvasti tässä keskustelussamme. Arvostan silti tapaasi sanoa näkemyksesi suoraan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Manu,

      Arvostan, että vielä näit vaivaa kommentoida.

      Raamatussa on ohjeet kaikkeen. Kun ohjeet eivät miellytä tai sovi esim. evlut opetuksen pirtaan, niin mennään sellaisilla perusteilla, mitä Raamattu ei kielläkkään, kuten kastamasta lapsia. Tämä on käsittääkseni suora lainaus Lutherin opetuksesta ja sen hän ‘oivalsi’ sen jälkeen, kun hän näki välttämättömäksi omaksua paavin opetus lasten kastamisesta, eli kaste-pelastaa. Myös tuo Nikea-tunnustuksen selityskaavasi seuraa samaa, eli eihän siinä sanota sitä ja tarkoitus on toinen kuin sanotaan.

      Mielestäni uskontunnustus on tarpeeton, koska Raamattu sanoo keskeisen asian selkeämmin ja jopa lyhyemmin. Esimerkiksi Apt. 7:37, ” Mutta Philippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi.”

      Tämä on yksi paikka Raamatusta, mikä tiivistää kaiken olennaisen, eli uskoontulon, suun tunnustuksen ja kasteen.

      Matt. 5:37, ” vaan olkoon teidän puheenne: ‘On, on’, tahi: ‘ei, ei’. Mitä siihen lisätään, se on pahasta” Tämä ohje estäisi ne lukemattomat selitykset lapsikasteesta.

      Raamattu sisältää kaikki, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Tämä kaikki on myös kaikille ymmärrettävässä muodossa.

      Raamattu, eli Sana, eli Jeesus on kallio, jonka päältä kaikki löytyy.

      Ei-raamatullinen on suossa, jonka ‘syvällisyys’ kätkee loppumattomat tulkinnat. Näin on kaiken harhan laita.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Kiitos Reijo,

      Olen aivan samaa mieltä siinä, että yksin Raamattu on kaiken kristillisen opetuksen, julistuksen ja elämän lähde ja normi. Sitä Nikean tunnustuskaan ei pyrkinyt aikanaan horjuttamaan, vaan pikemminkin puolustamaan. Kyseisen tunnustuksen tausta on tämä:

      Tuolloin eli 300-luvun alussa Alexandriassa, Pohjois-Afrikassa alkoi vaikuttaa Areios-niminen presbyteeri, joka sanoi, että Jeesus Kristus on luotu olento. Areioksen mukaan vain Isä oli todellisesti Jumala, mutta Poika ja Pyhä Henki luotuja enkeliolentoja. Tuolloin tämä ajatus oli filosofisesti muodikas. Siksi Areios sai kannattajia myös piispoista. Tästä repesi kirkon sisälle laaja riita ja hajaaannus. Se uhkasi kristikunnan ykseyttä.

      Areiolaiset julistivat: “hn pote ote ouk hn” = “oli (aika) jolloin häntä (siis Jeesusta) ei ollut”. Kristillisen kannan puoltajat puolestaan julistivat: “aei QeoV, aei uioV” eli “Jumala (on ollut) aina, Poika (on ollut) aina” ja “ama pathr, ama uioV” eli “Isä ja Poika (ovat olleet) yhdessä aina”.

      Meidän voi olla helppo vähätellä uskontunnustuksia, koska me katsomme voivamme löytää vastauksia suoraan Raamatusta. Tähänkin em. kiistaan näyttäisi olevan helppo löytää vastaus seuraavasta Jeesuksen sanasta: “Jeesus sanoi heille: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut”.”(Joh.8:58)

      Meidän on kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka UT:n kaanonin tekstit olivat laajalti käytössä jo hyvin varhain, kristillinen kirkko kykeni järjestämään kaanonin vahvistavan laajan kokouksen vasta vainojen jälkeen. Siksi yhteiset uskontunnustukset auttoivat jäsentämään ja puolustamaan raamatullisen uskon asiaa jo sekavinakin aikoina. Näin ollen on epäreilua unohtaa esim. em. Jeesuksen Jumaluutta puolustavan Nikean tunnustuksen historiallinen tausta, ja jopa hyökätä näitä tärkeitä apologian työkaluja vastaan aikana, jolloin meillä on paljon helpommat olot…

      Ps. historiallisen sisällön asioista kiitos SRO:n Lauri Vartiaiselle…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Mietin, mitä käytännön merkitystä anteeksipyynnöillä oli. Ainakin riitely kasteasiasta näyttää jatkuvan ruohonjuuritasolla niinkuin ennenkin. Enkä oikein jaksa uskoa, että se tämän sivuston ulkopuolellakaan kummemmin laantuu.

    Mutta sitä pidän positiivisena, että luterilainen arkkipiispa ojentaa sovinnon kättä myös vapaisiin suuntiin päin. Aiemmin ekumeeniset kädenojennukset ovat suuntautuneet ortodoksiseen ja katoliseen kirkkoon. Itse koen enemmän yhteisymmärrystä vapaisiin suuntiin kuin näihin katolisiin, joissa on paljon enemmän sellaista ainesta, jota oudoksun.

    Olen jopa kerran (kutsuttuna) osallistunut helluntailaisten ehtoolliseen, enkä pitänyt sitä mitenkään kyseenalaisena. Mutta katoliseen tai ortodoksiseen ehtolliseen minua ei päästettäisi. Enkä itseasiassa edes meni vaikka kutsuttaisiin, niin vieraita piirteitä niihin sisältyy.

    Ilmoita asiaton kommentti