Maailman pelastavaa etiikkaa etsimässä

Kaikissa uskonnoissa kilvoitellaan kohti hyvyyttä, totuutta, kauneutta ja toista ihmistä, professori Reijo E. Heinonen sanoo. Hänen mielestään rauha ja kestävä kehitys voidaan saavuttaa etsimällä uskonnoista erottavien asioiden sijaan yhdistäviä periaatteita.

Eläkkeellä oleva naantalilainen teologian professori Reijo E. Heinonen on asetellut olohuoneensa ikkunan eteen näyttävän kokoelman kirjoittamaansa kirjallisuutta, artikkeleita ja julkilausumia.

Suurin osa niistä käsittelee Heinosen monipuolisen elämäntyön lempiaihetta, maailmanlaajaa etiikkaa.

Näyttelyyn sopii tutustua sillä aikaa kun isäntä valmistaa keittiössä kahvit. Myöhemmin kansallisbibliografiasta selviää, että Heinonen on nostanut laajasta tuotannostaan tutustuttavaksi vain yhden teeman.

Ehkä keskeisin kaikista on hänen suomeksi toimittamansa teos Vastuun aika: Puheenvuoroja eettisestä maailmanjärjestyksestä.

Alkuperäisteoksen toimittaja on Heinosen taistelutoveri Hans Küng. Tämä kiistelty sveitsiläinen katolilainen pappi on globaaliin etiikan tunnetuin puolestapuhuja.

Küngin – ja myös Heinosen – teesi kuuluu: Maailman kansojen välillä ei ole rauhaa ennen kuin uskontojen välillä on rauha.

Globaalietiikan puolestapuhujat ovat optimisteja. He uskovat Heinosen tavoin, että yhteisten arvojen varassa voidaan saavuttaa harmoniaa kulttuuriin, uskontoon, syntyperään ja asuinpaikkaan katsomatta.

Näitä yhteisiä arvoja ovat väkivallattomuus, kaiken elämän kunnioittaminen, oikeudenmukainen talouselämä, suvaitsevaisuus, totuus, miehen ja naisen tasa-arvoinen kumppanuus sekä vastuullisen tietoisuuden kasvattaminen, Heinonen luettelee.

Vuonna 1993 eri uskontokuntien edustajista koottu ”maailmanuskontojen parlamentti” antoi Chicagossa globaalin etiikan julistuksen. Hans Küng oli tekstin isä ja Heinonen on tehnyt kymmenet vuodet työtä sen hyväksi, että julistuksen sisältö pantaisiin käytäntöön myös Suomessa.

Monet konservatiivikristityt ovat suhtautuneet torjuvasti Reijo Heinosen tavoittelemaan maailmanuskontojen yhteistyöhön. Heidän mukaansa uskontojen yhteiseen etiikkaan keskittyminen hämärtää kristinuskon keskeisimmän sanoman, pelastuksen Kristuksessa.

Heinosen mukaan pelko on turha. Yhteisen etsiminen ei tarkoita erilaisuuksien sivuuttamista.

Olohuoneeseen on ilmestynyt kaunis kattaus Arabian käsinmaalattuja sinikukkaisia Valencia-astioita. Heinonen asettelee lautasten viereen vielä hopeiset leivoshaarukat, niillä syödään toscapiirakkaa.

Kahvittelun tunnelma sopii hyvin kodin taiteentäyteiseen henkeen. Reijo E. Heinosen isä oli taidemaalari, professori Aarre Heinonen ja äiti kirjailija Tuomi Elmgren-Heinonen. Muotisuunnittelija Marja Suna ja sellisti Pilvi Heinonen ovat hänen siskojaan.

Reijostakin olisi voinut tulla taiteilija. Teologian opintojen rinnalla hän opiskeli huilunsoittoa ja olisi voinut saada opettajakseen maailmankuulun berliiniläisen virtuoosin. Niin ei kuitenkaan käynyt.

– Aavistan jotakin siitä, että elämässäni on johdatus, Heinonen sanoo.

Heinonen ojentaa katsottavaksi tuoreen saksankielisen kirjan Ethik im Weltkontext, johon hän on kirjoittanut artikkelin uuden maailmaneetoksen etsimisestä.

Tämä on nyt hyvin ajankohtainen, siinä käydään läpi maailmanuskonnot ja eri kulttuuripiirit.

Laaja katsaus tekee selväksi, että universaalia etiikkaa ei ole. Uskonnoissa on kuitenkin yhteisiä piirteitä ja niitä globaalissa etiikassa etsitään.

Heinonen painottaa uudelleen, että uskontojen sekoittumisesta eli synkretismistä ei ole kysymys.

– Haluamme opetella keskustelemaan tavalla, joka auttaa meitä toimimaan yhdessä kärsivän maailman puolesta.

Heinosen mielestä yhteisen etsiminen torjuu fundamentalismia ja ”ghettoutuvia kielipelejä”, joissa kiinnitetään huomiota siihen mikä erottaa. Yhteiseen keskittyminen on vastalääkettä uskonnolliselle sirpaloitumiselle.

Vuonna 1995 Kansanedustaja Eeva Kuuskoski kutsui Heinosen puhumaan globaalietiikasta eduskuntaan. Vierailun seurauksena eduskuntaan perustettiin globaalin etiikan ryhmä, jonka varapuheenjohtajana Heinonen toimi.

– Sen tehtävänä oli muistuttaa, että lainsäädäntötyötä on arvioitava globaaleista periaatteista käsin.

Reijo Heinonen toivoi, että Suomen eduskunta olisi ottanut asiakseen edistää vastaavien ryhmien perustamista maailman kaikkiin parlamentteihin, niin kuin kansainvälinen Vuorovaikutusneuvosto (InterAction Council) esitti.

– Elämäni suurimpia pettymyksiä oli se, että eduskunnasta ei löytynyt poliittista tahtoa viedä tätä asiaa eteenpäin.

Viiden vuoden kuluttua myös Arkadianmäen globaalin etiikan ryhmä lakkautettiin.

Reijo E. Heinonen aloitti työelämänsä uskonnonopettajana Helsingin Rudolf Steiner -koulussa. Kirkkohistorian dosentti väitteli tohtoriksi Tübingenissä Saksassa.

Ura tiedemiehenä on sisältänyt monien teologisten aineiden opetusta useassa yliopistossa. Järjestökokemusta kertyi 1970-luvulla Uskonnonopettajien liiton toiminnanjohtajana ja sen jälkeen puheenjohtajana.

– Taistelimme lukion uskonnonopetuksen puolesta.

Teologisen tiedekunnan perustaminen Joensuuhun oli Heinosen elämässä tärkeä vaihe. Hän alkoi haaveilla akateemisesta ympäristöstä, jossa luterilainen ja ortodoksinen perinne kohtaisivat.

– Annoin sille työnimeksi Karjalan ekumeeninen tiedekunta. Siitä tuli kansainvälinen harvinaisuus. Edellinen suomenkielisillekin tarkoitettu teologinen tiedekunta oli perustettu Suomeen vuonna 1640.

Kuopiossa toiminut ortodoksinen pappisseminaari lakkautettiin ja Joensuuhun perustettiin ortodoksisen teologian laitos. Vuonna 2002 ortodoksisesta ja läntisen teologian laitoksesta tehtiin yksi kokonaisuus.

Reijo E. Heinonen toimi perustamisvaiheessa tiedekunnan dekaanina ja yleisen teologian professorina.

– Meillä oli hieno yhteys Konstantinopolin ekumeeniseen patriarkaattiin. Kun patriarkka Bartolomeus vieraili Joensuussa, hän sanoi että ’tämähän on minun tiedekuntani’, Heinonen kertoo muikeana.

Yliopistouudistuksessa tiedekunta siirrettiin Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan yhteyteen, sen teologiseksi osastoksi.

Heinonen käy edelleen Joensuussa luennoimassa englanninkielisessä maisteriohjelmassa ”Islam ja länsi”.

– Perustamani ohjelma oli osa Saksan liittopresidentti Roman Herzogin projektia, jonka tarkoituksena on ehkäistä sivilisaatioiden yhteentörmäystä. Opiskelijoista arviolta puolet on ollut muslimeja.

Rio de Janeiron ilmastokokouksessa vuonna 2012 Reijo E. Heinonen piti esitelmän hengellisyyden välttämättömyydestä kestävässä vesipolitiikassa.

Veden suojeleminen on hänen mielestään hyvä esimerkki siitä, miksi hengellisyys on niin tärkeää työssä yhteisten päämäärien hyväksi.

– Hengellinen tietoisuus antaa meille herkkyyttä käsitellä vettä. Se on suuri symboli kaikissa uskonnoissa, siunauksen ja elämän lähde. Ellemme ymmärrä veden arvokkuutta niin kuin se uskonnoissa ymmärretään, vastuun kantaminen on vaikeaa.

Veden ihmeellisyys pysäytti Heinosen jo nuorena. Oli loskainen ilta jossakin Lapin metsässä ja hän seisoi sotaharjoituksissa vartiossa. Pihlajanlehdellä kiilteli vesipisara ja hän alkoi aikansa kuluksi tarkastella sitä.

– Pisarassa liikkuivat pilvet ja taivaan eri värit.

Uskonto on nykyisin tavalla tai toisella mukana monissa ikävissä uutisissa. Väkivaltainen ääri-islam, uskonnollisuutta muistuttava kansallismielisyys ja juutalaisvastaisuus voimistuvat.

Monet saavat näistä syyn pitää uskontoja ylipäätään kielteisinä asioina, joiden aika saisi olla jo ohi.

Heinonen näkee konflikteissa haasteen syvälliseen uskontodialogiin. Siihen tarvitaan kuitenkin reilut säännöt.

Oppia tulee aina verrata oppiin ja käytäntöjä käytäntöihin. Myös uskonnollisten symbolien moniulotteisuus tulee ymmärtää. Esimerkiksi ”tie” merkitsee hyvin eri asioita suufimuslimille, taolaiselle ja kristitylle.

Onnistuessaan uskontodialogi saa Heinosen mielestä aikaan ennen muuta sen, että jokainen keskustelija oppii ymmärtämään itseään syvemmin.

– Ei siinä yritetäkään sanoa, että olisimme samaa.

Uskonnonvapaudesta ja Muhammed-pilakuvista käyty keskustelu tuo Reijo E. Heinosen mieleen Intian vapaustaistelijan Mahatma Gandhin. Gandhille näytettiin vuonna 1948 YK:n ihmisoikeuksien julistus.

– Gandhi sanoi, että hyvä julistus, mutta oikeudet saavat alkunsa vastuusta.

Vastuun korostaminen oikeuksien ja vapauksien rinnalla on yksi globaalin etiikan suurista teemoista. Onpa sen kannattajien piirissä laadittu jopa ”Yleismaailmallisen ihmisen velvollisuuksien julistus”.

– Itä on syyttänyt länttä vastuun puutteesta. Tämä kritiikki pitää ottaa vakavasti.