Maailman uskontojohtajat vaativat enemmän huomiota ja toimia miljoonien pakkosiirtolaisten puolesta

YK:n päämaja New Yorkissa.

Yli 50 uskontojohtajaa ympäri maailmaa kehottavat kansainvälistä yhteisöä tehostamaan suojeluaan niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat joutuneet lähtemään omista kodeistaan väkivallan, konfliktien ja katastrofien seurauksena. Asiasta kertoo brittilehti The Guardian.

Kristilliset, islamilaiset ja juutalaiset johtajat kehottavat kirjeitse maiden hallituksia osallistumaan New Yorkissa pidettävään ensi viikon Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokoukseen ja kannattamaan toimintasuunnitelmaa, jonka avulla on tarkoituksena estää ihmisten pakkosiirrot ja vahvistaa pakolaisten suojelua omassa maassaan.

57 allekirjoittajan joukossa on muun muassa anglikaanisen kirkon Durhamin piispa Paul Butler, Walesin arkkipiispa John Davies, Islamic Relief Worldwiden pääjohtaja Naser Haghamed, Britannian muslimivaltuuskunnan pääsihteeri Harun Khan ja World Jewish Reliefin pääjohtaja Paul Anticoni.

Myös Brasilian, Etelä-Sudanin, Kolumbian, Haitin, Bangladeshin ja Sri Lankan uskontojohtajat ja uskonnolliset elimet ovat allekirjoittaneiden joukossa.

Allekirjoittajien mukaan YK:n pakolaisia ja maahanmuuttoa koskeva maailmanlaajuinen sopimus, joka on määrä allekirjoittaa tänä vuonna, ”antaa valitettavasti vähäistä huomiota miljoonille kodeistaan pois pakotetuilla, mutta silti omassa maassaan asuville”.

Kansainvälisen yhteisön uskonnollisten johtajien mukaan ”huolehdittava siitä, että kotiseudultaan siirtymään joutuneet ihmiset saavat suojelua ja tukea, jota he epätoivoisesti tarvitsevat”.

– Jos ei YK:ssa kuulu maassa kodeistaan joutumaan lähteneiden naisten, miesten ja lasten ääni, niin missä sitten? Missä heidän asioita voitaisiin käsitellä? sanoo Christian Aidin pääjohtaja Khozi Mukwashi.

– Nämä ihmiset ovat usein piilotettuja, ja heiltä kielletään oikeus tukeen ja suojeluun. Liitymme uskontopohjaisten edustusten joukkoon, jotka vaativat lisää tukea ja apua estääkseen, lieventääkseen ja reagoidakseen tähän ihmiskunnan vitsaukseen, sanoo puolestaan World Jewish Reliefin Anticoni.

Yli 40 miljoonaa ihmistä ovat pakolaisina omissa maissaan. Konfliktien ja väkivallan takia siirtymään joutuneiden henkilöiden määrä lähes kaksinkertaistui 6,8 miljoonasta (vuonna 2016) 11,8 miljoonaan (vuonna 2017).

Monet maan sisäiset pakolaiset jäävät leireille ja ”väliaikaisiin” majoituksiin vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi.

– Uskonryhminä kehotamme hallituksia täyttämään velvoitteensa omien maidensa pakkosiirtolaisia kohtaan ja kehottamaan YK:ssa olevia maailman johtajia ottamaan prioriteetikseen pakkosiirrettyjen turvallisuus, ihmisarvo ja hyvinvointi.

Uskontojohtajien allekirjoittamasta kirjeestä keskusteltiin tämän viikon perjantaina YK:n neuvoa-antavassa komiteassa.

Kuva: Neptuul / Wikimedia Commons / CC BY-SA 3.0. YK:n päämaja New Yorkissa.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.