Markku Koivisto tunnusti syntinsä seurakunnalleen

(Täydennetty 19:33)  Nokia Mission jumalanpalvelus alkoi sunnuntaina 11.9 pysäyttävällä hetkellä, kun kirkkokunnan tehtävistä erotettu saarnaaja Markku Koivisto astui jännittyneen oloisena seurakuntalaisten eteen kertomaan tilanteestaan. Tiedonanto oli samalla julkinen synnintunnustus.

- Olen eksynyt evankeliumin tieltä. Toimintatapani Jumalan valtakunnan työssä ovat olleet itsekkäitä ja omavoimaisia. Olen nostanut itseäni ja luottanut itseeni enkä Jumalaan. Tästä on seurannut vääriä valintoja. Yksi karkeimmista on olut aviorikos miespuolisen henkilön kanssa, Koivisto viestitti seurakunnalle.

Tunnustuksen jälkeen Koivisto luki Raamatusta Roomalaiskirjeen alusta jakeita, joissa tuomitaan homoseksuaaliset suhteet. Tämän jälkeen Nokia Missio Church-kirkon Tampereen seurakunnan johtava saarnaaja Timo Aro-Heinilä luki Koivistolle synninpäästön, Koivisto astui alas lavalta ja pastoritiimi rukoili Koiviston puolesta toivoen muun muassa eheytymistä.

Tiedonannossa ei kerrottu tarkemmin Markku Koiviston tulevaisuudensuunnitelmista. Koivisto oli ennen irtisanomistaan Nokia Missio ry:n hallituksen puheenjohtaja ja kirkkokunnan palveluksessa toimiva sananjulistaja.

Koivisto poistui synnintunnustuksesna jälkeen Tampere Areenalta vilkuttaen seurakunnalle. Myöhemmin kokouksessa ei enää palattu Koiviston tapaukseen.

Koivisto ei puheenvuorossaan ottanut suoraan kantaa Radio Deissä esitettyihin väitteisiin terapiatilanteissa tapahtuneesta seksuaalisesta ahdistelusta.

Katso Ilta-Sanomien verkkosivulta (Nelosen uutisista)  Koiviston puheenvuoro Tampere Areenalla.

Lue Markku Koiviston selvitys kokonaisuudessaan